Mika Honkalinna: Korppiretki

Liminkalaisen Mika Honkalinnan kuvauksen pääkohteena on pohjoinen havumetsäluonto.

Liminkalaisen Mika Honkalinnan kuvauksen pääkohteena on pohjoinen havumetsäluonto.

”Viereinen järvi oli vapautumassa jäistään ja korpinpojat lehahtelevat jo kalliotasanteella lyhyitä siipihyppyjä. Taivas on tasaisessa pilvessä, eikä valotusasetuksen valinta tuota päänvaivaa. Kuvaan kiven päällä tasapainoilevaa korpinpoikaa. Otan ensimmäisen luontokuvani.”

Mika Honkalinna (s. 1964) on tuolloin 14-vuotias. Kaksikymmenvuotiaaksi tultuaan hänestä on tullut ammattimainen luontovalokuvaaja ja -kirjoittaja. Honkalinnalla veto eräretkeilyyn ja luonnon tarkkailuun alkoi kuitenkin varhemmin, laavuyöpymisinä ja metsäretkeilyinä lapsuudenkavereiden Mikon ja Timpan kanssa:

”Metsä oli metsä ja se oli eri paikka kylän ja kaupungin sääntöineen. Huomisen huolista suurin oli aamuisin odottava koulunpenkki. Edessä siinteli rannaton ikuisuus, jota elämäksi kutsutaan.”

Korppi on pariuskollinen lintu.

Korppi on pariuskollinen lintu.

Korppi on yksi kiinnostavimmista linnuista, joiden elämää ja käyttäytymistä hän alkoi seurata. Sitä on nyt jatkunut runsaat kolme vuosikymmentä. Näin hän kuvaa ensimmäistä yritystään lähestyä korpinpesää ja lähestymisen merkitystä itselleen:

”On aurinkoinen ja lämmin huhtikuun viimeisen viikon ilta. Jostain tipahtaa päähäni ajatus Vuoren korpinpesästä. Hyppään pyörän satulaan ja polkaisen paikan päälle järvelle, jonka rannasta Vuori nousee. Jonkin mielenoikun johdattamana alan hakea pesäpaikkaa alakautta…
Kuljen pystyjyrkänteen juuren ja suuren kivipaaden välisestä portista jyrkänteen alatasanteelle suuren risukasan äärelle. Poikaset ovat siinä. Samalla räjähtää ilmoille emolinnun varoitusmekkala kallioseinän kaiuttamana…
Kotiin päästyäni etsin kaiken mahdollisen kirjatiedon korpeista mitä käsiini sain. Kirjoissa kerrottiin arasta takametsien ja salomaiden harvalukuisesta asukista, joka on osin joutunut väistymään ihmisen tieltä. Niissä kerrottiin myös sen älykkyydestä ja oppivaisuudesta. Tuossa huhti-illan leimahduksessa kallion juurella ei kuitenkaan ollut kyse pelkästään korpista vaan kokonaisesta maailmasta, johon intuitiivisten mielikuvien ja aavistusten sijaan sytytettiin valo käydä syvemmälle.”

Korppien hauskanpitoa, peuhaamista ja temmellystä tuoreessa lumessa.

Korppien hauskanpitoa, peuhaamista ja temmellystä tuoreessa lumessa.

Luontokirja Korppiretki rakentuu huiman hienojen mustavalkeiden valokuvien ja Honkalinnan tekstien symbioosina. Teksteissä hän kuvaa yhtä viikon mittaista rengastusreissua kavereittensa Timon, Hanskin, Kallen ja Pekan kanssa huhti-toukokuun taitteessa, mitä ilmeisimmin yhtä monista, sillä viisikosta on vuosien mittaan kehkeytynyt hieno luontoystävien tiimi. Silti useimmat pitkäkestoiset seurantaretkensä Honkalinna tekee yksin.

Korppi on monien muiden eläinten tavoin saanut kokea ihmisen vainon, myös umpimähkäisen ja tahallisen. Sydäntä raastavassa luvussa Suru hän kuvaa yksinäisen korpin vimmaista käytöstä ja syöksähtelyä miesten soutaessa järvellä. Rantauduttuaan he löytävät sammalikosta aivan hiljakkoin ammutun korpin:

”Meille näyttäytyneen korpin hätääntyneen oloinen käytös alkoi selittyä. Se suri puolisoaan. Piti selvästi meitä osasyyllisinä. Korppi on pitkäikäinen ja pariuskollinen lintu. Sen parisuhde on elämän mittainen ja elämä mahdollisesti jopa ihmisiän mittainen. Kuinka syvää ja kuinka pitkää on sen suru? Sillä suru ja tunteet eivät ole pelkästään ihmislajille ominaisia vaan kuuluvat kaikille lämminverisille korkeammille eläinlajeille ainakin. Sen ymmärtää helposti eläimiä tarkalla silmällä ja korvalla sekä herkän myötäelämisen kautta tarkkailtuaan…
Yksinäisen korpin murhe soi päässäni pitkään.”

Pirun linnuksi haukutulle mustatakille ei ole suotu sulokasta lauluääntä, mutta kylläkin imitointikyky.

Pirun linnuksi haukutulle mustatakille ei ole suotu sulokasta lauluääntä, mutta kylläkin imitointikyky.

Laululinnuksi korpista ei raakunnallaan ole. Itseni yllätti tieto siitä, että korppi on matkijalintu, joka pystyy taitavasti matkimaan muita lintuja, koneita ja ihmiskielen sanoja. Honkalinna mainitsee 1970-luvulta Korkeasaaren korpista, joka huvitti vieraita kukkumalla käkenä. Honkalinna on myös havainnut korpin peesaavan harmaalokkeja ja jäljittelevän vieressä niiden liikkeitä, eleitä ja soidinkäyttäytymistä.

Varislintujen tavoin korppi on yksi älykkäimmiksi tuntemistamme eläimistä. Se toimii myös eläinkunnassa oppaana ja varoittajana. Se osaa olla ilkikurinen veijari. Ykisi häkellyttävimmistä kuvauksista Korppiretki-teoksessa on korppien hankitanssin kuvaus. Siihen kuuluivat paitsi oma koreografia poloneeseineen, myös musiikki:

”Sen avonaisesta nokasta alkaa purkautua kiehtovaa tarinaa: hiljaista klonksuttelua ja metallisia kilahduksia, kitinää ja pitkää rullaavaa kurinaa. Ajoin äänet vaimenevat hyvin heikoiksi ja hienovaraiseksi pitsiksi, jonka ei uskoisi kuuluvan tuon näköiselle linnulle. Kumppani säestää tätä `runonlaulajaa` pystymmässä asennossa siivet kevyesti auki, nokka ojossa ja hieman raollaan, pehmeiden klunksausten rytmissä kevyesti niiaillen.”

Yksinäinen korppi ja huhtikuun räntäsade.

Yksinäinen korppi ja keväinen räntäsade.

Mika Honkalinnaa kiehtova korpimetsien asukas ja kalliojyrkänteiden pesijä on siis pahanilman lintuna, pirun ja noitien lintuna pidetty raadonsyöjä, josta ei ole riista- tai muuksi hyötylinnuksi.  Mutta vietteli se myös professori Sixten Korkmanin, joka viime joulukuussa valitsi Korppiretki-teoksen viiden hienon finalistin joukosta Vuoden 2015 luontokirjaksi. Korkman on saaristoihminen, jota linnut ovat aina kiehtoneet. Saaristolajit ovat vallan muita kuin havumetsien maaginen ja asutuksenkin liepeillä kalliojyrkänteisiä pesimispaikkoja etsivä mustatakki, josta kertovaan luontokirjaan Korkman viehättyi.

Mika Honkalinnalta on ilmestynyt ennen Korppiretkeä teokset Metsäpäiviä, Lumen aika ja Suuri pöllö. Itsestään teosten tekijä kirjoittaa näin:

”Minustakin tuli jonkinlainen rajatapaus ihmisen luoman kulttuurin ja villin luonnon rajalla. En kunnolla erämaassa, en kotonani kaupungissa. Minua on askarruttanut ajatus, kuinka paljon erämaa sietää `kaupunkia` ollakseen erämaata, villiä? Kuinka paljon kaupungista voi löytää `erämaata` vai voiko? Mikä on se henki, joka saa ihmisen lumoihinsa tietyssä paikassa ja kuinka paljon se kestää muutoksia ennen kuin lumo katoaa?”

Mika Honkalinna: Korppiretki. Maahenki 2015.

 

 

Advertisements
Kategoria(t): Luontokirjat Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s