Janne Kuusi: Sielusta sieluun

Kannen kuvion muodostavat sadat luut ja kymmenet pienet pääkallot sekä keskellä viisisakarainen tähti.

Kannen kuvion muodostavat sadat luut ja kymmenet pienet pääkallot sekä keskellä viisisakarainen tähti.

Elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja Janne Kuusi (s. 1954) löysi itsestään varttuneemmalla iällä myös romaanikirjailijan. Sielusta sieluun on hänen sukutrilogiansa toinen osa ja neljäs romaani. Sukuromaanina se on lähihistoriaan sijoittuva avainromaani. Minulle, ulkopuoliselle lukijalle, kirjan merkitys on ennen muuta ajankuvassa.

Kirjan vahvuus ja kiinnostavuus nojaavat ajankuvaan, sillä Kuusen kieli edustaa itsessään laatuun käypää keskitasoa. Proosa häikäise värikylläisillä kielikuvillaan pikemminkin satunnaisesti kuin säännönmukaisesti. Tässä kirjassa Kuusi on ennen muuta kertoja.

Romaanissa etenee rinnatusten kaksi tarinaa kahdesta eri sukupolvesta. Ensimmäisessä, talvisodan syttymispäivästä käynnistyvässä, helsinkiläinen lukion ensimmäisen luokan oppilas Aune elää seksuaalisen puhkeamisensa kiihkeyttä salasuhteessaan omaan äidinkielen ja historian opettajaansa. Koulu keskeytyy Neuvostoliiton julistettua Suomelle sodan. Aune menettää neitsyytensä opettajansa alla keskellä Helsingin ensimmäistä pommitusta. Alastonta palo- ja pakkasvammaista tyttöä suojelee opettajan ruhjoutunut ruumis.

– Suomi-neito kiipelissä, raivaajaporukan koiranleuka letkauttaa sairaankuljettajille. – Viekääpäs poijjaat se turvaan vaka vanha Väinämöisen kynsistä…
–Annahan sen irvailun jo olla, ambulanssimies sähähti.

Toisessa, vuodesta 1975 alkavassa tarinassa tiukasti punaista väriä tunnustava luokkakantainen taideopiskelija Maarit vie asunnolleen Satakunnan talon taistolaisista bileistä teatterikoululaisnuorukaisen, joka aamun sarastaessa on hiippaillut pois yhteystietoja kysymättä tai jättämättä. Kuusi tavoittaa hienosti sen sokaisevan rauhattomuuden ja käyttäytymistä ohjaavan vimman, jonka nuoren naisen soluissa virtaava seksuaalinen mahla saa aikaan. Margit kyttää teatterikoulun liepeellä:

Maarit värjötteli nyrkkeilijäpatsaan katveessa vielä puoli tuntia. Turhaan.
Hän valehteli olevansa sairas ja jättäytyi pois koulusta päiväksi, jotta kykenisi päivystävään kotona puhelimen ääressä. Hän piti selvänä, että Kaarlo oli lähtiessään kirjoittanut numeron muistiin ja oli tietysti soittanut hänelle juuri silloin kun hän oli istunut luennolla. Hän tutki useaan otteeseen puhelimen kylttiä, johon numero oli kirjoitettu, ja arvuutteli seiskan ja ykkösen sekaantuvan keskenään. Hän kuvitteli hymähtäen, miten Kaarlo soittaisi aluksi väärään numeroon, ja joku äkäinen mummo haukkuisi tämän.
Mutta Kaarlo ei soittanut, ja Maarit tunti kylmän kouran kiristävän otteen palleassaan, siellä missä hän aina aisti lähestyvän pelon. Silti hän ei antanut periksi. – Kaarlo yrittäisi varmaan saada häneen yhteyden Ateneumin kautta.
Mutta ei hänelle soitettu kouluunkaan.

Seksuaalisuus on Sielusta sieluun -romaanissa keskeistä, mutta ei ulkoisena aktina, vaan mieliä ja päätöksiä ratkaisevasti ohjaavana voimana. Seksuaalisuus ovat merkittävä vaikutin niin Aunen kuin Maaritin elämänratkaisuissa. Naisen mielen tavoittamisen rinnalla Kuusi kuvaa herkästi turvattomia ja hylättyjä lapsia. Aunesta tulee lotta, joka saattelee sotalapsia Ruotsiin ja kokee konkreettisesti äitien luovuttamien lasten ahdistuksen, pelon ja luottamuksen romahtamisen pajunköyttä syöttäneisiin ja heidät hylänneisiin aikuisiin.

Aunen ja Maaritin tarinat kulkevat rinnatusten ja lomittain. Lotta Aune Kaskivuori päätyy kihloihin saksalaissotilaan kanssa ja perheenäidiksi Heidelbergiin. Maaritin kohtaloksi osoittautuu vuorostaan DDR, jonne ”aatteellisesti puhtaaseen ympäristöön”  Maarit hakeutuu jatkamaan taideopintojaan saatuaan rakkaudessa kynsilleen.

Janne Kuusi kuvaa verrattoman taitavasti sinipaitojen vallankumouksellista peliä, Sosialistisen Opiskelijaliiton alle ryhmittyneiden nuorten kulttuuria, joka on sekä tiukan kontrolloivaa että samalla innostavaa, onnenailahduksia tuottavaa ja yhteisöllisyyttä ylläpitävää. Maarit tovereittensa tavoin kilpailee teoreettisella oikeaoppisuudella. Ei ole yhdentekevää, milloin ja millaisille vitseille on soveliasta nauraa. Meikkaaminenkin on taitolaji:

Maarit Berner sonnistautui toverinsa Riikan kanssa säntillisesti: oli huolehdittava siitä, että meikki ei näkyisi, ja vaatetuksen suhteen oli tarkkaa, ettei vaikutelma lipsunut porvarilliseksi. Tasapainoa viehättävyyden ja riittävän työväenluokkaisuuden välillä oli työläs saavuttaa.

Vähemmistökommunistisen opiskelijaliikkeen yksityiskohtien kuvaus saa lukijan hyrähtelemään, mutta Kuusen kuvaus ei ole liimattua jälkiviisautta ja ironiaa, vaan kuvattava ilmiö luo sitä itse. Maaritin luotettavuus ja puhdasoppisuus joutuvat tiukkaan syyniin, sillä DDR:ään ei haluta poliittisia viruksia:

Hän uumoili että DDR halusi varmistaa hänen aatteellisen puhtautensa, ja mahdolliset arvelut karisisivat, jos kovan linjan kommunistijärjestö kirjoittaisi vakuutuksen jäsenensä luotettavuudesta…
Mahdollisen länsivakoojan kulkeutuminen Sosialistisen Opiskelijaliikkeen kautta DDR:ään olisi täydellinen katastrofi, ja siksi kaikki riskit piti käydä läpi, mihin hän oli valmis kuuliaisesti alistumaan.

Taideakatemia on läpeensä ja opetuksen läpikäyvästi vähemmistökommunistinen. Berliinissä sen sijaan ideologinen koulutus on pakollista mutta taideopinnoista erillistä, vai oliko?

– Teidän kotimaassanne, Fräulein Berner, on työskennellyt mielenkiintoinen taidemaalari Hugo Simberg, nimi lienee tuttu?
Maarit nyökkäsi, ja Womacka valisti luokkaa perustiedoilla Simbergistä.
– Hänen ongelmansa oli se, että hänet valjastettiin kristillisen kirkon edusmieheksi, ja parhaat teokset löytyvätkin Tampereen tuomiokirkosta, jossa ole vieraillut tutustumassa hänen freskoihinsa. Luurangot ja pikkupirut esiintyvät Simbergin taiteessa, mutta teitä, Fäulein Berner, kehottaisin edelleen hyödyntämään pääkalloja imperialismin vastaiseen taisteluun, mihin niiden symboliarvo istuu merkittävästi luontevammin kuin uskonnon pönkittämiseen ja kansan sumuttamiseen.

Kaksi erillistä elämäntarinaa kohtaavat, sota-aikaan nuoruuttaan eläneen Aunen ja seitsenkymmenlukulaisen Maaritin, mutta sitä ennen ehtii molemmille naisille tapahtua hyvin paljon. Vallankumouksellista puhdasoppisuuttaan todistaneen Maaritin Stasi värvää nopsasti verkkoonsa opiskelijatovereiden tarkkailijaksi ja raportoijaksi Maaritille itselleen lopulta katastrofaalisin seurauksin.

Maarit on kokeva ihanteittensa ja aatteensa täydellisen romahduksen. Mutta Kuusen sukuromaanin mukaan hänestä kehittyi kansainvälisesti tunnustettu taiteilija.

Sielusta sieluun kuvaa itse asiassa taitavasti sitä, millaiset inhimilliset tekijät ja ihmismielen voimat ohjaavat meissä sitä, mitä pidämme järkiperustaisina periaatteina, aatteina ja ihanteina. Sattumilla ja ympäröivällä lähi-ilmastolla on suuri merkitys. Ihminen haluaa kuulua joukkoon, olla osa hyväksyttyä yhteisöä.

Sielusta sieluun -sukutrilogian osassa on paljon suoria viitteitä tosipohjaisuuteen, kuten Maaritin pelastuminen Stasin sellistä Suomen puolesta pääministeri Kalevi Sorsan allekirjoittamalla, kahden valtion välisellä sopimuksella tai Baden-Württembergin tunnetun kristillisdemokraattisen kansanedustajan Hildegard Landsdorffin paljastuminen Aunen aviomiehen pitkäaikaiseksi rakastajattareksi ja tulevaksi elämänkumppaniksi.

Mutta paljon avainromaani myös kätkee sivullisilta muunnelluilla henkilökuvilla, Maaritin esikuvasta lähtien. Ketä tarkoitettaneenkin IKL:läisen Kaskivuoren perhekunnan mustalla lampaalla, ”omaperäisten ajatustensa vuoksi” pääministerin pallilta ”siivotulla” sosiaalidemokraattipoliitikolla Oskari Kaskivuorella, jonka olisi lopulta vienyt viina ja hulluus? Keine Ahnung ja ehkä lopultakin keine Bedeutung. Avainromaanilla on valta sekoittaa ja hämätä. Minulle lukemani on erinomaisen kiinnostava romaani osin oman elinaikani lähihistoriasta.

Janne Kuusi tuo Aunen ja Maaritin tarinat tämän vuosituhannen kynnyksen yli. Seksuaalisuuden ulottuvuudeksi kohoaa lesbolaisuus, jonka biseksuaalinen Aune on tunnistanut itsessään jo sotavuosina. Jos tällä sukuromaanilla on jokin manifesti, se on naisen oikeus omaan ruumiiseensa ja oikeus rakkautensa täyttymyksen etsintään. Oikeastaan aika jännä jälkihavainto on se, miten sivullisia miehet tässä kirjassa ovat, ja monet heistä Kuusi kuvaa valtaan ja väkivaltaan turvautuviksi paskiaisiksi.

Trilogian ensimmäinen osa, Kasvoista kasvoihin, ilmestyi vuonna 2014.

Janne Kuusi: Sielusta sieluun. Like 2016, 324 sivua.

Advertisements
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s