Juha Kuisma: Tupenrapinat. Idiomeja ajan uumenista

Tuttuja idiomeja, joiden merkitys on selvä, mutta mistä ja kuinka ne ovat syntyneet?

Tuttuja idiomeja, joiden merkitys on selvä, mutta mistä ja kuinka ne ovat syntyneet?

Jos tulet haukutuksi pataluhaksi, niin mitä se pataluha tarkoittaa? Minnekähän kännykkäsi karttapalvelu mahtaisi paikantaa sinut silloin, kun olet hakoteillä? Entä missä sijaitsi retuperä? Kun muinoin näkki vei pienen lapsen, mitä perin kohtalokasta sen seurauksena saattoi tapahtua? Miksi perjantailla 13. päivä on yhä kollektiivisessa tajunnassa onnettomuuden musta varjo?

Juha Kuisma on valinnut puhekielestämme 133 tuttua ja yleistä sanontaa, joiden merkitystä ja syntyhistoriaa hän selvittää kirjassaan Tupenrapinat. Idiomeja ajan uumenista.  Kirja on viihteellinen  matka sanontojen taakse. Aloitanpa noista neljästä.

Jerusalemiin suuntautuneiden ristiretkien seurauksena syntyi Temppeliherrain ritarikunta. Siitä kasvoi vauras, itsenäinen ja vaikutusvaltainen järjestö, joka ylläpiti koronperintään perustuvaa luottolaitosta. Temppeliherrain mahti herätti närää paavi Clementin V:ssä, joka yhdessä Ranskan kuninkaan Filip IV:n kanssa juoni vuonna 1307 suunnitelman ritarikunnan murskaamiseksi. Sotavoimille lähetetyssä käskykirjeessä, jonka sai avata perjantaina 13. lokakuuta, määrättiin temppeliherrat pidätettäviksi ja kidutettaviksi syytettyinä saatananpalvonnasta, sodomiasta (homoseksualismista), kerettiläisyydestä ja sen sellaisesta. Kidutusten jälkeen uhrit poltettiin tai tapettiin muuten. Joukkomurhan jälkeen järjestö lakkautettiin ja Filip takavarikoi Temppeliherrain omaisuuden. Tarinan mukaan Filip toimi sangen näppärästi, sillä hän oli itse velkaa ritarikunnalle suuria summia.

Miksi valittiin iskuun perjantai 13. päivä? Jeesus ristiinnaulittiin perjantaina ja hänen viimeisellä ateriallaan oli 13 henkeä, yksi heistä kavaltajaksi väitetty Juudas Iskariot. Paavi osasi hyödyntää symboleita.

Kun pikkulapsia yritettiin säästää hukkumiselta, vedessä sanottiin olevan näkin, joka vie. Siis jonkinlainen ilkeä monsteri, joka sieppaa lapsen vedenalaiseen valtakuntaansa. Juha Kuisman selitys sanonnan alkuperälle on kuitenkin toinen. Viikinkien veneistä käytettiin nimeä snäcka. Kun sellaisia tunkeutui syvemmälle sisävesiväylälle, kyseessä oli ryöstöretki. Pellavapäiset lapset olivat haluttuja siepattavia myytäväksi eteenpäin Bysantin orjamarkkinoille. Näistä asioista kirjoitin viime keväänä luettuani Itä-Suomen yliopiston professorin Jukka Korpelan tutkimuksen Idän orjakauppa keskiajalla.

Entäs pataluha? Se oli oljista punottu alusta ja panta pyöreäpohjaisen padan pystyssä pitämiseksi ruokapöydässä. Käytön myötä siitä tuli rispaantunut, ruma ja nokinen pyydys, joka jouti heitettäväksi tunkiolle. Hakoteilläkin käväistään tunkiolla.

Kuisman kirjassa on siis paljon sanoja, jotka ovat jääneet pois käytöstä ja joiden merkitystä ei nykyihminen ymmärrä. Monilla tutuilla sanoilla on ollut toinen merkitys. Jos pula tarkoittaa nykykielessä puutetta ja ahdinkotilaa, joskus sillä on tarkoitettu aukkoa jäässä. Kun on jouduttu pulaan, on jouduttu veden varaan. Kuisman mukaan sanat pulahtaa, polskia, pulikoida ja pulputa juontavat samasta juuresta.

Tällainen merkitykseltään muuttunut sana on hökötys. Sana on tarkoittanut joskus sian saparoa ja kun sika on ollut kiimassa, sen on sanottu olevan hökötyksissään. Kuisma kertoo Urho Kekkosen todenneen ystävänsä Kalle Kaiharin olevan hökötyksissään, kun Kaihari meni naimisiin itseänsä paljon nuoremman naisen kanssa. Kaksimielisessä ilmaisussa Kaiharilla oli siis ”häntä” pystyssä. Nyt sanalla tarkoitetaan epämääräistä, huonosti kyhättyä rakennelmaa.

Kirjassa on lukuisia historiamme kautta aukeavia selityksiä, joista itseäni sykähdyttivät vahvimmin idiomit ”ei ollut kaksista” ja ”viekää tuhkatkin pesästä!”  Ensimmäinen juontaa 1770-luvulle isoonjakoon, missä viljavuudelta ja sadoltaan erilaisia maatilkkuja hyvitettiin maa-aloja asumusten lähelle yhtenäistettäessä. Maat jaettiin kuuteen laatuluokkaan. Parasta maata oli se, missä tähkään nousi kuusi jyvää, joista siis yksi jätettiin siemenjyväksi. Seuraavaksi parhaasta sai kylvettyä kohti viisi jyvää ja niin edelleen. Jos maa ei antanut edes kahta jyvää yhdestä kylvetystä, ei kannattanut tuhlata vähäisiä jyviä siihen, vaan maa luokiteltiin niityksi, siis huonoimmaksi mahdolliseksi. Sellainen maa ei totisesti ollut kaksista.

Tuhkien vienti juontaa vuorostaan 1600-luvulle Ruotsin kruunun perimään salpietariveroon. Salpietaria keitettiin ja koivun tuhkaa kerättiin ruudin valmistukseen. Salpietaria saatiin teurasjätteistä, tunkioista ja virtsasta. Kaikki tuo olisi ollut arvokasta lannoitetta kituliaille pelloille, mutta niinpä vain vietiin! Panu Pulman toimittamassa Suomen romanien historiassa kerrotaan, miten monet ”tattarit” ansaitsivat niukan leipänsä salpietarinkeittäjinä.

Nälkään ja katovuosiin liittyy sanonta ”vaikka kiven silmästä”. Jyvien kuoria ja rippeitä lakaistiin jauhinkivien välistä ja silmästä, kun jauhot olivat lopussa. Mutta aivan muista jauhoista oli kyse silloin, kun ”jauhot menevät suuhun” tai kun joku pani toiselle jauhot suuhun.

Mutta edelleenkään en ole varma, onko asia selvä vai päinvastoin, kun joku toteaa: ”Selvä pyy!” Sanonta näet savolaisittain kuuluu: ”Selvä pyy, sano Manninen (lapsuudenkodissani Mankinen) varista.” Eli vastuu siirtyy kuulijalle – jälleen.

Useimmat Juha Kuisman valikon idiomit ovat vanhoja. Idiomi ”mennä putkeen” kuuluu uusimpiin ja on keihäänheitosta yleiseen kieleen irronnut. Tähän juttuuni poimin kirjasta 11 idiomia. Vielä niitä sinne jäi, 122 muuta. Kirja sopii vaikka tuliaiseksi. Tiedä vaikka lahjan saaja olisi jostain löytämästään ”äimän käkenä”.

Mutta minun osaltani tämä juttu on nyt pulkassa.

Juha Kuisma: Tupenrapinat. Idiomeja ajan uumenista. Maahenki 2015. 175 sivua.

P.S.
Pulkka tarkoittaa pitkää lovettavaa pulikkaa, entisajan kirjanpitovälinettä, jolla merkittiin tehdyt työpäivät. Isännällä oli samanlainen vastakappale ja päivän päätteeksi vuoltujen lovien tuli molemmissa pulikoissa vastata toisiaan. Kun uusi lovi oli vuoltu, päivä oli pulkassa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Temppeliherrain_ritarikunta

https://annelinkirjoissa.wordpress.com/2015/03/09/jukka-korpela-idan-orjakauppa-keskiajalla-ihmisryostot-suomesta-ja-karjalasta/

https://annelinkirjoissa.wordpress.com/2013/07/27/panu-pulma-toim-suomen-romanien-historia-ii/

 

 

 

Advertisements
Kategoria(t): Löydöt, Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s