Matti Rönkä: Eino

Eino on sodan käynyt mies. Mutta Eino-vanhuksen vanhat luodinrepeämät iholla eivät juonna sodasta.

Eino on sodan käynyt mies. Mutta Eino-vanhuksen vanhat luodinrepeämät iholla eivät juonna sodasta.

Matti Röngän romaani Eino on mitä sympaattisin kaunokirjallinen tuttavuus. Itse kirjan päähenkilöstä Einosta en ole ihan varma. Ainakin hänen vaimollaan Kertulla oli kestämistä, niin myös ainoalla lapsella kapinallisessa isänmurhaiässä.
”Murrosikä molemmilla samaan aikaan. Toinen opetteli mieheksi, toinen isäksi.”

Eino kuuluu sodat käyneisiin ikäluokkiin. Miehuus ehti  ensiaskelilleen, kun tuli rintamalle lähtö. Sota jätti jälkensä, kaikkiin. Matti Röngän tarina alkaa miesten kotiutumisesta, joka Einon osalta päättyy Pohjois-Savossa kotikulmille Kuopiosta lähteneessä vaappuvassa häkäpönttölinjurissa.

Jenni Noposen kansisuunnittelu on mainio: kansilehden reikien takaa löytyy vanhoja valokuvia.

Jenni Noposen kansisuunnittelu on mainio: kansilehden reikien takaa löytyy vanhoja valokuvia.

Ei Eino sotaa pelännyt − kaukopartiomies, vaan rauhaa. Kotona odottivat omat vanhemmat, maanviljelyshommat, jotka eivät levotonta miestä houkutelleet, sekä vaimo yhteisen vahingon, pojan kanssa, eikä välissä ollut rakkautta. Eino hakeutui maanviljelyshommista kuorma-auton pukille ja siitä oman kuljetusfirman, Eino Heikkinen Oy:n perustajaksi. Vuosikymmenet firmalla pyyhki hyvin, muttei enää.

Nyt Eino on aivoverenkiertohäiriöstä kärsivä vanhus terveyskeskuksen vuodeosastolla. Hän, kovaluonteinen ja omalajisensa mies, on pehmennyt, vaikka yhä särmiä ja päättäväisyyttä riittää. Kirja rakentaa henkilökuvaa yksinäisestä, omilla jaloillaan aina seisoneesta miehestä. Hänessä ja pojanpojassa Joonaksessa on samankaltaisuutta niin luonteessa kuin ulkonäössäkin ja Joonakselle hän avautuu sen, mitä yleensä suostuu avautumaan. Paljon ei hänellekään. Eino vie suurimmat ja arimmat salaisuutensa mennessään.

Joonas on kiinnostunut ukin menneisyydestä, erityisesti sota-ajasta, kun isästäkään ei ollut kertojaksi. Vanhanpaikan piirongista löytyy ruskeassa kirjekuoressa vanhoja valokuvia ja outo, Neuvostoliiton puolelle ulottuva samea kartta. Vaatekaapista vaatteiden alla kätkössä on vanha käsiase, ilman panoksia. Eino-ukki on käynyt itärajan takana, salaa ja laittomasti jonain rauhan vuonna 1940-luvun lopulla tuntemattoman ranskalaisen toimeksiantajan värvättynä vakoojana. Kaikki ei sujunut suunnitelmien mukaan. Lyhyeksi tarkoitettu reissu venähti puoleksi vuodeksi.

Mutta ei Eino mikään sotahullu tai politrukki ollut, kaukana siitä. Luvattomalla matkallaan itärajan takana hän osuu vanhoille taistelupaikoille, missä rujon betonibunkkerin päälle oli kasvanut laihaa heinää:
”Mäki ei ollut kummoinen kohouma, mutta se oli juuri sellainen paikka, josta oli taisteltu monta kertaa, vetäydytty ja vallattu vuoron perään. Jossain kaukana divisioonan esikunnassa oli puhtaalla sormella seurattu kartasta linjaa ja naputettu ikävää mutkaa, tämä se pitää oikaista.
Osasin kuvitella kuinka kiusaantunut huomio muuttui ohjeistukseksi pataljoonan komentajalle ja kulki määrätietoisena käskynä tapsia pitkin rintamakomppanian päällikön kenttäpuhelimeen. Kapteeni jakoi sen sitten korsustaan hyökkäyskomennoksi joukkueenjohtajilleen, hiljaisille luutnanteille ja vakavakasvoisille vänrikinplantuille.”

Matti Rönkä, toimittaja, uutisankkuri ja kirjailija, tuttu tv-kasvo

Matti Rönkä, toimittaja, uutisankkuri ja kirjailija, tuttu tv-kasvo

Röngän romaanissa Einon elämä avautuu lukijalle kuin spiraali, missä lähestytään ydintä, Einon salaisuutta. Väliin mahtuu kaikenlaista: malminetsintää, joka näyttäytyy tarinassa myös hämärien puuhien peitetoimintana ja poliittista jakautumista kommunistien ollessa vallantunnossa. Sodassa kaveria ei jätetty, mutta rauhan aikana ”samaan paraatiosastoon ei mahduttu ontumaan”. Olivat erikseen rintamamiehet ja Sotaveteraaniliitto. Eino pysytteli erillään:
”Minä sanoin konttorissani vain, että älkää huoliko, minä en teidän politiikkanne puutu. Veteraanikeräykseen meiltä laitettiin yhtiön nimissä rahaa ja rintamamiesten halot ja sorat ajoin halvemmalla, jos huusholli apua ja tukea tarvitsi. Oli täällä kylillä sellaisiakin ökyeläjiä, että tahtoivat puolta hintaa ihan vain sillä perusteella, että olimme samoina vuosina sattuneet syntymään ja siksi samaan aikaan sotaankin jouduimme.”

Lukija nappaa kerronnasta pieniä, ohimennen heitettyjä viitteitä, kuten Joonaksen keskeytyksen sairaalassa: ”Ukki. Ihan tosissaan. Nyt ei kerätä hiihtokilometrejä.”
Einolle myös maistui viina muiden rintamamiesten tavoin, vaikkei sentään ongelmaksi asti. Joonas tarkentaa ukkinsa luonnetta ja käyttäytymistä:
”Äiti oli selittänyt, sanonut että ei millään pahalla, hän vain on suruissaan ja huolissaan, kun Ukki osasi olla joskus hankala. Tai hiljainen ja yksin viihtyvä, mummi marisee että sama kuin asuisi erakon kanssa, suuta ei tarvitse kuin syömiseen.”

Kun tarina pääsee spiraalin pohjaan, Einon salaisuuteen yli puoli vuosisataa sitten, kerronta muuttuu dramaattiseksi. Vaimolleen mies ei tuolloin kertonut lähtöaikeistaan mitään, hän vain hävisi. Reissu ei sujunut miltään osin suunnitelmien mukaan. Eino päätyi likellä kuolemaansa. Hengen pelastajaksi Karjalan korvissa osui kolhoosin metsämailla elänyt yksinäinen nainen, Anastasia, Nasti. Eino koki lyhyen ajan elämässään jotain rakkauden kaltaista, ja siitä mies ei enää toipunut.

Laiminlyödyllä Kerttu-vaimolla oli aiheensa osoittaa pettymyksensä omaa pilalle mennyttä elämäänsä kohtaan: Lahjapaketit löytyvät avaamattomina vielä vuosia Kertun kuoleman jälkeen, ”kaikki koneita kaupan paketissa, koskemattomia”. Ei Kerttu mistään Nastista tiennyt, niin kuin eivät muutkaan.

Matti Röngän tyyli on nautittavaa ja elämänmakuista. Lauseet ovat lyhyitä ja punnittuja. Turhia sanoja ei tiiviin ilmaisun mestari tarvitse. Ja sitähän Röngän lukemat televisiouutisetkin ovat: oleelliseen pelkistettyjä lauseita, vailla höttöä. Kerrontatyyli ja miehinen näkökulma toivat paikoin mieleeni Joni Skiftesvikin, mutta Skiftesvikin tyylilaji on hieman rehvakkaampi. Eino ei enää rehvastele. Hän on vanhetessaan viisastunut, kujemieli ja huumorikin ovat saaneet jalansijaa.

Matti Röngän dekkareita seurannut esikoisromaani oli miellyttävä lukukokemus. Taidanpa tutustua jossakin lomassa myös hänen dekkareihinsa, sillä Eino antaa aiheen odottaa myös niiltä kaunokirjallista otetta.

Matti Rönkä: Eino. Gummerus 2015.

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Matti Rönkä: Eino

  1. Paluuviite: Matti Rönkä: Eino | sotaromaanit

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s