René Nyberg: Viimeinen juna Moskovaan

Perhe- ja sukutarinan lisäksi Viimeinen juna Moskovaan on myös Baltian maiden, Neuvostoliiton ja juutalaisuuden historiaa.

Perhe- ja sukutarinan lisäksi Viimeinen juna Moskovaan on myös Baltian maiden, Neuvostoliiton ja juutalaisuuden historiaa.

Suurlähettiläs René Nybergin isä Bruno Nyberg ja 27-vuotias kaunotar Fanny (Feida) Tokazier vihittiin avioliittoon elokuussa 1937. Bruno oli tuolloin painonnostaja, joka oli tutustunut jo aiemmin urheilijakavereittensa Jakob ja Moses Tokazierin kautta heidän siskoonsa. Fannyn oli isä-Meier (Seide) yrittänyt saada juutalaiseen avioliittoon tämän Riiassa asuvan Ben-serkun kanssa, siinä onnistumatta.

Luterilaisen Brunon ja juutalaisen Fannyn vihkimisellä oli dramaattiset seuraukset. Kun nuori pari lähti häämatkalle Tukholmaan, Meier-isän ilmiannon perusteella tytär pidätettiin Turun satamassa − perheen varallisuuden varastamisesta. Nuori aviovaimo joutui putkaan ja sieltä vanhempiensa kotiin kotiarestiin, josta hän tilaisuuden tullen pakeni aviomiehensä luo. Tapausta puitiin oikeudessa, joka totesi Fannyn syyttömäksi.

Urheilevat ystävät: Jakob ja Moses Tokazier ja Bruno Nyberg. Jakob toi vuonna 1941 ensimmäisenä suomalaisena painonnoston pohjoismaiden mestaruuden. Bruno jatkoi urheilupoliitikkona.

Urheilevat ystävät: Jakob ja Moses Tokazier ja Bruno Nyberg. Jakob toi vuonna 1941 ensimmäisenä suomalaisena painonnoston pohjoismaiden mestaruuden. Bruno jatkoi urheilupoliitikkona.

René Nybergin teos Viimeinen juna Moskovaan avaa erittäin kiinnostavia ja ainakin minulle hyvinkin uusia näkökulmia juutalaisuuden lähihistoriaan. Fundamentalistille Meierille seka-avioliitto johti ”kunniamurhaan”. Feidaa ei tapettu, mutta veli julisti hänet huoraksi ja Tokazierin perhe järjesti Helsingin synagogassa syksyllä 1937 Feida-tyttären kuolinrukouksen eli kaddishin ja perhe istui shivan. Shivan istumiseen kuuluu ottaa vastaan sukulaisten ja ystävien surunvalittelut ja osanotot.

Äiti ja poika, René ja Fanny Nyberg

Äiti ja poika, René ja Fanny Nyberg

Välit olivat poikki, lopullisesti. Fanny (Feida) oli perheelle ja suvulle kuollut. Silti isä toivoi tämän oikeasti saavan surmansa talvisodan aikaan Helsingin pommituksissa.

René Nyberg kertoo teoksessaan äitinsä Fannyn (1910−2006) tarinan, mutta sitäkin paljon laajemmin Tokazierien suvun jäsenten kohtaloista holokaustin hornassa. Yksi heistä jäi henkiin, äidin serkku, raskaana oleva Maria (Mascha) Tokazier, joka viimeisellä Latvian itärajan ylittäneellä junalla pakeni muusikkomiehensä Josef Jungmanin kanssa Riiasta Leningradin kautta Moskovaan Neuvostoliiton evakuoidessa ihmisiä länsialueilta Neuvostoliiton sisäosiin.

Marraskuuhun 1941 mennessä Neuvostoliitto siirsi näin 12 miljoonaa ihmistä selustaan sijoituspaikkoina muiden muassa Alma-Ata ja Tashkent. Heihin kuuluivat ”venäläiset” juutalaiset, mutta Puolasta Neuvostoliiton miehittämille alueille paenneista sekä Baltian juutalaisista vain 10−12 prosenttia pääsi lähestyvää natsimiehitystä pakoon. Tuhoutuneiden joukossa oli Maschan Merchen-sisko, jota äiti ei päästänyt matkalle vilustumisen vuoksi, sekä Josefin veljen perhe, joka vain myöhästyi viimeisestä junasta.

28000 Riian juutalaista murhattiin Rumbulan metsässä loppuvuodesta 1941. Juutalaisyhteisön vaatimaton muistomerkki saatiin paikalle vasta vuonna 1964.

28000 Riian juutalaista murhattiin Rumbulan metsässä loppuvuodesta 1941. Juutalaisyhteisön vaatimaton muistomerkki saatiin paikalle vasta vuonna 1964.

Kolme vuotta myöhemmin venäjänkieliset Maria ja Josef Jungman palasivat Riikaan pienen Lena-tyttärensä kanssa. He löysivät Tokazierin tyhjän kodin ja sukulaisista tyhjän kaupungin. Isä Abraham Tokazier oli ollut ensimmäisten tapettujen joukossa. Natsien saavuttua syksyllä 1941 Riian getto tyhjennettiin ja geton 28 000 ihmistä marssitettiin avoimia katuja pitkin Rumbulan metsään, josta tuli Riian Babi Jar. Saksalaiset murhasivat Latvian juutalaisista yli 90 prosenttia.
”Luku on suhteellisesti Euroopan korkein”, Nyberg kirjoittaa.

Kirja on siis saanut nimensä tuosta viimeisestä evakkojunasta. Nyberg seuraa kirjassaan Jungmanien selviytymistarinaa. Tashkentissa avautui mahdollisuus siirtyä Iranin kautta Israeliin. Vielä siinä vaiheessa Josef ei halunnut lähteä, sillä he kuuluivat tuolloin Neuvostoliiton hyväosaisiin. Israeliin muuton aika oli tuleva myöhemmin, 1970-luvun vaihteessa, kun juutalaisuutensa vuoksi vainon kohteeksi joutunut perhe koki elävänsä näennäisesti vapaina, mutta työpaikoiltaan erotettuina kuin vankilassa. Lopullisesti Jungmanit päätyivät Israelin kautta Berliiniin, missä lahjakas Josef pääsi palaamaan muusikon ammattiinsa.

Mutta ennen sitä tapahtui muuta. René Nyberg kertoo mitä mielenkiintoisinta historiaa urheilun ja politiikan kytköksistä ja ennen muuta suurvaltapolitiikasta ja urheilusta. Siihen liittyy myös isän, urheilujohtaja Bruno Nybergin erittäin harvinainen ja poikkeuksellinen matka Moskovaan vuonna 1954. Nybergille tarjottiin mahdollisuutta tehdä Neuvostoliiton sisällä jokin eksoottinen koukkaus. Hän valitsi Riian ja kertoi syyn: Hän halusi jäljittää vaimonsa Mascha-serkun.

Löytäminen ei ollut hankalaa – KGB:llä oli täsmätiedot. Näin Bruno Nyberg pääsi vaimonsa suvun jäljille. Leningradissa, Helsingissä ja Riiassa olevat Tokazierien viimeiset rippeet alkoivat vähitellen luoda yhteyksiä ja nähdä toisiaan.

René Nyberg kuvaa teoksessa kulloisenkin vallan suhdetta juutalaiseen väestöön ja juutalaisten suhdetta valtaan. Tsaarien harjoittamat karkeat sortotoimet, toimintakiellot ja pogromit johtivat siihen, että Venäjän kaupungistunut ja varsin koulutettu juutalaisväestö tunsi vetoa bolševismiin ja juutalaisten osuus vallankumouksessa ja neuvostovallan rakentamisessa olikin merkityksellinen.
”Valkoisten mukaan neuvostovallan muodostivat juutalaiset aivot, latvialaiset pistimet ja venäläiset hölmöt.”
Tuuli kääntyi mitä ankarimmin Stalinin vainonvuosina ja huipentui 1940-luvun loppuvuosina ja 1950-luvun alussa ennen Suuren Johtajan kuolemaa.

Nyberg kertoo tarinan, johon kuuluu juutalaisuuden historiaa ennen toista maailmansotaa Euroopan vanhalla juutalaisalueella (Puola, Liettua, Valko-Venäjä, Länsi-Ukraina ja osin Latvia), suurvaltapoliittista historiaa urheilun ja diplomatian tarkkailupaikoilta kuvattuna, yhden juutalaissuvun kohtalo ja tarkennus sen kahteen jäseneen, omaan äitiin ja äidin hengissä säilyneeseen Mascha-serkuun. Joku muukin selvisi, sillä Leningradissa elänyt ja venäläisenä pidetty runoilija Aleksandr Kušner osoittautui Tokaziereiksi ja René Nybergin pikkuserkuksi.

Fanny ja Bruno Presidentinlinnassa itsenäisyyspäivän iltana 1957.

Fanny ja Bruno Presidentinlinnassa itsenäisyyspäivän iltana 1957.

Viimeinen juna Moskovaan on polveileva suurtarina, joka kietoo sisäänsä useita alatarinoita ja ne vuorostaan sisälleen ”minitarinoita”, kuten merkityksen saaneita sattumuksia, tilaisuuksiin tarttumisia ja kohtalon polkuja. Saamme lukea, milloin ja miksi Suomen juutalaisista tuli suomenjuutalaisia. Yksi minitarinoista on yhteys presidentti Urho Kekkoseen, jonka näkyviin tukijoihin Bruno Nyberg kuului. Fanny ja Bruno kuuluivatkin Linnan itsenäisyyspäivän itsestään selvään vierasjoukkoon.

Kävi tämäkin mielessä: liikahtiko isä-Meierin rinnassa mikään, edes silloin.

Kirjasta tulee myös vastaan tarina, jonka Kjell Westö kertoi romaanissaan Kangastus 38. Fannyn veli, René Nybergin eno, pikajuoksija Abraham Tokazier voitti Olympiastadionin vihkijäiskilpailussa vuonna 1938 pikajuoksun, mutta kiistattoman selvästä voitosta välittämättä maalituomari julisti hänet sijalle neljä. Helsingin Sanomat julkaisi seuraavana päivänä maalikamerakuvan, mutta palkintoja ei jaettu uusiksi.

Viimeinen juna Moskovaan on tiivis, kiehtova teos, jossa Nyberg nojaa lähteisiin tieteellisen tarkasti. Lukija iloitsee hyvästä henkilöhakemistosta ja Tokazierin suvun sukupuusta, jota ilman suunnistaminen kirjassa olisi ollut työlästä. Nyberg on hyödyntänyt muutamia keskeisiä juutalaisuuden lähihistoriaa käsitteleviä teoksia sekä äitinsä osalta Korkeimpaan oikeuteen asti viedyn oikeusjutun pöytäkirjoja. Väärän miehen kanssa naimisiinmenosta isä-Meierin kosto oli siis sitkeähenkinen!
Omien sanojensa mukaan hän olisi mieluummin antanut ”min klokaste och vackraste dotterin” vaikka kadunlakaisijalle, kunhan mies olisi ollut juutalainen.

Ymmärrän kirjan luettuani nyt myös Marc Chagallin (valkovenäläissyntyisen Moiše Segalin) kuuluisaan maalauksen Luftmensch, missä juutalaismies leijuu reppunsa ja keppinsä kanssa Vitebskin kattojen yllä.

René Nyberg: Viimeinen juna Moskovaan. Siltala 2015, 206 sivua, viitteineen ja henkilöhakemistoineen 222 sivua.

Mainokset
Kategoria(t): Kulttuurihistoria, Poliittinen historia Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s