Anneli Tikkanen-Rózsa: Ruotsinsuomalaisia kynäniekkoja II

Ruotsinsuomalaisia kynäniekkoja II esittelee 86 suomalaista skribenttiä Pohjanlahden länsipuolelta.

Ruotsinsuomalaisia kynäniekkoja II esittelee 86 suomalaista skribenttiä Pohjanlahden länsipuolelta.

Tapasin syksyllä 2012 Ruotsinsuomalaisilla kirjamessuilla Ruotsissa vaikuttavan Anneli Tikkanen-Rózsan. Hän on toiminut suomen kielen opettajana Tukholman yliopistossa, toimittanut pitkään ruotsinsuomalaisten kulttuurilehteä Liekki ja hän toimii edelleen kustannustoimittajana pienessä suomenkielistä kirjallisuutta edistävässä Finn-Kirja -kustantamossa. Elävän ja ilmaisuvoimaisen suomen kielen ylläpitäjänä sekä suomen kielellä luovan kirjoittamisen edistäjänä hän tekee erinomaisen arvokasta työtä – onneksi ei suonkaan Ruotsissa yksin.

Kirjoitin kohtaamisen seurauksena pari juttua hänen toimittamistaan ruotsinsuomalaisten kirjailijoiden ja kynäilijöiden antologioista. Myöhemmin hän tiedusteli sähköpostissa, saattaisiko meillä olla jotain yhteistä varhaisimmilta ajoilta. Kävi ilmi, että olemme lähtöisin samalta paikkakunnalta ja kenties äitini puolelta etäistä sukuakin.

Anneli Tikkanen-Rózsa on tehnyt elämäntyönsä Ruotsissa luovan ja elävän suomen kielen puolesta. Työ jatkuu.

Anneli Tikkanen-Rózsa on tehnyt elämäntyönsä Ruotsissa luovan ja elävän suomen kielen puolesta. Työ jatkuu.

Viikko sitten tapasivat Kiuruveden yhteislyseon keskikoulun vuonna 1965 päättäneet B-luokkalaiset ensimmäistä kertaa sitten teittemme erkaantumisen viisikymmentä vuotta sitten. Kokoontumista puuhattaessa minulle valkeni, että olin käynyt Ruotsin kaimani kanssa samaa koululuokkaa viiden vuoden ajan. Se muistini luotettavuudesta!

Kaimani toi minulle tuliaisenaan toimittamansa tuoreen kirjan Ruotsinsuomalaisia kynäniekkoja II. Edellinen suomenkieliset kirjailijat ja julkaisukynnyksen ylittäneet kynäilijät esittelevä teos oli ilmestynyt hänen toimittamaan pari kymmentä vuotta sitten. Oli siis aika päivittämiseen.

Anneli Tikkanen-Rózsa esittelee teoksessa 86 nykypäivän kirjoittajaa, joista pari on kuollut hiljattain. Valintaperusteistaan hän kertoo kirjassaan näin.
”Olen yrittänyt tuoda esille ruotsinsuomalaisia kirjoittajia, kirjailijoita, kynäilijöitä, siis kynäniekkoja arvostelematta heitä mitenkään. Jotkut ovat julkaisseet vain yhden kirjan tai pari, mutta jotkut ovat ehtineet enemmän. Joillakin on oma kirja tekeillä, vaikka toistaiseksi ovat olleet mukana vain eri antologioissa. Mielestäni he ovat kuitenkin varteenotettavia kirjoittajia ja tuttuja kynäilijöitä. Toisista ei ehkä ole kuultu paljoakaan, vaikka ovatkin kirjoittaneet paljon ja hyvää. Syynä voisi olla se, että heillä ei ole tuttuja toimittajia tai he eivät tunne muita kirjoittajia, eivätkä ole osanneet tuoda itseään näkyviin. Tämän kirjan tarkoituksena on nostaa esille myös vähemmän tuttuja nimiä. Heillä saattaa olla paljon tärkeää sanottavaa.”

Entä keitä minä tunsin heidän tuotantonsa kautta? Tunnetuin ja tuotteliain on ilman muuta heinolalaissyntyinen Göteborgissa vaikuttava Asko Sahlberg (1964), Otavan tallista. Häneltä on julkaistu kirja ja vuosi -vauhdilla neljätoista teosta vuodesta 2000 alkaen. Hän on myös napsinut kunnioitettavan määrän kirjallisuuspalkintoja.

Vaasalaissyntyinen Susanna Alakoski (1962) kirjoittaa köyhyys- ja alkoholismiaiheisia teoksiaan ruotsiksi ja ne ovat ilmestyneet meillä nopeasti suomennoksina. Alakosken omasta lapsuudestaan ammentavasta esikoisesta Sikalat (2007) tuli ilmestyessä sensaatio Ruotsissa. Romaani Hyvää vangkilaa toivoo Jenni fokusoitui vuorostaan kirjailijan ja hänen vankilatuomion saaneen pikkuveljen suhteeseen. Alakosken myöhemmät kirjat ovat pohdiskelevampia ja lähenevät alaluokkaisuus- ja köyhyysaihepiirissään tietokirjallisuutta. Alakoski päihittää Sahlbergin palkintojen ja kunniamainintojen kahminnassa.

Kolmas tunnettu kirjailija on Tiina Laitila Kälvemark (1970), WSOY:n kirjailija, joka molemmat teokset, novellikokoelma Kadonnut ranta ja viime keväänä ilmestynyt romaani Karkulahti ovat arvostelumenestyksiä. Pidän Karkulahtea jo tässä vaiheessa kuluvan vuoden yhtenä merkittävimmistä suomenkielisistä uutuusromaaneista.

Neljäs tunnettu on ajankohtaisia yhteiskunnallis-poliittisia teoksia kirjoittava, Malmössä asuva toimittaja Kalle Kniivilä (1965), jonka molemmat uusimmat teokset, Putinin väkeä – Venäjän hiljainen vähemmistö sekä Krim on meidän, imperiumin paluu olen käsitellyt tuoreeltaan Annelin kirjoissa. Kniivilää, Kansan Uutisten entistä Moskovan kirjeenvaihtajaa, aion seurata jatkossakin. Hän on analyyttinen ja terävä kirjoittaja.

Hieno ja tuottelias kirjailija on niin ikään pietarsaarelaissyntyinen Lars Sund (1953). Ainoaksi lukemakseni teokseksi on minulla tainnut jäädä vahva siirtolaisromaani Colorado Avenue.

Ja sitten esiin nostamisen ansaitsee tietenkin jyväskyläläissyntyinen Henriikka Leppäniemi (1974), jonka kustantaja on Finn-Kirja. Lundissa asuvan Leppäniemen toinen romaani, Navettablogi, on hauskanvakavaa ja viihdyttävää lukemistoa.  Nimekkäisiin kynäilijöihin kuuluvat kirjailija, juontaja, luennoitsija ja tunnettu tv-kasvo Mark Levengood sekä taiteilija Arja Saijonmaa (1944), useamman kirjan kirjoittaja hänkin. Kotimaisilla tiedonjulkistamispalkinnolla ja valtion kirjallisuuspalkinnolla arvostettu Yrsa Stenius (1945) on kiinnostava, terävä ja tuottelias. Ainoa lukemani on kuitenkin jo vuodelta 1981, Rakas minä, Albert Speerin arvoitus.

Omaelämänkerrallisuus on leimallisinta usealle ruotsinsuomalaiselle skribentille. Koetusta elämästä ja muistoista kertovat usein myös teosten nimet. Maria Larsénin (1941) muistot ovat Pohjois-Karjalasta: Pielisen rannalla ja Kallis synnyinmaa. Sodankyläläissyntyisen Mauno Päämaan (1938) seitsemän kirjan joukosta löytyy nimiä Tarinoita sota-ajalta, tukkikämpiltä ja kalavesiltä, Savotalta savotalle, Telakan telineiltä ja autotehtaan punahilkka. Kortesjärveltä Ruotsiin lähtenyt Aulis Kytömaa (1935) on kirjoittanut useamman kirjan sukunsa pohjalaista historiaa. Niistä Mäkeläiset on isoäidin tarina. Kiuruvedeltä lähtenyt Eila Olofsson (1938) kirjoittaa ruotsiksi ja hän on tilittänyt kolmen kirjan mitassa raskasta sota-aikaa ja ankaraa lapsuuttaan. Iistä maailmalle lähtenyt Maire Niittylä (1946) kertoo myös omasta elämästään romaaneissaan Eväitä elämän tielle, Vain menolippu ja Elämän palapeli.  Länsilappilaisesta lapsuudesta pienen tytön silmin kertoo Paula Vartiaisen (1950) Taftihame, josta kirjoitin blogissani muutama vuosi sitten.

Uutteriin skribentteihin lukeutuvat myös kulttuurilehti Liekin päätoimittajana työskennellyt, helsinkiläistaustainen Arja Uusitalo (1951) sekä kemiläissyntyinen Erkki Vittaniemi (1939). Toisaalta Anneli Tikkanen-Rózsa muistuttaa siitä, että yhden kirjan julkaisseet voivat olla varteenotettavia kirjailijoita. Esimerkkinä hän nostaa Tammisaaresta kotoisin olevan Tauno Qvistin (1944), jonka ainoa kirja ilmestyi suuren itsepäisyyden ja parantumishalun tuloksena kymmenen vuotta aivoverenvuodon jälkeen. ”Merkittävin kirjailijakohtaaminen tämän kirjan materiaalia kootessa oli, kun kävin tapaamassa Tauno Qvistiä.”

Synnyinpaikkakuntia löytyy miltei yhtä monta kuin teoksessa on esiteltyjä kirjailijoita/ kirjoittajia. Muutama poikkeus löytyy kuitenkin. Helsinkiläissyntyisiä on viisi, tamperelaislähtöisiä kolme ja yllättäen entisiä kiuruvetisiä niin ikään kolme. Heistä Maria Tapaninen tekee Tukholmassa arvokasta työtä vetämällä Tukholman Suomi-talossa kirjallisuuskursseja. Neljäs Kiuruvesi-taustainen on Anneli Tikkanen-Rózsa itse.

Heinäkuussa järjestettiin Kiuruvedellä kirjallisuusseminaari pääesitelmöitsijänä paikkakunnalle juurensa tunnustava Leena Laulajainen. Tietoni seminaarin sisällöstä perustuvat lehtijuttuun. Sen mukaan Kiuruvesi on tuottanut peräti 15 kirjailijaa  − aivan kansallisia kärkinimiä ei kuitenkaan, mutta kaksi on yltänyt sentään Finlandia-ehdokaslistalle: Heidi Jaatinen romaanillaan Kaksi viatonta päivää (2014) ja Hilkka Ravelo romaanillaan Mesimarjani, pulmuni, pääskyni (1997). Moni käypäläinen on lisäksi käyttänyt seutua tunnistettavasti jonkin teoksensa materiaalina. Selityskin oli seminaarissa löydetty: ideologioiden risteytymä. Kiuruvesi on sekä körttiläisyydeksi kutsutun myöhemmän herännäisyyden että korpikommunismin sakeaa aluetta.

Voi Leena Laulajaisen analyysissa olla perääkin. Kolmas ja hallitsevin aatesuunta paikkakunnalla on vankka maalaisliitto-keskustalaisuus, kuten Ylä-Savossa muutenkin, ja lähihistoriassa sen kyljestä irrottautunut pienviljelijöiden vennamolaisuus, mutta se on jo toinen juttu.

Anneli Tikkanen-Rózsa: Ruotsinsuomalaisia kynäniekkoja II. Finn-Kirja 2015, 137 sivua.

Advertisements
Kategoria(t): Kulttuurihistoria, Muistelmat ja elämänkerrat, Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Anneli Tikkanen-Rózsa: Ruotsinsuomalaisia kynäniekkoja II

  1. Serentis sanoo:

    Mielenkiintoinen pikatietopaketti ruotsinsuomalaisiin kirjoittajiin. Huomasin, että en ole lukenut näistä yhtäkään. Olen tainnut lukea vain yhden täällä asuvan suomalaisen kirjoittaman kirjan (Eija Hetkeksi Olsson) ja senkin ruotsiksi. Täytynee tehdä parannus, tuo Karkulahti on vaikuttanut mielenkiintoiselta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s