Petri Karra: Kotiinpaluu

Ilonpito on ylimmillään, kun paluumuuttajien auto kääntyy pihaan.

Ilonpito on ylimmillään, kun paluumuuttajien auto kääntyy pihaan.

Romaanin Kotiinpaluu etukannessa esitellään Petri Karria Haarautuvan rakkauden talon kirjoittajana. Kirja jäi ilmestyessään minulta huomaamatta, mutta romaanin pohjalta tehdyn elokuvan Elämältä kaiken sain kävin sentään katsomassa.

Elokuussa 2015 ensi-iltansa saaneen elokuvan ohjasi Mika Kaurismäki. Päärooleja miehittää komea joukko lahjakkaita näyttelijöitämme: Peter Franzen, Armi Toivanen, Vesa-Matti Loiri ja Jani Volanen. Yllättävät loppukäänteet ja -kierrokset veivät kuitenkin tarinalta uskottavuuden.

Jos Elämältä kaiken sain -elokuvan ja sen perustana olevan kirjan vastaavuuteen kirjaa lukematta uskoo, Kotiinpaluu on vino peilikuva Haarautuvan rakkauden talosta. Molempien lähtöasetelmassa on noin nelikymppisten eronneiden hullaannuttava uusi rakkaussuhde, jonka siivittämänä elämä pannaan uusiksi. Taakse saa jäädä hyväpalkkaiset, turvalliset työpaikat. Helsingin asunnot pannaan myyntiin ja muutetaan toisen heistä lapsuudenkotiin, jossa asustaa hoitoa ja holhousta jo tarvitseva isäukkeli. Lapsuudenkoti osoittautuu kauniiksi, mutta remonttia kaipaavaksi arvohuvilaksi ja isäukkeli – no, vaikka persoonallisuudeksi, jolle vanhuus, vanhuuden tuoma avuttomuus ja estottomuus, sen taakse kätketty elämänviisaus sekä lapsenoikkuisuus tuovat lisämausteensa.

Kotiinpaluussa parantumatonta syöpää sairastavalla ja pyörätuolia tarvitsevalla Ylermillä ei ”paalusta” ole ollut eikä ole puutetta. Huvila sijaitsee pramealla merenrantapaikalla Vaasassa.

Muuttajia on molemmissa kirjoissa kolme, sillä auton takapenkillä murjottaa kavereistaan irti repäisty nuori ”melkein nainen”, jolla on landelle muutosta vankka oma mielipide. Ensimmäisessä romaanissa autoa ohjaa yksinhuoltajaisä, toisessa ohjaaja on uusisä ja pelkääjän paikalla istuu yksinhuoltajaäiti.

Vaikka suuresta rakkaudesta on kyse, ihmissuhteet kehittyvät omia oikullisia, ennakoimattomia polkujaan. Molemmissa tarinoissa vastahankainen, kapinallinen tyttö ja rähjäinen vanha mies löytävät toisensa keskinäisen uteliaisuuden, kunnioituksen ja ymmärtämisen kautta. Sen sijaan rakastavaisten välille alkaa kertyä kitkaa, molemmissa samalla tavalla: naista eivät sänkyilottelut huvitakaan ja miehellä pallit ovat räjähtää liiasta spermasta. Sen kummemmin harkitsematta aloitettu pintaremontti paisuu ja remonttimiehen läsnäolo alkaa sekoittaa ihmissuhteita.

Molemmissa on myös kyse rikollisuudesta ja hyväuskoisuudesta.

Kotiinpaluussa ajatukset, puheet ja teot pyörivät seksin, sen harrastamisen ja puutteen problematiikassa. Näkökulma on miehen ja kuvakulma liioitteleva. Vääriin luuloihin perustuvassa mustasukkaisuusdraamassa koin kerronnan juuttumista ja pitkittymistä, enkä aivan innostunut kirjan villisti viljelemistä vosu-, hutsu- ja huoraleimoista, mutta eipä minulla ole pääsyä loukatuksi itsensä tuntevan ja kostonhaluisen miehen aivokoppaan. Mustasukkaisuudellakin luulisi olevan rajansa. Vaikka kirjan alaotsikko on Iloisten ihmisten huvila, ilmapiiri on välillä sakean myrkyttynyt ja iloa on vain vanhan Ylermin asenteessa ottaa jäljellä olevista kuukausista irti kaikki irrotettavissa oleva iloluonteisen Raija-lesken kanssa. Ylermi on elämänsä anarkisti.

Tarinassa kärsitään seksin puutetta, ruokitaan tarkoituksella mustasukkaisuutta ja väärintulkintoja ja onnistutaan keittämään melkoinen sekametelisoppa, missä kaikkinainen onni on kaukana. Naiset näyttäytyvät pelkän olemuksensa voimalla pyydyksiksi, joihin terve mies ei pysty pidättäytymään panemasta päätään ja tarjoamasta itsestään enemmänkin. Mutta tarinan juonen kannalta oleellisin seikka on kuitenkin se, että sekä vanha Ylermi että hänen Vaasaan takaisin muuttanut aikamiespoikansa joutuvat kohtaamaan oman nuoruutensa eikä kummankaan osalta se jää vaille seurauksia. Keski-ikäistyneelle pojalle menneisyys konkretisoituu vanhassa koulukiusaaja Kakessa, huvilan remonttimiehessä. Jossakin vaiheessa lukija alkaa ounastella, kuka tämä Kake, kova ”panomies”, oikeasti on.

Petri Karran kirjoitustyyli on elokuvamainen ja kirja on miltei valmista käsikirjoitusta. Omaan romaaniinsa pohjautuvaa viihteellistä elokuvaa hän ei kuitenkaan käsikirjoittanut.

Petri Karri: Kotiinpaluu. Iloisten ihmisten huvila. Gummerus 2015, 327 sivua.

 

 

 

 

Advertisements
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Viihderomaani Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s