Jonas B. Bengtsson: Submarino

Jonas B. Bengtsson on lyhyiden, tiiviiden ja ilmaisuvoimaisten lauseiden mestari.

Jonas B. Bengtsson on lyhyiden, tiiviiden ja ilmaisuvoimaisten lauseiden mestari.

Hurja. Rankka. Vangitseva. Nostaa lukiessa palan kurkkuun. Pakko pitää taukoja: lähteä lenkille, siivota, panna kirjailijan maamiehen Carl Nielsenin viulukonsertto soimaan, täyttää sudokua, vaikka luinkin Jonas B. Bengtssonin Submarinon kahden päivän kuluessa, koska lukemista oli pakko taas jatkaa. Bengtssonin esikoinen on nykypäivän Pohjalla. Se kertoo pohjoismaisen vauraan hyvinvointivaltion alamaailman pikkurikollisista ja huono-osaisista.

Submarino tarkoittaa vesikidutusta, mutta sellaiseen viittaavan kanssa lukija joutuu kosketukseen vain kirjan toiseksi viimeisellä sivulla. Silloinkaan ei ehkä ollut kyse kohtalokkaasti päättyneestä kidutuksesta, vaan murhasta tai itsemurhasta. Kirja kertoo narkomaaneista, heistä joiden pää tuntuu räjähtävän, jos ei saa riittävän tiheään ainetta suoneen. Yhteiskunnan tikkailta on helppo tippua pohjalle ja narkomaanille liki mahdotonta kiivetä enää ylemmäksi. Keskiluokkainen käyttäjä pystyy sinnittelemään vuosia.

Kirous periytyy ylisukupolvisesti, ensin toisessa, sitten jo kolmannessa polvessa. Heihin kuuluvat myös aikuiset kööpenhaminalaisveljekset, Nick ja Mathias (jonka nimi vilahtaa kirjassa vain kerran). Yksinhuoltajaisä Mathias oli vuosia kuivilla, mutta nyt hän on käyttäjä ja aloitteleva heroiinidiileri, kun äidin kuoltua lapsuudenkodin tontin myynnistä saadaan heroiinierän ostoon alkupääoma. Yksinhuoltajaisä aloittaa katumyyjänä:

Kadulla vaihtelee vain laatu. Eikä se ole koskaan yhtä hyvää kuin asunnoissa myydyn aineen. Mutta katuostajat ovat jo menettäneet vakituisen diilerinsä. Heiltä on mennyt luotto, he ovat aiheuttaneet hankaluuksia, he ovat niin säälittäviä katsella ettei diileri halua heitä porraskäytäviinsä. He ovat päätyneet kadulle, kirkon eteen, heillä ei ole muuta paikkaa minne mennä.
”Jos et halua niin sama se minulle. Omapa on ongelmasi.”
”Hei, odota nyt vähän.”…
Hän ei katso minua, on jo alkanut kaivaa välineitä esiin, kyyristyy muuria vasten roskapöntön suojaan. Kadun säännöt. Piikki suoneen, neula kaulaan, niin nopeasti kuin suinkin. Jos jää kiinni, poliisi vie aineen. Mutta jos neula on jo suonessa, he antavat piikittää ensin.

Bengtssonin romaani luokittuu rikosromaaniksi, mutta sellaiseksi se on perin epätavallinen. Vaikka väkivalta- ja huumerikokset ja sekalainen laiton katukauppa ovat selviytymättömien selviytymiskeinoja, kirjassa ei ratkota rikoksia ja poliisi on poissa, vaikkakin todellinen ”uhka”. Lukija on läsnä Nickin ja Mathiaksen kierteessä tietäen, ettei tällaisilla tarinoilla ole onnellista loppua.

Haavoittuvimmat ja suurimmat häviäjät Bengtssonin kuvaamassa maailmassa ovat pienet lapset. Mathias rakastaa lastentarhaikäistä poikaansa Martinia ja on hyvä isä. Mutta elämä on tasapainoilua lapsen ja huumeiden välillä. Asunnottomien asuntolan anorektinen Sofie rakastaa ja kaipaa pikkupoikaansa Tobiasta, jonka huoltajuuden hän on menettänyt ja saanut niskaansa vielä lapsensa lähestymiskiellon. Bengtsson ei kerro, minkä anteeksiantamattoman virheen Sofie on tehnyt, mutta hänen kärsimyksensä ja ikävä poikaa kohtaan on rannaton.

Ja sitten on Nickin ja Mathiaksen äiti, hän joka synnytti ei-toivotun vauvan lyhytaikaiselle miestuttavalleen, vauvan jonka ruokintayritykset ja puhdistaminen sälyttyivät pikkuisten isoveljien kontolle, kun äitiä ei näkynyt päiväkausiin ja kotona käydessäänkin hän vain karjui kadoksissa olevien likööripullojensa perään. Jossakin vaiheessa vauva ei enää elänyt. Mutta milloin hän lakkasi elämästä? Milloin hänen pieni sydämensä löi viimeisen lyönnin? Tapahtuiko se kaukaisella kaatopaikalla raskaan irto-oven alla? Tapahtunutta ei saa tapahtumattomaksi, mutta veljesten tajunnassa se pysyy. Lukija pystyy rakentamaan tragedian historian niistä välähdyksistä, joita Bengtsson on ripotellut nykytarinan lomaan.

Hyvinvointiyhteiskunta on toki valpas, mutta sosiaaliviranomaisia ja lääkäreitä voi johonkin rajaan saakka sumuttaa ohiajokaistoja käyttäen. Niin Nickin ja Mathiaksen äiti kuin aikuinen Mathias ovat vakuuttavissa sumutuspuheissaan taitavia.

Nickin ja Mathiaksen äiti, pikku-Martinin pelottavan näköinen isoäiti on kuollut. Lapsi haluaa tietää, missä isoäiti on nyt, kun hän on ”nukkunut pois”. Mathias miettii lapsensa kysymystä ja omaa vaimoaan, Martinin äitiä:
Missä isoäiti nyt on? Kun hänen äitinsä kuoli, kysymys ei tullut esiin ja minä vältin sitä. Olin liian vihainen enkä tiennyt mitä sanoisin. En tiedä, Martin, pääsevätkö narkkarit taivaaseen. Pääsevätkö sellaiset äidit taivaaseen, jotka eivät voi antaa käsivartensa olla rauhassa vaikka mies ja poika istuvat kotona odottamassa, ja sitten kävelevät auton eteen, pääsevätkö he taivaaseen? Kovin paljon lähemmäksi itsemurhaa ei pääse, eihän? Ja he eivät pääse taivaaseen, eiväthän? Eikö tuollainen ole pahempi kuin itsemurha? Piikittää itsensä kuoliaaksi välittämättä hiukkaakaan lähimmäisistään? Vaikka heillä on perhe, lapsi, he ajattelevat sittenkin vain parin tunnin rauhaa? Humausta, kun heroiinikloridi leviää vereen, jysähtää sydämeen ja aivoihin.
Entä isoäiti? Pääseekö hän taivaaseen? Ei pääse. Mutta jos sinun äitisi pääsee, jos hän pääsee taivaaseen, niin sinne pääsee isoäitikin. Ja silloin voimme yhtä hyvin avata oven selälleen. Silloin ei millään ole mitään väliä.

Nickin ja Mathiaksen äidin tynkähautajaisissa pappi ja pari päiväkeskuksen vanhaa naista ottavat osaa. ”Hän oli ihminen, jolla oli kova elämä; eli aikana, jolloin yksinhuoltajilla oli kovaa.” Mathias lakkaa kuuntelemasta:

He eivät ole koskaan joutuneet meidän laillamme raahaamaan häntä kotiin Abenista tai Klovnenista tai Sømandsstuenista tai muusta kapakasta joissa hän kävi. Eivät ole koskaan kantaneet häntä umpikännissä kotiin, painon alla hoippuen, kun hän kompuroi. Eivät ole koskaan nähneet hänen rojahtavan sohvalle hame korvissa, ilman alushousuja, koska ne hän oli riisunut miestenvessassa saadakseen drinkin, tuopin, seuraa. Eivätkä siis olleet koskaan nähneet hänen karvaisen jalkovälinsä heräävän ja roiskivan kusta pitkin sohvaa.

Suukaupungin alamaailmalla on omat hierarkiansa. Huumekaupan pohjalla ovat maahanmuuttajataustaiset pudokit, apinat, ja kebabgrillien kulmilla laihat parveilijat pikkubisneksineen. Alamaailman keskikerrosta edustavat tatuoidut lihaskimput, jotka hakevat uskottavuutensa steroideista ja kuntosaleilta. Suhteet ja verkostot ovat välttämättömiä. Silti kaikki ovat perimmältään yksinäisiä takkuisia, haavoittuneita susia.

Kaikesta luottamuksen puutteesta, vihamielisyydestä, tylystä käyttäytymisestä ja alinomaisesta reviiritaistelusta huolimatta kirjassa on rakkautta, kaveruutta, vastuuta ja välittämistä. Sitä osoittaa Nick yrittäessään nostaa jugoslavialaistaustaisen Ivanin jaloilleen, onnistumatta ja murheellisin seurauksin. Sitä osoittaa Sofie poissa olevalle lapselleen ja Mathias omalle pojalleen. Silti kirous jatkuu. Kun vankilasta vartijan saattelemalle vapaapäivälle päässyt Nick tapaa vuosia myöhemmin veljenpoikansa Martinin, joka on lastenkodista vankilomalla, ennen niin kirkassilmäinen, iloinen ja luottavainen Martin on muuttunut, ”hän ei itke, hänestä on tulossa kova, hän on oppimassa”.

Sofi Oksanen luonnehtii Submarinoa sanoilla ”elämän varjopuolen klassikko jo nyt”. Se on arvokas arvio, sillä Submarino on vuonna 1976 syntyneen kirjailijan esikoisteos. Jos tässä hektisessä, pikalukuelämysten maailmassa enää mikään kirja saavuttaa klassikkoaseman, soisin sen mielihyvin tälle humaanille, tiiviille ja sähköiselle kirjalle, jonka keskeisessä osassa ovat huumeet ja niiden aiheuttama tuho.

Jonas B. Bengtsson: Submarino. Like 2015, 446 sivua. Suomennos Päivi Kivelä.

 

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Rikosromaani Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Jonas B. Bengtsson: Submarino

  1. Mari a sanoo:

    Oih, tämä on mulla juuri luvussa, siirryin kirjan kakkososaan ja on kyllä aiak hurjaa ja kurjaa luettavaa. Luin kevättalvesta myös Bengtssonin aiemman kirjan, eikä sekään kovin lohdullinen ollut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s