Jens Andersen: Astrid Lindgren

Kirjan kuva Astrid Lindgrenistä: lämmin, huumorintajuinen, älykäs, valloittava, teräväsanainen, oikeudenmukainen, hyväsydäminen, lapsia ymmärtävä, mutta myös surumielinen ja yksinäisyyttä kaipaava.

Kirjan synnyttämä kuva Astrid Lindgrenistä: lämmin, huumorintajuinen, älykäs, valloittava, teräväsanainen, oikeudenmukainen, hyväsydäminen, lapsia ymmärtävä, viisas ja yksinäisyyttä kaipaava.

Tulkoon tämä heti kerrotuksi: tanskalaisen Jens Andersenin elämänkerta rakastetusta ruotsalaisesta lastenkirjailijasta Astrid Lindgrenistä (1907−2002) lukeutuu lähivuosien kiinnostavimpien valintojeni ja hienoimpien lukukokemusteni joukkoon.

Tyttönimeltään Astrid Ericssonista, smoolantilaisen Vimmelbyn pappilan vuokratilallisen tyttärestä tuli lastenkirjailija ja painosten kuningatar 38-vuotiaana vuonna 1945, jolloin tarina maailman vahvimmasta pikkutytöstä, yksin elävästä Peppi Pitkätossusta ilmestyi. Astrid Lindgren kirjoitti sen jälkeen lastenkirjoja 40 vuoden ajan ja kaikki hänen 32 lastenkirjaansa saatiin nopsasi myös suomeksi. Kustantaja on ollut aina sama, WSOY.

Jens Andersen aloittaa elämänkertateoksensa kuvaamalla kirjailijalle tulvineiden kirjeiden määrää ja sisältöjä. Lindgrenin arkistossa on lukijapostia Ruotsista ja muualta maailmasta 75 000 kirjeen mitassa. Ihailijaposteissa lapsia askarruttivat kaikenlaiset kysymykset. Myös aikuiset hakivat Astrid Lindgreniltä neuvoja ja apua mitä erilaisimmissa ongelmissaan ja häneltä pyydettiin rahaa jos jonkinlaiseen tarkoitukseen. Sitkein avunpyytäjä pommitti kirjeillään 14 vuoden ajan pyytäen rahaa vaikkapa uusiin silmälaseihin, putkiremonttiin, auton korjaukseen ja pelivelkoihinsa.

Vasta aivan kirjan lopussa Jens Andersen kertoo, miten Astrid Lindgren suhtautui välillä säkeittäin kotiin kannettavaan lukijapostiin, jonka käsittelyyn hän joutui palkkaamaan avukseen sihteerin. Hän pyrki pääsääntöisesti vastaamaan ja arvion mukaan hän kulutti erilaiseen yleiseen hyväntekeväisyyteen ja tuntemattomien ihmisten taloudelliseen auttamiseen lähes kymmenen miljoonaa kruunua tuloistaan. Hänen hyväntahtoisuuttaan myös käytettiin väärällä tavalla hyväksi.

Astrid Ericssonista sukeutui murrosiässä kapinoiva poikatyttö, joka käytti miesten vaatteita, pitkiä housuja, puvuntakkia, solmiota ja lippalakkia sekä leikkasi vanhempiensa mielipahaksi tukkansa polkkatukaksi. Esikuvana oli 1920-luvun alkuvuosilta ranskalaisen Victor Marguettin romaanin naishahmo Monique Lerbier, piikki porvariston lihassa. Feministisiksi ihanteiksi nousi naisen oikeus päättää omasta ruumiistaan ja seksuaalisuudestaan, työskennellä kodin ulkopuolella ja elää miehen toverina. Tätä vapauden ja itsenäisyyden ihannetta Astrid toteutti ensin partiotyttömäisesti viiden nuoren naisen 300 kilometrin maantievaelluksella ja sitä hän toteutti päästyään toimittajaharjoittelijaksi Vimmelbyn sanomalehteen.

Astrid Lindgren nuorena. Kirjan kuvitusta.

Astrid Lindgren nuorena. Kirjan kuvitusta.

Lehtinaisen ura katkesi yllättäen: alaikäisellä Astridilla oli suhde naimisissa olevaan lehden omistajaan ja hän tuli raskaaksi. Astrid oli säädyllisen ja arvostetun maalaistalon tytär. Jens Andersen luonnehtii Ruotsin 1920-luvun seksuaalipolitiikkaa muita Pohjoismaita puritaanisemmaksi. Säädettiin jopa laki, joka kielsi mainostamasta ja julkisesti mainitsemasta ehkäisyvälineitä. Laki oli voimassa 1930-luvun alkuun saakka. Jens Andersen antaa elämänkerran alkupuolella paljon tilaa Astridin salatulle raskaudelle, raskauden peittelylle muutolla opiskelemaan Tukholmaan sekä turvallisen ja salaisen synnytyspaikan etsinnälle.

Epäröivä Astrid valitsi lopulta synnytyksen ulkomailla, kööpenhaminalaisessa synnytyssairaalassa. Esikoinen, Lassi-vauva, jäi elämänsä kolmeksi ensimmäiseksi vuodeksi hyvän tanskalaisen sijaisäidin huostaan, kunnes sijaisäidin sairastuttua vakavasti Astrid haki lapsen Ruotsiin, aluksi vanhempiensa hoiviin, kunnes pystyi ottamaan Lassin kokonaan luokseen. Esikoisesta tuli hänelle äärimmäisen rakas.

"Lapsen pitäminen kaupungissa on rääkkäystä. Lapsi pitää kasvattaa kanojen ja sikojen ja kedon kukkien keskellä", Astrid Lindgren kirjoitti. Esikoinen Lassi asui onnellista aikaa Vimmelbyssä Astrid Lindgrenin vanhempien hoivissa, kunnes avioitunut äiti pystyi ottamaan hänet luokseen Tukholmaan.

”Lapsen pitäminen kaupungissa on rääkkäystä. Lapsi pitää kasvattaa kanojen ja sikojen ja kedon kukkien keskellä”, Astrid Lindgren kirjoitti. Esikoinen Lassi asui onnellista aikaa Vimmelbyssä Astrid Lindgrenin vanhempien hoivissa, kunnes avioitunut äiti pystyi ottamaan hänet luokseen Tukholmaan.

Jälleen naimisissa oleva esimies osoittautui Astridin kohtaloksi. Hän oli Kuninkaallisen autoklubin K.A.K:n komea toimistopäällikkö Sture Lindgren, joka oli juuri eroamassa vaimostaan. Hänestä tuli Astridin aviomies ja tyttären Karinin isä. Myöhemmin, 1940-luvun loppuvuosina lukija törmää vakavaan aviokriisiin. Sture oli jo silmin nähden alkoholisoitunut, kun paljastui hänen pitäneen jo pidempään salausta suhdetta ja toista asuntoa ja hän halusi erota. Astrid Lindgren alkoi taistelun avioliittonsa puolesta ja voitti, vain jäädäkseen jo muutaman vuoden kuluttua leskeksi. Uusiin naimisiin hän ei enää mennyt.

Jos elämän ja rakkauden vuoristorata on kirjan mitä kiinnostavinta elämänhistoriaa, parasta sittenkin on se, miten Astrid Lindgrenistä tuli kansainvälisesti tunnettu lastenkirjailija ja vuosikymmenten ajaksi vaikutusvaltaisin lasten- ja nuortenkirjallisuuden linjaaja Ruotsissa. Suurimman kustantamon Bonnierin hylättyä – tosin epäröiden – Peppi Pitkätossun tarinan liian outona kirjan oli valmis julkaisemaan pienkustantamo Rabén & Sjögren. Lindgren ei tiennyt kustantamon olevan konkurssin partaalla. Peppi Pitkätossu osoittautui kustantamon pelastajaksi. Astrid itse palkattiin kustantamoon lasten- ja nuortenkirjojen kustannusvastaavaksi ja tässä neljännesvuosisadan kestäneessä työssään hän linjasi vahvasti lastenkirjallisuuden julkaisupolitiikkaa Ruotsissa. Kaikki hänen omat kirjansa julkaisi Rabén & Sjögren, mutta niiden lisäksi Astrid Lindgrenin silmien ja käsien kautta kulkivat vuosittain kymmenet muiden kirjoittamat kirjat.

Bonnierissa virhe tajuttiin katkerasti ja sitä yritettiin oikaista lukuisia kertoja, kehnoin tuloksin. Astrid Lindgren pysyi ruotsalaisen lastenkirjallisuuden vaikuttajana Rabén & Sjögrenissa. Elämänkerran hienoa antia onkin Astrid Lindgrenin rakkaus lapsiin laadukkaiden lastenkirjojen julkaisemisen kautta ja Lindgrenin kypsä, lämmin lapsifilosofia. Hän seurasi kasvatustieteellistä keskustelua maailmalla ja teki siinä omat valintansa. Yksi vaikuttaja oli lastenpsykologi Bruno Bettelheim kirjallaan Satujen lumous (1976). Mutta missään vaiheessa Astrid Lindgren ei pyrkinyt kasvattamaan lasta kirjojen kautta. Hän raivasi kirjoilla elintilaa ja oikeutta lapsille olla lapsi, myös aikuista kohtaan uhmaava ja kapinallinen.

Vuoden lopussa ilmestyneestä Peppi Pitkätossusta tuli supermenestys: jokaisen sopivanikäisen ruotsalaistytön piti saada kirja viimeistään joululahjaksi. Kirja oli osoittautunut omaperäiseksi, jännittäväksi ja aseistariisuvan humoristiseksi. Peppi vapautti aikansa lapset arjen ja auktoriteettien paineesta. Pisamanaamaista lettipäätä on luonnehdittu Huckleberry Finnin ja Teräsmiehen yhdistelmäksi.

Astrid Lindgren oli valpas ja työteliäs kustannuspäällikkö neljännesvuosisadan ajan.

Astrid Lindgren oli valpas ja työteliäs kustannuspäällikkö neljännesvuosisadan ajan.

Astrid Lindgren osoittautui taitavaksi verkottujaksi, tiukaksi liikenaiseksi ja taitavaksi markkinoijaksi. Hän löysi ympärilleen oikeat henkilöt, joiden kautta hänellä oli tie auki moniin päivälehtiin ja radioon. Nämä henkilöt pysyivät hänen ystävinään elämän loppuun saakka. Peppiä luettiin radiossa miltei nopeammin kuin painomuste oli kirjasta kuivunut, ja Peppi tuotteistettiin mitä erilaisimmilla tavoilla. Likikään kaikista tulkinnoista kirjailija itse ei ilahtunut. Mutta jos Astrid Lindgren oli elämänsä aikana rakastettu, hän oli myös hyökkäysten kohde. Julkiset hyökkäykset käynnistyivät juuri Peppi Pitkätossusta. Ensimmäinen päivälehtihyökkäys tuli Lundin yliopiston 64-vuotiaalta professorilta John Landqvistilta, aikansa tunnetulta kirjallisuusarvostelijalta Svenska Dagbladetissa. Landqvistille Peppi oli mielisairas ja kirja itsessään yksinkertaisesti huono.

Lapsen yksinäisyys on keskeinen teema Astrid Lindgrenille, jonka elinikäinen yhteistyökumppani oli virolaissyntyinen kuvittaja Ilon Wikland. Piirros kirjasta Veljeni Leijonanmieli.

Lapsen yksinäisyys on keskeinen teema Astrid Lindgrenille, jonka elinikäinen yhteistyökumppani oli virolaissyntyinen kuvittaja Ilon Wikland. Piirros kirjasta Veljeni Leijonanmieli.

Lapsen yksinäisyys oli Astrid Lindgrenin lastenkirjojen pysyvä aihe silloinkin, kun päällimmäisenä olivat seikkailu, jännitys ja huumori. Yksinäisyydellä on monet kasvot. Peppi Pitkätossu on Huvikummussaan yksinäinen lapsi ja sitä on myös kasvatusvanhempien kasvattama Bosse (Jussi) kirjassa Mio, poikani Mio. Kirjan yhteys monella sijaiskasvattajalla olleeseen esikoislapseen Lassiin oli ilmeinen. Yksinäisyys on teemana kulkurin mukaan lähtevän orvon Rasmus-pojan tarinassa ja viimeisessä merkittävässä lastenkirjassa Veljeni Leijonanmieli.

”Mikään hoito maailmassa ei voi korvata rakkautta, jota lapsi ei saanut ennen kuin oli kymmenen ikäinen”, hän tiivisti.

Astrid Lindgrenin laaja tuotanto kattaa mitä moninaisimmat lajityypit: humoristiset kertomukset, etsiväromaanit, sadut, eläintarinat, tyttökirjat, fantasiat, komediat ja draaman. ”Hän oli jatkuvasti liikkeellä, valppaana, täynnä uusia ajatuksia, niin taiteellisesti kuin kaupallisestikin”, Jens Andersen kirjoittaa. Astrid Lindgren ei kaihtanut kipeitä aiheita lapsille kirjoittaessaan: hänen mielestään kuolema ja rakkaus ovat suurimpia asioita, joita ihminen voi kokea, ja ne kiinnostavat joka iässä. Lapsen on hyvä tunnetasolla kokea myös menetyksen kipua. ”En ole koskaan halunnut opettaa lapsille mitään, minä kirjoitan itselleni”, Lindgren väitti jossain haastattelijalleen.

Elämänkerran hyvin kiinnostava vaihe koskee 1970-lukua, jolloin marxilainen ja sosialistinen ajattelu eli Ruotsin poliittisessa ja kirjallisuuspiireissä vahvimmillaan. Joukko vasemmistolaisia vaikuttajia julisti kaiken kirjallisuuden olevan poliittista. Heidän mielestään hyvä lastenkirja esittää kysymyksiä lasten näkökulmasta ja antaa niihin sosialistisen vastauksen. Sosialistinen lastenkirja oli heille luokkataistelun ase, jonka oli määrä ”kohottaa lapset ja nuoret yliluonnollisista mielikuvista puhdistettuun marxilaiseen maailmaan”. Näkyväksi ajattelun keulakuvaksi nousi ruotsalainen kirjailija Sven Wernström.

Lindgren, joka ei itse ollut koskaan satuillut noidista, peikoista, keijukaisista tai tontuista, sydämistyi ja kirjoitti purevalla tyylillään vastalauseensa Wernströmille sosiaalis-realistisesta lastenkirjallisuudesta:

”Otetaan 1 kpl eronnutta äitiä, mieluiten putkiasentaja, atomifyysikkokin olisi varmaan hyvä, pääasia, ettei hän ole ”ompelija” eikä ”ole herttainen”, sekoitetaan putkiasentajaäitiin kaksi osaa jätevettä ja kaksi osaa ilmansaasteita, pari lusikallista nälänhätää ja hyppysellinen alistavia vanhempia ja opettajien hirmuvaltaa, pinotaan kaikki huolellisesti kerroksittain ja lisätään pari kourallista roturistiriitoja ja pari kourallista sukupuolisyrjintää ja hitunen Vietnamia, sirotellaan päälle reilusti yhdyntöjä ja huumeita, niin siinä meillä on hyvä ja ravitseva muhennos, josta Sakari Topeliuskin saisi sätkyn, jos erehtyisi maistamaan…
Eihän kukaan täysijärkinen ihminen voi uskoa, että hyviä lastenkirjoja voi syntyä kirjoittamalla jonkin reseptin mukaan.”

Vuonna 1976, parlamenttivaalivuonna, Astrid Lindgren käynnisti yhden naisen kampanjansa Olof Palmen hallituksen kaatamiseksi. Konkreettinen käynnistäjä oli hänelle määrätyt 102 prosentin verot. Hän ilmoitti olleensa 1930-luvulta lähtien sosiaalidemokraatti, mutta nyt enää demokraatti. Hän kirjoitti Expressenissä puolen vuoden ajan satiirista satua Pomperipossa, missä halusi vapautusta sen ”byrokraattisen ja epäoikeudenmukaisen holhousyhteiskunnan” suojeluksesta, jollaiseksi Ruotsi vuosikymmeniä jatkuneen yksipuoluevallan tuloksena oli saatettu. Hänelle aito ja alkuperäinen sosiaalidemokratia merkitsi päinvastaista, ihmisten vapauttamista. Jens Andersen antaa ymmärtää, että teräväsanainen ja -kielinen Lindgren pystyi merkittävästi vaikuttamaan siihen, että Palme hävisi vaalit.

Astrid Lindgrenistä tuli eläinsuojelu- ja ympäristöaktivisti. Hän kampanjoi eläinsuojelulain ja maaseudun kulttuurimaiseman pelastamisen puolesta. Maiseman paras hoitaja on karja.

Astrid Lindgrenistä tuli eläinsuojelu- ja ympäristöaktivisti. Hän kampanjoi eläinsuojelulain ja maaseudun kulttuurimaiseman pelastamisen puolesta. Maiseman paras hoitaja on karja, hän sanoi.

Tämän jälkeen Astrid Lindgrenistä tuli vihreän liikkeen aktiivi. Hän vaikutti vielä pari vuosikymmentä näkyvästi eläintensuojelun ja kulttuurimaiseman säilyttämisen puolesta. Kiinnostavan ulottuvuuden kaikelle tälle antaa se, että Astridin isoveli Gunnar Ericsson oli meidän maalaisliittoamme vastaavan Bundesförbundetin ja sen seuraajan Centerpartietin pitkäaikainen valtiopäivämies, joka parlamentista pois jäätyään aloitti yhdessä kansainvälisesti tunnetun pilapiirtäjän Ewert Karssonin kanssa poliittisen pilapiirrosten sarjan ja teki sitä aina kuolemaansa saakka. Vanhetessaan Astrid Lindgren itse etsi sitä ehjää ja elävää yhteisöä, jollaisen Vimmelbyn maalaisuuden ja kaupunkilaisuuden yhdistävä kulttuurimaisema oli asukkailleen tarjonnut, ja jollaista hän kuvasi Melukylän lapsissa.

”Eläinsuojelukeskustelussa ja maisemakampanjassa ei kummassakaan voinut peitellä maalaistalon tyttären kaipuuta hevosen aikakauteen, joka oli jäänyt taakse ja korvattu peruuttamattomasti koneiden ajalla”, Jens Andersen kirjoittaa.

Astridin isoveli, valtiopäivämies Gunnar Ericsson aloitti karikatyristi Ewer Karssonin kanssa poliittisen viikinkimuunnelman Svitjod i tiden. Kuva kirjasta EWK bildmakare.

Astridin isoveli, valtiopäivämies Gunnar Ericsson aloitti karikatyristi Ewert Karssonin kanssa poliittisen viikinkimuunnelmakronikan Svitjod i tiden. Kuva kirjastani EWK bildmakare.

Gunnar Ericsson puolestaan jätti kulttuurihistoriaan toisenlaisenkin jäljen kuin Ewert Karssonin kanssa poliittisen satiirin tekijänä. Hän on Astridin itsensä ja heidän isänsä Samuel August Ericssonin ohessa Vaahteramäen Eemelin esikuva.

Veljeni Leijonanmieli ansaitsisi oman tarinansa. Olen lukenut sen aikuisena monet kerrat ja aina tietyt kohdat kirjassa nostattavat vedet silmiini ja möykyn kurkkuuni. Kirja on koskettava ja jännittävä tarina kahden veljeksen syvästä keskinäisestä kiintymyksestä, pienen lapsen suuresta yksinäisyydestä, mielikuvituksen siivistä ja rohkeudesta, jota ilman ihminen olisi vain rikkahippunen. Veljeni Leijonanmielen jokaisen tulee lukea itse. Jens Andersen kertoo, miten kirjan kaksi viimeistä lukua ja kirjan päätös vaati kirjailijalta pitkän kypsyttelyn. Hän oli siinä vaikeimman tehtävänsä edessä.

Vaahteramäen Eemeli ja Nilkku-Lotta. Björn Bergin kuvitusta.

Vaahteramäen Eemeli ja Nilkku-Lotta. Björn Bergin kuvitusta kirjasta Eemeli ja pikku Iidan metku.

 

Jens Andersen: Astrid Lindgren. Tämä päivä, yksi elämä. WSOY 2016, hakemistoineen 433 sivua.

Mainokset
Kategoria(t): Löydöt, Muistelmat ja elämänkerrat Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Jens Andersen: Astrid Lindgren

  1. Sirkka Laitinen sanoo:

    Heippa Anneli!

    Olisiko mahdollista saada tätä Astrid lindgren-kirjaa arpajaisvoitokseni…? kysyy nöyrimmin Sirkka

  2. Olen pahoillani, Sirkka, mutta tietyt kirjat säilytän itselläni ja tämä on sellainen. Saat sen kyllä lainaan. En tekisi myöskään oikein ykkös- ja kakkosarvan saaneille. Kirja sinun ilman muuta kandee lukea. Hieno!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s