Roope Sarvilinna: Kateissa

Laivoilla ja merellä on katoamistarinassa keskeinen merkitys.

Laivoilla ja merellä on katoamistarinassa keskeinen merkitys.

Kaksi veljestä, melkein kuin identtiset kaksoset vaikka ikäeroa on pari vuotta, aina yhdessä pikkuskideistä aikuisuuteen asti. Juntunen ja Höntynen, kuten heitä kutsuttiin. He ovat sunnuntailapsia, lahjakkaita, ja molemmilla elämä edessä. Juntunen pääsi helposti oikeustieteelliseen ja valmistuminen oli jo lähellä, Höntynen meni opiskelemaan Otaniemeen Tekuun. Mutta yllättäen isoveli halusi katsella maailmaa − yksin. Hän lähti ja katosi jonnekin Aasiaan ja Intiaan.

Kuutta vuotta myöhemmin veli funtsaa: ”Juntunen olisi varmasti pärjännyt. Epäilin, että se olisi ollut jo ylemmän tason heppuja tässä iässä. Jos se olisi valmistunut juristiksi ja jäänyt tänne. Joistain vain tietää että niissä on ainesta, ja Juntusessa oli.”

Yhteydet harvenivat, veljekset tapasivat kerran Balilla ennen Höntysen häitä. Sitten yhteys katkesi. Kukaan ei enää tiennyt, missä Juntunen on. Viimeksi joku näki hänet Helsingissä raitiovaunussa matkalla satamaan. Mitä hän teki Helsingissä? Hän ei ottanut kehenkään yhteyttä, ei vanhempiinsa eikä veljeensä.

”Ei se ollut normaalia Juntusellekaan, ei kenenkään ole normaalia jättää kaikkea ja kadota ensin osittain ja sitten kokonaan.” Veli alkaa etsiä.

Siinä perusraamit Roope Sarvilinnan esikoisromaanille Kateissa. Ihmisiä katoaa eri syistä, onnettomuuksien ja rikosten uhreina ja omasta halustaan. Tuoreena on tšekkitaustaisen helsinkiläisnaisen Nela Utkinan hakeutuminen Nuuksion kansallispuistoon tavallisena arkiaamuna ja mystinen katoaminen. Katoaminen traumatisoi läheiset, eikä traumasta selviä koskaan kokonaan. Ei myöskään Sarvilinnan Höntynen. Hän traumatisoituu.

Kateissa on pienimuotoinen romaani, jonka lukee nopsasti siksikin, että niin on vain pakko tehdä. Suomeen jäänyt veli elää elämäänsä kahdessa tasossa. Toisaalta on menestyvän miehen normaalius, nousujohteinen ura, kaunis vaimo, kaverit, juoksuharrastus maratoneineen, mökkilomat, olutta, viiniä ja ulkoisesti hauskaa. Ja on pakkomielteinen käyttäytyminen, jonka valtaan Höntynen kietoutuu yhä tiiviimmin veljeään etsiessään. Se on yhtä mahdotonta kuin neulan löytyminen heinäsuovasta. Mutta hän ei lopeta, ei osaa.

Veljen katoaminen on vienyt oman menestyksen kirkkaimman hohdon ja Höntynen näkee itsensä tympääntyneenä uraohjuksena ulkopuolelta: ”Ulkoa katsoen oli vaikeaa uskoa, että täällä olisi ihmisiä töissä, sieltä näki vain lasiseinää, joka näytti sammutetulta televisiolta. Ei voinut aavistaa, että täällä oli kokoushuoneita, viherkasveja, parkkipaikka kellarissa, kahvikone ja macchiatoa tarjolla joka kulmauksessa, smart casual -pukeutumista, yhteydet ympäri maailmaa, joka kerroksessa oma yhteisönsä, hirveän hyvä akustiikka. Mukavaa ja lämmintä talvella, raikkaan viileää kesällä.”

Kirjassa asettuu vastakkain elämän tarkoituksettomuus sekä veljesten energia ja elämänvoima. Elämänsä tarkoitustako päämäärätön Juntunen Aasiassa harhaillessaan haki, tiedostamattomasti? Hän tuntuu löytäneen sen kerran, kymmenvuotiaasta intialaisesta pikkutytöstä Nakushista, ei kenenkään lapsesta, joka elättää itse itseään. Nimi Nakushi tarkoittaa ei-toivottua. Mutta eräänä päivänä tyttö ei palaa Juntusen hänelle kustantamasta koulusta. Hän on romaanin toinen kadonnut.

Kateissa on mystinen teos, loppua kohti melkein trilleri, missä Kohtalo kolkuttaa veljesten olkapäille. Juntusesta tulee Höntysen kohtalo.

Sarvilinna juoksuttaa tarinaa aluksi vain Höntysen kertomana, sitten väliin tulee katkelma Juntusen ajatuksia, merkkinä siitä, että hän on yhä elossa. Loppua kohti lukija tietää Juntusen omalaatuisen sijainnin. Elämän päämäärä ja suunnitelmallisuus saavat kylmää kyytiä. Pelissä on myös näkymätön pelaaja, Sattuma.

Pelastuuko Juntunen? Jääkö hän henkiin? Löydetäänkö hänet? Riittääkö hänen oma tahdonvoimansa ja haluaako hän sen riittävän? Kerronnan katveeseen jää yllätys, miten käy viimeistä etsintäreissuaan tekevän Höntysen. Puuttuiko siinäkin peliin Sattuma, vai Kohtalo?

Kumpi heistä eli? Kumman elämällä on suunta, vai onko kummankaan? Tuhoaako se itsensä, joka alkaa elää liikaa toisen elämää omansa asemasta? Sarvilahden kerronta on kielellistä tikitystä ja tykytystä, tiivistettyä, oivallista ja osuvaa ajan- ja ihmiskuvaa tavan takaa mehukkaine sana- ja käsitejonoineen.

Eipä hassumpi aloitus ortopedi Roope Sarvilinnan kirjailijauralla!

Roope Sarvilinna: Kateissa. Tammi 2015, 176 sivua.

Advertisements
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s