Margaret Atwood: Uusi maa

Trilogiansa päätösosassa Margaret Atwood luo toivoa: elämä jatkuu sittenkin.

Trilogiansa päätösosassa Margaret Atwood luo toivoa: elämä jatkuu sittenkin.

Pidän Margaret Atwoodia merkittävimpänä yhteiskunnallis-ekologisena scifikirjailijana. Omassa genressään hän on myös nykykirjailijoista tunnetuin ja tunnustetuin. Arvostan hänen vallattoman hurjuuden läpäisevää eettistä tietoisuuttaan. Atwoodin ehtymätön mielikuvitus tuottaa futurologista, eko-tiedostavaa fiktiota, joka ryöpsähtelee pidäkkeettömästi yhtälailla suurissa linjoissa kuin pienissä yksityiskohdissakin.

Margaret Atwood on nyt 75-vuotias, mutta ajattelussaan nuorekas, radikaali ja kaukana jämähtäneestä.

Uusi maa (engl. MaddAddam) on Atwoodin kolmas teos trilogiassa, josta aiemmin ovat ilmestyneet suomeksi Oryx ja Crake (2003) sekä Herran tarhurit (2010). Kirjat lomittuvat keskenään ja menevät osin päällekkäin. Ne toimivat itsenäisinä, mutta kokonaisuus on ilman muuta antoisampi. Futurologiastaan huolimatta ne kertovat myös nykyajasta ja ehkä juuri siitä, vahvasti uhkatrendejä esiin maalaten ja tietäen, että tulevaisuus tehdään aina nykyhetkessä.

Atwoodin mielikuvitus tuntuu ehtymättömältä. Kaikelle kuvatulle löytyvät kuitenkin vastineet omasta ajastamme ja historiasta. Luovuus on sitä, että erilaisia trendejä ja ilmiöitä osaa yhdistellä ja konstruoida uudelleen ja luoda näin jotain ainutlaatuista, visioita, utopioita ja dystopioita. Se taito Atwoodilla on ja lisäksi kyky kuvata kiehtovasti, myös pilke silmäkulmassa. Luvuttomat käsitteelliset oivallukset kutkuttavat.  Kristiina Drewin suomennos näiden herkullisten yksityiskohtien välittäjänä on kerrassaan erinomainen.

Trilogiassa ihmiskunta on tullut tiensä päähän, ainakin sen saavutuksista paras – sivistys. Luonto on kulutettu loppuun ja ravinto on pääosin jo kauan korvattu erilaisella jäljitteillä ja korvikkeilla. Eläinkunnassa on käynyt rankka kato. Hyväosaiset ihmiset elävät suljetussa keinomaailmassaan, kun taas väestön enemmistö kituuttaa saasteisen Rahvaan maan kerrostaloissa, getoissa ja slummeissa. Valta on etäisillä, suljetuilla ja kasvottomilla korporaatioilla ja heidän tukemallaan turvallisuuspoliisilla TurPolla. Rahvaan maan kaduilla valta on vahvimmilla ja röyhkeimmillä.

Tiedostava ekoväki yrittää vielä sinnitellä, ketkä itse ekologisen esimerkillisesti eläen, ketkä bioterrorismin keinoin aktiivissa vastarinnassa ja korporaatioihin soluttautuen. Edellisiä olivat Aatamin johtamat Herran tarhurit, jälkimmäisiä Zebin ympärille ryhmittyneet, Herran tarhureista irrottautuneet maddAddamilaiset.

Aina riittää niitä suuruudenhulluja, jotka yrittävät alistaa maailman omaksi luomuksekseen. Atwoodin trilogiassa elämänvaltiaan aseman on ottanut äärimmäisen älykäs, TerveysTehdas-korporaation entisen biotutkijan poika Glenn, aikuisuudessa nimeltä Crake. Hänen ja hänen tutkijatiiminsä on onnistunut risteytysten ja geenimanipulaatioiden avulla kehittämään uusi ihmislaji, jonka on tarkoitus olla homo sapiensia onnistuneempi: virheettömän kaunis, rauhanomainen ja lapsenmielinen, vihreitä lehtiä ravinnokseen käyttävä uusi ihminen, siis jalostunut ja täydellinen kuin Paratiisin viattomat alkuihmiset tai Kolmannen valtakunnan puhdas arjalaisrotu. Vanha ihmislaji saa väistyä. Crake on levittänyt huippusuosittujen hyvänolon pillereiden kautta ärhäkkäästi leviävän ruton. Siltä säästyvät vain ani harvat ja lopulta eivät edes Crake itse ja hänen rakastettunsa Oryx.

Uusi maa on trilogian synteesi ja tarinan päätös. Se kertoo tilanteesta muutamia kuukausia Vedettömän tulvan, ruton, jälkeen. Mitä tapahtuu, kun harvat elolliset koostuvat pienestä ryhmästä uusia laboratorioihmisiä, kourallisesta ekologista elämäntapaa noudattavia maddAddamilaisia, geenimanipulaatiolla aikaansaaduista sikojen jälkeläisistä, älykkäistä ja toimintakykyisistä sikalaisista ja gemakoista sekä parista vanhan maailman raa`sta väkivaltarikollisesta, verikuulamiehistä. Viimeisille löytyy runsaasti esikuvia. Otetaan ajankohtaisin: kauhua ja kuolemaan kylvävät Isis-joukot.

Väistämätön yhteenotto ja yhteensovittaminen on edessä, mutta se tapahtuu liittoutumalla, etuja sovittamalla ja eräänlaisen uuden unionin avulla. Viimeisen ihmisen kuoltua uusi populaatio olisi homo sapiensin ja crakelaisten parittumisista syntyvä ihmislaji, jolla on mahdollisuus elää rauhanomaista rinnakkaiseloa jäljellä olevien eläinlajien kanssa.

Kirjassa Herran tarhurien ”kuudes Eeva”, Tody, kirjoittaa muistiin tarhurilaisten ja maddAddamilaisten henkilöiden elämäntarinat: keitä he olivat ja miten heistä tuli sitä mitä tuli. Hänen onnistuu välittämään kirjainten ja lukemisen idean poikkeuksellisen älykkäälle ja uteliaalle crakelais-pojalle, jonka käsiin Todyn kirja päätyy, kun Tody vetäytyy syrjään kuolemaan. Inhimillisen sivistyksen liekki lepattaa hentona ja toiveita herättäen.

Uusi maa oli tarpeellinen viemään päätökseen sen, mihin Oryx ja Crake sekä Herran tarhurit lukijansa jättivät. Trilogian kolmas osa ei kenties ole aivan kahden edellisen veroinen, mutta laatuscifia kuitenkin.  Atwoodilla on nyt tilaa suunnata johonkin aivan uuteen. Jäämme odottamaan, mitä se olisi!

Margaret Atwood: Uusi maa. Otava 2015, 553 sivua (mukana muutaman sivun yhteenvedot trilogian edellisistä osista). Suomennos Kristiina Drews.

 

 

Advertisements
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Scifi Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Margaret Atwood: Uusi maa

  1. Paluuviite: Kun keskeytin kirjan | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s