Jevgeni Vodolazkin: Arsenin neljä elämää

Aistien merkitys korostuu keskiaikaromaanissa: hajut, tunnot, kivut, kosketukset, visuaalinen erilaisuus.

Aistien merkitys korostuu keskiaikaromaanissa: hajut, tunnot, kivut, kosketukset, visuaalinen erilaisuus.

Jevgeni Vodolazkinilla on mistä ammentaa. Hän ryhtyi kirjailijaksi vasta 48-vuotiaana työskenneltyään kolme vuosikymmentä Pietarin tiedeakatemiassa muinaisvenäläisten käsikirjoitusten tutkijana. Työssään hän perehtyi myös kymmenien houkkien elämänkertoihin. Vuonna 2012 ilmestynyt Arsenin neljä elämää on uran hieno, vehreä kaunokirjallinen hedelmäpuu. Nyt se on myös ulottuvillamme – Elina Kahlan tyylikkäänä ja upeana suomennoksena.

Arsenin neljä elämää on myöhäiskeskiajan saaga ja pyhimystarina. Se käy myös juonellisesta ja monivaiheisesta seikkailukertomuksesta, sillä Arsenin monia elämänvaiheita voi kuvata järkyttäviksi. Kirja on sekä suuri tarinaa 1400-luvun läntisestä Venäjästä sekä tarina erikoislaatuisesta ja hyvin poikkeuksellisesta ihmisestä.

Parantaja Arseni oli yhtä todellinen kuin vaikkapa ikonimaalari Andrei Rublev; Arsenin myöhäiskauden käsikirjoituksia säilytetään Kirilä Valgetjärveläisen kokoelmassa Venäjän kansalliskirjastossa Pietarissa.  Hän eli vuosina 1440−1522, mutta tuolloin aika laskettiin maailman luomisesta. Lähestyttiin maailmanlopun vuotta 7000, vuotta jolloin Kristofer Kolumbus osui laivoineen Amerikan rannikolle. Arseni kuoli tuon ajanlaskun mukaan vuonna 7030.

Vaikka tarinassa on tarua, lukijalle jää mysteeriksi, miten hän pystyi säilymään hengissä ja elämään niin pitkän elämän. Ehkä se kuuluu ihmeisiin, sillä neljäntoista vuoden aikana kodittomana taivasalla asujana Arseni, tuossa elämänvaiheessaan Ustin, kielsi ruumiiltaan sen normaalit tuntemukset. Hän asuu Pihkovan hautausmaan muuria vasten kyhäämässään majapahasessa myös sinä ankarana pakkastalvena, jolloin linnut tippuvat jäätyneinä puista alas. Ja hän antaa itikkapilven hyökätä iltaisin alastoman ruumiinsa kimppuun ja imeä aamuun asti verta. Itikat muodostavat harmaan turkin hänen ylleen ja kun hän pyyhkäisee kädellään, on kuin hänen päälleen olisi kaadettu verta. Hän syö vain sen puuron, mikä ruoholta ja kulkukoirilta jää tähteeksi, kun nunnat ovat kaataneet hänen annoksensa nurmikkoon.

Ei Arsenin koko elämä ole kurjuutta – hän on kurjuudessaan sellaisen ulkopuolella, ulottumattomissa.  Hän pyhittää elämänsä hyvyydelle ja rukouksille.

Vodolazkinin historiallinen romaani on rakkauskertomus. Kun nuoren parantaja Arsenin salainen rakastettu Ustina kuolee synnytykseen ja kaikki ulkoinen ja sisäinen Arsenissa luhistuu, hän lähtee maankiertolaiseksi kaikesta luopuneena. Saattelijana on munkkivanhus: ”Sinun tiesi on vaivalloinen, sillä sinun rakkaustarinasi on vasta alussa. Tästä lähin, Arseni, kaikki on kiinni sinun rakkautesi voimasta. Ja tietenkin myös sinun rukouksesi voimasta.”

Arsenin rakkaus on ehtymätöntä ja pyyteetöntä eikä se tee enää suurta rajaa ihmisen ja muun elollisen välillä, kuten ei tehnyt hänen suuri opettajansa, parantaja Kristoforus, orvoksi pienenä jääneen Arsenin isoisä: ”Sielu on se, minkä Herra puhaltaa ruumiiseen, mikä erottaa meidät kasveista ja eläimistä. Se tekee meistä eläviä. On eläimilläkin sielu, mutta se on yhtä niiden ruumiin kanssa ja sijaitsee niiden veressä.”

Arseni etsii koko elämänsä sovitusta rakastettunsa Ustinan ja heidän yhteisen vauvansa kuolemasta. Hänen vainajansa vietiin hänen vastustuksestaan piittaamatta lunastamattomien avohautaan, sinne minne viedään ruttoon menehtyneet, maankiertäjät, kasvamattomat lapset, hirtetyt, itsemurhantekijät ja ilman katumusta kuolleet. Koko vastaisella elämällään hän hakee sovitusta ja sen kautta Ustinalle ja vauvalle lunastusta.

Arsenin neljä elämää on kirja kulkutaudeista ja ruton hahmossa kylästä kylään ja kodista kotiin etenevästä kuolemasta. Jos nuori Arseni hallitsi parantavat ja kipua lievittävät yrtit, maallisesta luopunut Arseni parantaa luottamuksen ja uskon varassa, mutta yhä puhkoo ja puhdistaa ruttopaiseita. Hänellä on näkevät silmät ja parantavat kädet. Rutto ei tartu häneen ja hänen maineensa kiirii hänen edellään. Mutta mainetta ja sen tuomaa palkitsevaa elämää hän pakenee. Kun hänelle tuodaan palkkioksi ruokia, hän jakaa ne tarvitseville. Hän elää elämäänsä aina vaikeimman kautta.

Kirjan loppupuolella kolmannessa elämässään Arseni lähtee Pihkovasta pyhiinvaellusmatkalle Jerusalemiin suorittamaan ruhtinaan hänelle uskomaa tehtävää. Matkan vaivat ja vaarallisuus paljastavat säälimättömät kasvonsa kaikissa vaiheissa. Tämä, Matkanteon kirja, on yksi hyvistä syistä lukea Vodolazkinin romaani. Aikamatka 1400-luvun pyhiinvaellukseen on nojatuolimatkaksi salpaava. Sen hengenvaarallisissa vaiheissa tulevat esiin monet tuon ajan uskomukset, ilmiöiden selitykset ja maailmantulkinnat. Ja matka on kansainvälisyyttä puolen vuosituhannen takaa.

Jevgeni Vodolazkin ja suomentaja Elina Kahla Helsingin kirjamessuilla

Jevgeni Vodolazkin ja suomentaja Elina Kahla Helsingin kirjamessuilla

Jevgeni Vodolazkin yllättää lukijan välillä pienin, harkituin nykyaikapistoin.  Arsenin harppoessa eteenpäin ”[L]lumen alta paljastui kaikki ruma – edellisvuotiset lehdet, värinsä päästäneet rievut, haalistuneet muovipullot.” Saamme lukea, että Arsenin taivasalla-kodista, Pihkovan hautausmaasta, tuli kerran Komsomolin aukio. Monet vastaavat myöhemmän historian kerrostumat täplittävät kerrontaa kiinnostavasti siellä täällä.

Romaanissa on kyse eksistenssistä, olevaisesta, ajasta ja todellisuudesta. Kirja on siis myös filosofinen, oman aikansa älyllisen ajattelun peili. Ajan kulku on välttämätöntä vain aineellisessa maailmassa. Silti kaikki maailmassa on olemassa ajasta riippumatta. Näin sanoo Arsenin nuori ystävä Ambrogio pyhiinvaellusmatkalla: ”Uskon, että Jumala on laupeudessaan suonut meille ajan, jotta emme kulkisi harhaan, sillä ihmisen tajunta ei pysty käsittelemään kaikkia tapahtumia yhtä aikaa. Meidät on kahlehdittu aikaan oman heikkoutemme tähden.”

Vanha Arseni kieltää muistin. Samalla hän tulee kieltäneeksi menneisyyden. Elämä muistuttaa mosaiikkia ja hajoaa sirpaleiksi. Luostarin starets Innokentti vastaa hänelle: ”Jokaisessa sirpaleessa on jotain tärkeämpää: pyrkimys sitä kohti, joka katselee kauempaa. Sitä kohden, jolla on kyky nähdä kaikki yhdellä kertaa.”

Arsenin monivaiheisen elämän sirpaleista muodostuu harvinaislaatuinen mosaiikki, inhimillinen ja ihmeellinen elämäntarina. Sen mosaiikin värit ovat vahvat.

Jevgeni Vodolazkin: Arsenin neljä elämää. Into 2015, 399 sivua. Suomennos Elina Kahla.

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s