Kati Hiekkapelto: Tumma

Kirjassa Tizsa-joki kukkii, kun miljoonat sudenkorentomaiset hyönteiset kaivautuvat rantatörmästä lentämään joen yllä. Silloin kaikki tulevat rantaan katsomaan.

Kirjassa Tizsa-joki kukkii alkukesästä, kun miljoonat sudenkorentomaiset hyönteiset kaivautuvat rantatörmästä lentämään joen yllä. Silloin kaikki rientävät rantaan.

Nostan arvostuksissani hailuotolaisen Kati Hiekkapellon dekkaristien ykkösketjuun. Sinne hän kuuluu polttavien ja kipeiden yhteiskunnallisten kysymysten empaattisena esiin nostajana. Olen lukenut hänen kolmesta kirjastaan kaksi, esikoisromaanin Kolibri ja nyt hiljattain ilmestyneen Tumman. Kaikki kolme kirjaa kuuluvat samaan sarjaan, jota yhdistää suomalaistunut rikostutkija, syntyjuuriltaan serbianunkarilainen Anna Fekete.

Kolibrissa aiheena oli omien kurdivanhempien toteuttama nuoren tytön sieppaus tarkoituksena kuljettaa tämä Suomesta Kurdistaniin naitettavaksi vanhalle sukulaismiehelle ja pois läntisen kulttuurin ja koulutuksen piiristä. Kirjan toinen juonne, murhat ja niiden selvitys, oli sen sijaan minulle dekkareiden tylsää vakiokauraa.

Tumma on yhtenäisempi, sillä kirjassa Anna Fekete on palannut kesälomalaisena synnyinsijoilleen. Hän ei siis ole työssä, jossa kesken olisi useampi selvitettävä, toisistaan erillinen tapaus. Tummassa ollaan Vojvodinassa Kanizsan pikkukaupungissa Serbian koilliskulmassa lähellä Unkarin rajaa. Anna on tullut viettämään rentouttavaa aikaa äitinsä, veljensä sekä hyvien ystäviensä Rékan, Ernön, Nóran, Véran ja Rénen kanssa. Kaupunki on entisensä, hyväosaisille miellyttävä ja huono-osaisille, kuten köyhälle romanivähemmistölle, rähjäinen ja lohduton.

Uutta kaupungissa on se, että myös Kanizsa on joutunut osalliseksi Eurooppaan saapuneista turvapaikanhakijoista. Kaupungin ulkopuolella, entisellä teollisuusalueella on pakolaisleiri, jonne Euroopan Unioniin pyrkijät ovat juuttuneet. Uutta on myös äärioikeiston nousu. Nóran aviomies Tibor liikkuu ääriporukoissa, miltä Nóra sulkee silmänsä, vähättelee tai antaa hiljaisen hyväksyntänsä. Ääriasenteita edustaa myös äidin tuttu kaupunkipoliitikko Remete Mihály.

Annan aie viettää hauska kuukausi muuttuu, kun hänen ollessaan ystävineen kaupungin puistossa viinifestivaaleilla häntä tönäistään takaa ja häneltä kiskaistaan käsilaukku. Pakenijat, nuori tumma mies ja punahameinen mustatukkainen lapsi, haarautuvat eri suuntiin. Käsilaukun mukana menivät luottokortti ja passi. Hän yrittää takaa-ajoa, mutta epäonnistuu. Hän tekee rikosilmoituksen ja kuolettaa luottokorttinsa. Hilpeä alku lomalle!

Lukija tietää pienen punahameisen tytön Dzseniferin myyvän heti alussa Annan passin pakolaisleiriltä löytämälleen naiselle vaatimattomasta ruokarahasta. Hiekkapelto ei vie tarinaansa tämän pidemmälle turvapaikanhakijain haarassa, mutta yhdelle toivonsa jo menettäneelle hän avaa näin passin avulla rajat EU-maihin.

Varkaus saa outoja piirteitä, kun poliisi pitää juttua selvitettynä käsilaukun löydyttyä Tisza-joen rantaryteiköstä ja varkaan itsensä rantatörmältä poliisi kertoman mukaan hukkuneena. Kun laukkuvarkauteen liittyy kuolema, Annassa herää poliisi. Kaikki ei täsmää. Hän tajuaa saaneensa poliisilta peitellyn varoituksen olla utelematta enempää, kun varkaan ruumiskin on viety tämän kotikaupunkiin ja Annan vaatima ruumiinavaustodistus tukee poliisin väitettä hukkumiskuolemasta. Todistuksen ilmiselvät puutteet ja amatöörimäisyys saavat Annan tavoittelemaan sen allekirjoittajaa. Käy ilmi, että asiakirja on sepite ja allekirjoitus keksitty.

Mutta Anna on nyt yksityishenkilö, jolta puuttuvat Serbiassa toimimisvaltuudet ja hän tuntuu joutuneen tiukkaamistensa seurauksena epämääräisesti silmälläpidon alaiseksi. Mutta hänellä on ammattilaisena keinonsa ja hän on itsepäinen ja kekseliäs. Vanhan kalastajan ja perhetutun Nagy Bélan näytettyä veneestä käsin ryteikköisen löytöpaikan Anna käy siellä salaa, hän löytää painimisjäljet ja toteaa hukkumisväitteen paikkansapitämättömyyden sekä poimii pieniin muovipusseihin kaiken kiinnostavan irtohiuksista ja bussilipusta lähtien.

Anna on ristiriitaisen tilanteen keskellä. Poliisi ei tunnu kiinnostuvan tutkimaan romanivarkaan kuolemaa miehen etnisen taustan vuoksi. Mutta silti poliisi on nähnyt vaivan toimittaa itsepintaiselle Annalle keksitty ruumiinavauspöytäkirja ja valehdella vainaja viedyn pois Kanizsasta. Miksi moinen peittely, ellei nuoren romanimiehen kuoleman takana olisi jotain aivan muuta? Sitä Anna Fekete yrittää selvittää hyvin kapein toimintamahdollisuuksin.

Anna tajuaa suomalaistuneensa: ei edes omien ystävien silmissä romanin hengellä ole niin väliä, poliisista puhumattakaan:

Me…minä… Anna hei, se oli joku tuntematon mustalainen, Ernö sanoi hiljaa.
− Tuntematon mustalainen! Mitä te toitotatte sanaa mustalainen? Ettekö te tiedä, että se on halveeraava nimitys? He ovat romaneja. Ja mitä helvetin väliä on mihin etniseen ryhmään hän kuului? He ovat ihmisiä. Ja ihminen on kuollut!

Anna pääsee romaniyhteisön sisälle ystävystymänsä romaninaisen Juditin avulla. Mitä enemmän Anna saa selville, sitä sotkuisemmaksi yksinkertaisesta laukkuvarkaudesta käynnistynyt asia muuttuu. Lopulta Anna joutuu kohtaamaan uudelleen vuosien takaa oman isänsä kuoleman. Hänet, rakennusurakoihin liittyvää korruptiovyyhteä tutkinut poliisimies ammuttiin epämääräisesti etäisessä autiorakennuksessa. Siitä muuan romanimies kärsii nyt elinkautista vankeutta serbialaisen vankilan brutaaleissa ja epäinhimillisissä oloissa. Romanipiireissä syytettä pidetään lavastettuna ja todellisen tappajan jääneen paljastumatta. Kenellä on ollut syy ampua Annan isä ja mahdollisuus manipuloida tutkimuksia? Ratkaisu löytyy läheltä, pikkukaupungissa kun ollaan.

Tärkeänä sivujuonteena tarinassa nousee suomalaispassin pakolaisnaiselle myyneen romanitytön Dzseniferin kohtalo. Hän kun ehti nähdä, mitä joen rantaryteikössä tapahtui hänen isoveljelleen.

Epilogi

Taannoin Yleisradion tekemässä haastattelussa Monika Fagerlund kertoi lukevansa rikosromaaneja ja tekevän niin siksi, että ne pystyvät muuta fiktiota syvemmin käsittelemään nykyajan kipeitä yhteiskunnallisia ilmiöitä ja ongelmia. Hänen mielestään perinteinen kaunokirjallisuus on menettänyt ilmiöistä otteensa tai jättänyt mahdollisuutensa käyttämättä.

Hän puhui yleisellä tasolla. Jos rikoskirjallisuudessa ilmiöt ovat tekijöittensä kautta keskiössä, perinteisessä kaunokirjallisuudessa esiintyessään ne on usein etäännytetty. Hyväksyn Monika Fagerlundin perustelut, vaikka itse luen dekkareita harvakseltaan, korkeintaan silloin tällöin. Arvostan kaunokirjallisuuden rikasta kieltä ja luovaa rakennetta enemmän kuin rikoskirjojen kaavamaisuutta ja koukuttavaa juonta.

Mutta yhteiskunnan julkisivulta kätköön jäävistä, polttavista ongelmista moni rikosromaani on pystynyt kertomaan viiltävämmin ja koskettavammin kuin mikään muu kirjallinen ilmaisumuoto. Siksi Kati Hiekkapelto käsittelemillään ilmiöillä ja aiheilla on  yhteiskunnallinen vaikuttaja kirjailijan keinoin. Hänen kirjansa jättävät  lukijaan jäljen.

Kati Hiekkapelto: Tumma. Otava 2016, 300 sivua.

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Rikosromaani Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s