Ingar Johnsrud: Wieniläisveljeskunta

Wieniläisveljeskunta sekoittaa sopivasti faktaa ja fiktiota. Matkalukemistoani Itävallan Alppi-vaellusmatkalla.

Wieniläisveljeskunta sekoittaa sopivasti faktaa ja fiktiota. Iltalukemistoa  vaellusmatkallani Itävallan Alpeilla.

Poliittinen todellisuus – ainakin julkisivulta kätketty – päihittää villeimmänkin fiktion. Näin tiivistäisin norjalaisen poliittisen toimittajan Ingar Johnsrudin esikoistrillerin Wieniläisveljeskunta. Kansainväliseen menestykseen yltänyt, suomeksi juuri ilmestynyt rikosromaani rakentaa 1920-luvun puolivälissä Wienin yliopistoon perustetusta tutkimusyhteisöstä Die Wiener Gesellschaft für Rassenpflege sillat nykypäivään.

Yksi näistä silloista paikantuu trillerissä norjalaiseen Jumalan valo -lahkoon, jonka idyllistä alkaa purkautua omilta seurakuntalaisiltakin tarkoin kätkettyjä pimeitä puuhasteluja.

Die Wiener Gesellschaft für Rassenpflege (Wienin rotuhygieniaseura) oli totista totta. Sen virallinen elinkaari oli vain vuosina 1940−1945. Tosin viimeiset seuran uhrien jäänteet on haudattu vasta tällä vuosituhannella. Laitos toimi nykyisessä Otto Wagner Hospitalissa nimellä Heil- und Pflegeanstalt ”Am Steinhof”. Sinne koottiin vammaisia, mielisairaita, sosiaalisiin reunaryhmiin lukeutuneita sekä ”sopeutumattomia” tarkoituksena eliminoida heidät epäpuhtaina aineksina. Natsi-Saksan aikaan laitoksessa tuhottiin 800 vammaista tai sairasta lasta, vietiin murhattaviksi Hartheimin linnaan Linzin lähelle 3200 aikuista ja tapettiin infektioihin ja nälkään runsaat 3500 aikuista. Lähteeni on Googlesta.

Johnsrudin romaanissa laitoksen perusti biologi, professori Elias Brinch kokoamalla ympärilleen joukon lahjakkaita tutkijoita. Eräs tutkimusryhmän jäsenistä, Saksan taakseen jättänyt Kolbein kertoo sotilastiedustelun kuulusteluissa Lontoossa vuonna 1943 ryhmän tavoitteista:

”Me Wieniläisveljeskuntaan valitut halusimme vilpittömästi parantaa maailmaa. Tarkoitus oli tehdä ihmiskunnalle hyvää systematisoimalla rotujen ominaisuuksia. Edistää eri roduille sovitettujen rokotteiden kehittämistä, antaa rotukohtaista neuvontaa sairauksista ja lääkinnästä. ravitsemuksesta, vitamiinien käytöstä ja… muusta sellaisesta. Mutta jos osaa valmistaa lääkkeen, osaa valmistaa myös myrkyn.”

Politiikka astui kuvaan:

”Wieniläisveljeskunta jakautui Hitlerin tutkijoihin, Hitlerin vastustajiin ja niihin, jotka kielsivät sen tosiasian, että työmme oli lopulta yhtä paljon politiikkaa kuin tiedettä.”

Karismaattinen professori Elias Brinch asettaa kykynsä natsismin palvelukseen. Poliittinen linjajako menee pariskunnan Elsa Schraderin ja Kolbeinin kodissa: Elsa on luovuttanut mieheltään kysymättä vammaisena syntyneen tyttövauvansa professorin käsiin ja osoittautuu täydellisen lojaaliksi Brinchille, melkoiselle häntäheikille. Kolbein ja skotlantilainen Ulf Plantenstedt jättävät maan.

Vuosikymmeniä myöhemmin Norjan kristillisdemokraattisen puolueen varapuheenjohtajan Kari Lise Wetren aikuinen tytär Annette myy asuntonsa, liittyy Solren maatilalla elävään Jumalan valo -lahkoon, saa siellä lapsen ja katkaisee yhteyden äitiinsä. Yhteisön elämästä ei tiedetä mitään, ennen kuin tuntematon taho tekee maatilalle verisen aseellisen hyökkäyksen. Sen seurauksena maatilalta löytyy useiden teloitettujen ruumiit, mukaan lukien seurakunnan perustajan, sekä navetan alta hyvin kätketty, nykyaikainen laboratorio, joka on poliisien sinne saapuessa tyhjennetty ja viimeisen päälle steriloitu. Seurakunta vanhuksineen ja pienine lapsineen on kadonnut jäljettömiin.

Minne seurakunta on paennut? Ketkä suorittivat verilöylyn? Mihin laboratoriota on tarvittu? Minne sen sisältö on viety? Tapahtumat alkavat edetä tavalla, jossa poliisi on koko ajan askeleen, pari jäljessä.

Johnsrud rakentaa poliisin rikosryhmän sisään rankan jännitteen, hyviksineen ja pahiksineen. Tutkimusta hämmentävät kunnianhimo, kateus, kilpailuhenki, näkemyserot ja erot luovassa ajattelussa. Kenttätyötä johtavan Sebastian Kossin Johnsrud kuvaa nilkiksi ja kunniankipeäksi tyypiksi, jonka kyvykkyys ei ole kirkkainta laatua. Hän on saanut asemansa poliittisin perustein: isä on vaikutusvaltainen laivanvarustaja ja konservatiivipuolueen johtaja, joka on tottunut oikomaan demokratian mutkat. Kossilla on itsensä yläpuolella liittolainen ja yhdessä he ovat kuin paita ja peppu sättiessään julkisuuden paineessa alaisiaan, ennen muuta itsensä vaaralle altistavaa tutkijatyöparia, ammattitaitoista ja sitkeää Fredrik Beieriä ja pakistanilaistaustaista, hoksottimiltaan loogista ja oivaltavaa Kafa Iqbalia.

Wieniläisveljeskunta on sykkyräinen ja vauhdilla etenevä trilleri. Lukijan on vaikeaa pysyä koko aikaa kyydissä muistamalla lukuisat yksityiskohdat ja henkilönimet sekä osatakseen näin rakentaa omia heiveröisiä siltojaan menneen ja nykyisyyden välille. Mutta eipä trillerin tarkoitus olekaan olla selkeä, vaan hämmentää ja yllättää. Vinkkejä Johnsrud kyllä ripottelee. Ruumiita tulee – enpä viitsinyt laskea, kuin monia.

Ingar Johnsrud vetää ilmeisen realistisen yhteyden natsi-Saksan ihmiskokeista nykypäivän biologisiin aseisiin ja kätkettyihin salaisuuksiin.

Isorokkovirus uskottiin lopullisesti voitetuksi, vaikka sitä säilytetään sekä Yhdysvaltain että Neuvostoliiton/Venäjän puolustusvoimain pakasteissa. Molempien piti yhteisestä sopimuksesta tuhota virus, mutta kumpikaan ei tehnyt niin, kirjoittaa Johnsrud, joka  maalailee kauhukuvan isorokon ja monen muun tuhoisan virukset uusien muunnelmien joutumisesta mitä erilaisimpiin käsiin biologiseksi aseeksi. Tässä trillerissä joku tai jotkut haluavat varautua ennustettuun tuomiopäivään ja kenties jeesata Jumalaa tuomiopäiväpuuhissa. Siepatusta ja kuolemaa tekevästä homouhrista löytyy kolme erilaista isorokkovirusta, pernarutto ja räkätauti. Testejä kun kannattaa tehdä yksilöihin ennen soveltamista massoihin.

Wieniläisveljeskunta on vauhdikas ja hurja, mielestäni kuitenkin liian täyteen tungettu, sillä kirjailija haluaa näyttää biologisten aseiden mahdolliset kytkökset terrorismista uskonkiihkoon ja ennen muuta globaaliin valtapolitiikkaan. Kirja vihjaa kursailematta siihen, että pimeitä keinoja on käytössä ja jemmassa muillakin kuin suurvalloilla tai valtioilla yli päätään. Johnsrud ei kaihda vihjaamasta, että esimerkiksi hyveellisen Ruotsin kaikki operaatiot eivät kestä päivänvaloa.

Trillerin mukaan yksi sodanaikainen venäläisvankien vankileiri oli Østhassel Etelä-Norjassa Listassa. Googlen mukaan Listan vankileiri olisi sijainnut Vest-Agren kunnassa. Norjassa oli toisen maailmansodan vuosina siis ainakin neljä natsien keskitysleiriä, ellei sitten Lista ollut se viides. Ingar Johnsrud pistää Listan leirin komentajaksi professori Elias Brinchin, venäläisvangeilla ihmiskokeita tekevän ja vankeja brutaalisti ja systemaattisesti tieteen nimissä tappaneen ”Norjan oman tohtori Mengelen”. Kirjan hyisessä tarinassa hän istuttaa eri kansallisuuksia edustaviin  vankeihin tarttuvia tauteja tai pumppaa heihin erilaisia määriä vitamiineja, suoloja, rokotteita tai myrkkyjä. Kukaan ei tule laboratoriosta ulos hengissä.

Wieniläisveljeskunnassa karismaattinen villitsijä on ottanut Jumalan ruoskan ja luottomiehen aseman ja sillekin löytyy oudosti poliittisia haluja pimitykseen. Ingar Johnsrud on sekoittanut fiktiosta ja faktasta jymäkän cocktailin.

Ingar Johnsrud: Wieniläisveljeskunta. Like 2016, 382 sivua. Suomennos Jonna Joskitt-Pöyry.

Advertisements
Kategoria(t): Rikosromaani Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s