Ida Simons: Tyhmä neitsyt

Kanteen valittu Shiori Matsumoton kuva on oivaltava.

Kanteen valittu Shiori Matsumoton kuva on oivaltava.

Harvoin lukee niin hurjaa hehkutusta kuin Ida Simonsin (1911−1960) esikois- ja ainokaisromaanista Tyhmä neitsyt, joka vuosikymmenten unohduksen jälkeen on löytynyt uudelleen. Kirjailija on luonnehdittu ”Antwerpenin Jane Austeniksi” ja kun kirja − löydyttyään uudelleen lähes viidenkymmenen vuoden jälkeen − ilmestyi vuonna 2007 Hollannissa, hehkutuksia riitti: ”herkullinen esikoisteos”, ”kirja joka pitää saada”, ”kirjallinen kohokohta”, ”poikkeuksellisen lahjakkaan kirjailijan nerokasta tyyliä, loistava romaani” jne.

Kuka on Ida Simons?

Tai kuka hän oli? Ida Rosenheimer syntyi vauraaseen antwerpeniläiseen juutalaissukuun. Hänen isänsä oli saksanjuutalainen liikemies. Tyttären tarinassa isä ihastui nuoren miehen iässä kolmeen viehättävään neitokaiseen, jotka tupsahtivat sattumoisin suttuisan košer-kuppilan ovesta sisään ja poistuvat pian. Mutta nuorukainen oli ehtinyt rakastua neitokaisista vanhimpaan. Paljon myöhemmin hän tuli kutsutuksi rikkaan työnantajansa kotiin – ja kas, kaunottaret osoittautuivat työnantajan tyttäriksi. Alkoi sinnikäs piiritys ja toistuvat torjunnat.

Ongelman ratkaisi lopulta tytärten isä, joka määräsi samettisilmäisen ja norsunluuposkisen tyttärensä suostumaan rakastuneelle kosijalle. Ida Simons kuittaa isänsä ja äitinsä suhteen alun:
”Viikon kuluttua juhlittiin kihlajaisia, ja pian sen jälkeen pari vihittiin avioliittoon, joka tuskin oli sen onnettomampi kuin useimmat muutkaan.”

Ensimmäisen maailmansodan puhjettua perheen oli lähdettävä Antwerpenistä Hollantiin. Perhe muutti Scheveningeniin ja sieltä naapurin juutalaisperheen mukaansa houkuttelemana Haagiin. Heistä tuli Hollannin kansalaisia. Naapurin Wally-sedällä, Eva-tädillä ja erityisesti heidän tytöllään, Idan parhaalla ystävättärellä Milillä, oli alusta lähtien suuri merkitys niin Idalle kuin Rosenheimereillekin. Kun naapurit saivat päähänsä muuttaa 1920-luvun alussa Haagista Berliiniin, Rosenheimerit vaihtoivat omaisuutensa käteiseksi ja muuttivat perässä. Hassusti kävi. Weimarin tasavallassa riehui jätti-inflaation, minkä seurauksena saksan markasta pudotettiin kaksi nollaa pois. Perheen varallisuus kutistui sadasosaan alkuperäisestä. Berliinistä tultiin takaisin Haagiin nukkavieruina.

”Ei köyhyys häpeäksi ole, mutta eipä se ole kunniaksikaan”, kirjoittaa Ida Simons kokonaan toisessa yhteydessä.

"Ida Simonsin varhainen kuolema oli järkytys." Häneltä jäi keskeneräiseksi toinen romaani Als water in de woestijn.

”Ida Simonsin varhainen kuolema oli järkytys.” Häneltä jäi keskeneräiseksi toinen romaani Als water in de woestijn.

Kun Hitler miehitti Hollannin, juutalaisväestö koottiin Westerborkin kokoomaleirille ja sieltä Theresienstadtin keskitysleirille. Theresienstadt oli Kolmannen valtakunnan näyteikkunaleiri, vaikka kuolemanleiri sekin. Leirillä muusikkona toiminut Ida selvisi hengissä, mutta terveys oli vaurioitunut pysyvästi. Se johti hänet ennenaikaiseen kuolemaansa vuonna 1960 pian esikoiskirjan ilmestymisen jälkeen. Mutta varsinaisen, lyhyeksi jääneen uransa Ida Simons teki pianistina.

Tyhmä neitsyt

Esikoisromaanissaan Ida Simons kuvaa omaa siirtymävaihettaan lapsesta murrosikäiseksi 12−13 vuoden iässä ja noiden vuosien kautta juutalaisen sukunsa sisäisiä arvojärjestelmiä ja jännitteitä. Niitä kai tarkoitetaan, kun häntä verrataan Austeniin. Idan perheellä, etenkin äidissä, on ylpeyttä ja omanarvontuntoa, ainakin suhteessa etäisempiin sukulaisiin, Antwerpenin Mardelleihin.

Antwerpeniin Ida pääsee silloin, kun äiti panee riidan päätteeksi taas välinsä isän kanssa poikki, pakkaa laukkunsa, kerää lapsensa ja lähtee Antwerpenissä asuvan äitinsä luo. Suurta taloa englantilaisen Rosalba-palvelijan kanssa asuva äiti, Idan isoäiti, on siis isän entisen työnantajan leski. Äidin lisäksi sisarparveen kuuluu Idan tätejä ja enoja. Molemmilla tädeillä on sama anoppi, Hoferin muori, juutalainen hänkin.

Yksi iänikuisista jännitteistä on isoäidin ja Hoferin muorin välinen ja se koskee etuoikeutta yhteisiin lapsenlapsiin. Idan kannalta merkittäväksi kasvavat Mardellit, joita äiti ylenkatsoo heidän varallisuutensa vuoksi. Perheen ilonpidossa tärkeä höyste on juuri ivailu muiden, varakkaampien sukulaisten kustannuksella. Mutta Ida on poimittu piireihin: Lucie Mardell on omassa persoonassaan tullut noutamaan Idan kotiinsa, hänet esitellään talon valtiaalle, herra Mardellille, jonka kanssa 12-vuotiaalla Idalla syntyy lämmin kahdenkeskinen ystävyys. Ja Mardelleilla Ida saa harjoitella soittoa oikeassa vireessä olevalla pianolla.

Naimaiän jo aikaa sitten ohittaneen Lucie-neidin ja Idan välillä syntyy tiivis ystävyys ja vastoin äidin toiveita Ida alkaa jumaloida varakasta ja sivistynyttä ystäväänsä.

Mutta lopulta Idalle jää Musta Pekka -kortti käteen. Hänen lapsen luottavaisuuttaan, innostuneisuuttaan ja sydämensivistystään käytetään hyväksi ja ihmislukutaidossaan sittenkin naiivin hyvänuskoinen tyttö tulee huijatuksi ja petetyksi. Idasta tehdään perheen sisäisessä sotkussa syntipukki, ja hän saa pysyvän häädön Mardellien talosta.

Ei Ida Simons minun mielestäni vertaudu Jane Austeniin, vaikka kieli on terävä ja ihmistuntemus kokemuksen myötä karttuu. Pikemminkin mieleeni tuli toinen natsien juutalaisvainojen seurauksena tuhoutunut kirjailija, Irène Némirovsky. Vaikka ei Ida yhtä paljastavaan ja armottomaan sapekkuuteen yllä, eikä arvattavasti edes pyri. Kirjan henkilöihin säilyy kuitenkin ymmärtävä ja lämmin suhde.

Tyhmä neitsyt on kooltaan suppea, mutta tarinassa on yhtä ja toista juutalaiseen elämäntapaan sisältyvää kerrontaa 1920-luvulta, kuten sekin, että isoäidin kodissa joka perjantai enot toivat synagogasta kulkumiehen, joka istutettiin perheen illallispöytään. Kenenkään ei tullut osoittaa ilmeelläkään kauhua, kun kulkuri ryysti ja räki liemikulhonsa äärellä. Monet poimitut eivät olleet suorastaan kulkureita, vaan puolanjuutalaisia rakennustyöläisiä.

”He olivat hiljaisia ja ujoja poikia, jotka eivät puhuneet muuta kuin puolaa ja meille käsittämätöntä jiddišin murretta. He ahmivat niin paljon kuin kykenivät ja häipyivät heti aterian loputtua, lyhyet hyvästit lausuttuaan, yhtä hiljaa ja arasti kuin olivat tulleetkin.”

Idan ystävättären Milin mukaan jokaiset ihmiskasvot kätkivät sisäänsä salaisen tarinan, mutta vain viisaat silmät osasivat lukea ne oikein. Ida osoittautuu tyhmäksi neitsyeksi myös suhteessa isoäitiinsä ja tämän elämänikäiseen palvelijaan Rosalbaan. Kun isoäidin testamentti avattiin, sen lopusta löytyi yllättävä opetus isoäidin jälkeläisille:
”Tyttärilleni ja tyttärieni ja poikieni tyttärille haluan antaa seuraavan painavan neuvon: älkää koskaan pitäkö henkilökuntaa palveluskunnassanne kauemmin kuin korkeintaan viiden vuoden ajan.”

Kun Rosalba teki kuolemaa, isoäiti ei ollut sallinut kenenkään muun hoitaa häntä:
”Rosalba oli ollut kavala kiusanhenki, ja todellinen syy, miksi isoäiti oli valvonut uskollisesti hänen sairasvuoteensa ääressä, oli puistattava: syvä riemu piinaajansa kuolinkamppailun johdosta.”

Ida Simons: Tyhmä neitsyt. Gummerus 2015, 190 sivua. Suomennos Sanna van Leeuwen.

 

Advertisements
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Löydöt Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s