Jennifer Clement: Varastettujen rukousten vuori

Kannessa ovat monet kirjan elementit: vuoristomaisema, rakkaudesta roihuava särkynyt sydän, alkoholipullo, konekivääri, skorpioni ja vankilan ikkuna.

Kannessa ovat monet kirjan elementit: vuoristomaisema, rakkaudesta roihuava särkynyt sydän, alkoholipullo, konekivääri, skorpioni ja vankilan ikkuna.

Yhdysvaltalainen, Mexico Cityssä asuva Jennifer Clement on tätä juttua kirjoittaessani saapunut Helsinkiin. Menen kuuntelemaan häntä. Luin juuri hänen viime vuonna ilmestyneen romaaninsa Varastettujen rukousten vuori. Teos on rankka, eikä se jättänyt minua kylmäksi. Nyt Clementiltä on ilmestynyt myös tietokirjallisuuteen lukeutuva uusi kirja, rakkaustarina Basquiatin leski.

Varastettujen rukousten vuoressa nuoren Ladydin tarina sijoittuu Guerreron vuoristoiseen osavaltioon. Lähin rannikkokaupunki on Acapulco. Ladydi (nimi prinsessa Dianan mukaan) sekä naapurin María, Paula ja Estefania ovat epäonnekseen tyttöjä:

Jos olisin tyttö, minut vietäisiin. Jos huumekauppiaat kuulevat huhua kauniista tytöstä, he kaahaavat mustalla Escaladallaan ja vievät tytön mennessään…
Ehkä sinulta pitää lyödä hampaat irti, äiti sanoi.
Kun tulin isommaksi, väritin valkoisen hammaskiilteen keltaisella tai mustalla tussilla, jotta hampaani näyttävät mädäntyneiltä…
Meidän vuorilla syntyi pelkkiä poikia ja osa pojista muuttui tytöiksi yhdentoista kieppeillä. Siinä iässä näiden poikien täytyi muuttua rumiksi tytöiksi, joiden taas täytyi piiloutua maahan kaivettuihin koloihin.

Meksikossa on valtavasti piileskeleviä naisia, Meksikon PENin puheenjohtaja, kirjailija Jennifer Clement tietää. ”Useimmat siepatut ja myydyt henkilöt joutuvat mukaan seksikauppaan tai muunlaiseen nykyajan orjuuteen: pakkotyöhön, velkavankeuteen tai pornofilmeihin”, hän kirjoittaa romaaninsa jälkisanoissa.

Tytöistä kauneimmalla, Paulalla, on epäonnea. Kun jeepit lähestyivät, mitään aavistamaton äiti ja tytär katsoivat keskittyneesti kovaääniseksi viritettyä televisiota. Myös Ladydia tullaan etsimään, mutta hän taistelee tukehtumista vastaan liian ahtaassa, jeepin alle jääneessä maaonkalossaan, seuranaan neljä skorpionia – tosin niistä hän ei pinteessä ollessaan vielä tiennyt. Kun kirjan lopussa 16-vuotiaan Ladydin äiti kuulee tyttönsä olevan raskaana, hänen sanansa lapselleen ovat: Rukoile poikaa.

Varastettujen rukousten vuori on täynnä rankkoja aiheita, jotka kaikki kiertyvät keskenään taistelevien huumemafioiden valtaan. Useiden lasten isät, niin myös Ladydin, ovat kadonneet Yhdysvaltoihin. Aluksi äiti ja tytär saavat säännöllisesti rahaa, sitten raha lakkaa tulemasta. Petetty ja hylätty Ladydin äiti on kleptomaani ja nyt, sydämen murskauduttua, hän alkaa elää pelkällä oluella.

Vaikka Ladydin onnistuu välttää sieppaus, hän joutuu huumemafian uhriksi toisella tapaa. Pestautuessaan naapurin huumeliikemiehen, ystävänsä Marían veljen Miken, välityksellä lapsenhoitajaksi rikkaaseen acapulcolaisperheeseen hänet on samalla tietämättään saatettu keskelle mafiasotaa. Hänestä tulee yksi niistä naisista, jotka asetetaan vastuuseen miesten tekemistä henki- ja huumerikoksista.

Jennifer Clement johtaa Meksikon PENiä.

Jennifer Clement johtaa Meksikon PENiä.

Clementin maalaama kuva Meksikosta on lohduton: korruptoitunut, täysin epäluotettava ja väkivaltainen poliisilaitos, maaseutukoulujen ala-arvoinen opetustaso ja opetuksen valvomattomuus, hylätyt vauvat, kadonneet isät, vastuuttomuus ympäristöstä ja unikkoviljelmien myrkyttäminen tavalla, jossa vähät välitetään lähiseutujen asukkaiden ja eläinten altistumisesta hengenvaaralliselle myrkylle. Kun syrjäkyliin saapuu lääkäri, hänen saa suojasaattueen armeijalta. Lääkärit ovat keskenään ammuskeleville mafiajengeille tarpeellista kidnapattavaa.

Laillisuuden ja laittomuuden väliset rajat ovat hämärtyneet. Viattomuudelle ei ole lopultakaan elintilaa, mutta hyvyydelle, kiintymykselle, välittämiselle ja myötätunnolle kyllä.

Lohduttominta on sittenkin elävän kyläyhteisön sosiaalinen rikkoutuminen:

Kaikkien tavoite oli päästä pois eikä koskaan palata. Ennen vanhaan vuorella oli ollut ehjä kyläyhteisö, mutta siitä tuli loppu, kun Méxicosta Acapulcoon rakennettiin Aurinkotie. Äidin mukaan tie halkaisi meidät kaikki kahtia. Se oli kuin viidakkoveitsi, joka leikkasi ihmiset kahtia. Jotkut jäivät pikimustan asfaltin toiselle puolelle ja toiset toiselle. Siksi kaikki joutuivat jatkuvasti ravaamaan tien yli. Matkustajabussi ajoi äidinäidin kuoliaaksi, kun hän yritti viedä maitokannua omalle äidilleen, isomummulleni. Sinä päivänä tielle valui verta ja kaatui valkoinen lätäkkö maitoa.
Viime vuonna ainakin kaksikymmentä ihmistä on kuollut tietä ylittäessään. Myös koiria, hevosia, kanoja ja iguaaneja jäi auton alle. Yli ajetut käärmeet reunustavat tietä kuin punaiset ja vihreät serpentiinit…
…Perheiden tuho alkoi valtatien rakentamisesta. Ihmisiä alkoi lähteä töiden perässä pois, moni meni Yhdysvaltoihin. Isoisä ja äidin kaksi veljeä perheineen muuttivat San Diegoon. He lähtivät kun isoäiti oli jäänyt auton alle. He eivät halunneet katsoa taakseen, joten heistä ei kuulunut enää mitään. Äiti sanoi, että huumekauppiaat olivat kuolinisku kylälle. Ei mikään yhteisö kestä niin monta onnettomuutta.

Mutta yhteiskunnallisesti hyvin pessimistisen ja naturalistisen kuvauksen keskellä Jennifer Clement luo toivoa naisten keskinäisestä solidaarisuudesta. Se on voimakasta kylän tyttöjen kesken ja vielä huulihalkioisena syntyneen Marían paljastuttua isän aviopetoksen seurauksena Ladydin sisarpuoleksi. Naisten solidaarisuus on myös vahvaa mexicolaisessa naisvankilassa, jonne tutkintovanki, vielä alaikäinen Ladydi kirjan kolmannessa pääluvussa päätyy.

Elämän kannattelijoita ovat naiset, myös ne tuomion saaneet vankilan asukkaat, jotka päättivät olla alistumatta alistajalleen ja ottivat oikeuden omiin käsiinsä. Kohtaloita ja tarinoita muurien sisällä risteilee monia.

Yhtä seikkaa Jennifer Clement ei mitenkään alleviivaa vuorilla sijaitsevaa kylää ja sen asukkaita kuvatessaan. Se tulee esiin kirjan alkupuolen yhdessä lauseessa: ”Minä olin tavallinen maalaisintiaani, äiti sanoi.”

Jennifer Clement: Varastettujen rukousten vuori. Like 2014, 264 sivua. Suomennos: Terhi Kuusisto.

Advertisements
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s