Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta

Sadie Jonesin neljäs romaani kertoo teatterintekijöistä Luke, Leigh, Paul, Nina, Tony ja Maggie.

Sadie Jonesin neljäs romaani kertoo teatterintekijöistä Luke, Leigh, Paul, Nina, Tony ja Maggie.

Brittikirjailija Sadie Jonesin (s. 1967) viime vuonna ilmestynyt Fallout (suomenkielisenä Ehkä rakkaus oli totta, 2015) sijoittuu 1970-luvun lontoolaisille teatterikujille. Uusia teatteriryhmiä syntyy tyhjiin teollisuustiloihin ja rähjäisten pubien vinteille, tiloja remontoidaan, tuoreita tekstejä etsitään ja niistä kilpaillaan, ohjaajia, näyttämömestareita, lavastajia, yleishanslankareita ja näyttelijöitä pestataan suurella riskillä ja suurin toivein. Kirjassa on tekemisen, yrittämisen, riskin siedon ja innovatiivisuuden pulssin jyske.

Teatterintekijät ovat nuoria ja kokemattomia, he peittävät epävarmuutensa, mutta heistä kasvaa tarinan aikana osaavia ammattilaisia.

Tähän miljööseen Jones on sijoittanut neljän nuoren (rakkaus)tarinan, tarinan rakkauden kohtaamisesta ja kohtaamattomuudesta, kivusta, himosta, hellyydestä ja onnellisuudesta sekä luottamuksesta ja luottamuksen rapautumisesta. Kirjasta poiketen kutsun heitä ja paria tärkeää sivuhenkilöä jutussani nimillä Lu, Le, Pa, Ni, To ja Ma (ks. kuvateksti).*

Prologi:
Kahta nuorta Jones seurailee lapsuudesta lähtien. Nina Jacobs on toisen luokan näyttelijä-äidin ”vahinko”, jonka hylkivä äiti on sysännyt siskonsa kasvatettavaksi. Nina palvoo etäistä ja poissa olevaa äitiään, joka liiskaa Ninan itsetuntoa mennen tullen vähättelyllään. Äidillä on suhde itseänsä nuorempaan tuottaja Tonyyn (To). Tämä vaihtaa nuorempaan ja vie näyttelijänä aloittelevan tyttären Ninan (Ni) vihille. Ninasta kasvaa nappiin osuvan, koskettavan roolin myötä tähti.

Varsinaisena päähenkilönä pidin puolalaisen isän ja ranskalaisen äidin parikymppistä brittipoikaa Lucacz Kanowskia Sestonin kaupungista, duunaria, joka aikuisuuteensa asti ylläpitää itsekeskeisen alkoholisti-isänsä huushollia ja käy viikoittain katsomassa mielisairaalaan pysyvästi sijoitettua äitiään. Luke (Lu) ei ole nuorena päässyt teatteriin, mutta hän tuntee monia näytelmiä miltei ulkoa ja kirjoittaa tekstejä itse.

Ensimmäinen näytös:
Sestonin pimeältä, sateen piiskaamalta kadulta alkaa keskeisten henkilöiden yhteinen tarina. On kolme samanikäistä nuorta, Le, Lu ja Pa. Aloitteleva teatterituottaja Pa on värvännyt tuntemattoman lontoolaistytön Le kuskikseen Sestoniin, ja he pysähtyvät kysymään sateessa tarpovalta Lu:lta tietä. Lu nousee kyytiin, ja syntyy yhden illan mittainen tuttavuus. Lu pitää Le:tä poikkeuksellisen viehättävänä ja Le Lu:ta eroottisesti jännittävän tuntuisena ja mieleen painuvana. Myös Pa on vankasti kiinnostunut Le:stä.

Toinen näytös:
Vuosia myöhemmin Lu muuttaa Lontooseen ja asunnottomana etsiytyy Pa:n luo. Tämä on edistynyt nuorena tuottajana ja perustanut muutaman muun radikaalin kanssa Graft-teatterin. Lu tulee tiimiin mukaan. Eipä aikaakaan, vanha vuosien takainen, sattumanvarainen kolmikko on koossa: Le värvätään näyttämömestariksi juuri lätkimään lähteneen tilalle. Le rakastuu sydänjuuriaan myöten Lu:hun. Lu olisi halukas, mutta hän on oppinut läksynsä: Näyttämömestaria ei isketä.
Le luisuu Pa:n tyttöystäväksi. Kolmikko elää vuoden samaa huushollia. Lu kirjoittaa näytelmätekstejä ja kokkaa. Yhdessä tehdään teatteria, ja Pa ja Le suukottelevat, rakastelevat ja rakastavat. Le on survonut Lu-haavansa syvälle sisälleen ja kieltänyt sen itseltään.

Kolmas näytös:
Lu on naistenmies, komea ja vetovoimainen, saavuttamaton, erikoinen ja karismaattinen. Lu näkee Ni:n näyttämöllä ja rakastuu tähän päätä pahkaa. Naimisissa To:n kanssa oleva Ni rakastuu Lu:hun yhtä myrskyisästä. Syntyy intohimon sakeuttama, aluksi salainen, lopulta avoin suhde. Ni:n ei onnistu irrottautua homoseksualistiksi ja väkivaltaiseksi rakastajaksi osoittautuneesta aviomiehestään, vaan aikansa Lu:n sylissä viihdyttyään alkaa kaivata miehensä suoraviivaisia sänkyotteita ja palaa tärkeäksi osaksi tämän itsellensä kattamaa eroottista gourmeta. Lu jää helline rakkauksineen karille.
Lu on samanaikaisesti edennyt aloittavana näytelmäkirjailijana. Esikoisnäytelmästä tulee niin yleisön kuin kriitikoidenkin suosikki.

Neljäs näytös:
Toisen näytelmän valmistuttua Lu:sta tulee tavoiteltu ja kilpailtu tekstintekijä. Pa:n ja Lu:n välit särkyvät, aluksi kai intuitiivisesta ja ulkoisesti aiheettomasta mustasukkaisuudesta koskien Le:tä ja lopuksi syystäkin Lu:n vekslatessa näytelmänsä esitysoikeuksilla ja yrittäessään pelata yksi päärooleista sitä haluavalle Ni:lle. Ni epäonnistuu roolissaan ja vetäytyy ennen ensi-iltaa siivet kärähtäneinä. Siinä rytäkässä särkyvät myös Le:n ja Lu:n välit, sillä Le on Pa:lle lojaali.
Mutta loppu tulee siinäkin. Pa on perustanut yhdessä epäsovinnaisen teatterigurun, jätetyn Ma:n kanssa vaihtoehtoteatterin Varasto hajonneen Graftin tilalle. Yhteisten intressien tiimellyksessä Pa ja Ma rakastuvat, ja Le jää rannalle. Le muuttaa New Yorkiin.

Viimeinen näytös:
Lopussa eletään New Yorkissa Lu:n menestysnäytelmän ensi-illan iltaa. Paikalla ovat tuottaja To ja hänen vaimonsa, avioliiton helmaan palannut Ni. Sen sijaan että menisi näytelmänsä ensi-iltaan Lu etsiytyy Le:n perustamaan newyorkilaisteatteriin ja myrskyisän välienselvittelyn jälkeen Lu ja Le löytävät kuin löytävätkin toisensa.

Suudelmia, kädestä pitämistä, pimennys ja väliverho. Ehkä rakkaus oli totta!

Epilogi
Väliverho on laskeutunut ja aplodit vaienneet. He saivat vihdoin toisensa. Tämä ei siis kuulu enää näytökseen: Lu on Nykissä käypäläinen. Le on sen sijaan asettunut sinne pysyvämmin, samoin Ma:n exä. Eihän sitä tiedä, vaikka joskus Le ja Ma:n exä…?
(Miten minä voin olla noin kyyninen?)

Sadie Jones

Sadie Jones

Jones on jamaikalaissyntyisen runoilijan ja käsikirjoittajan Evan Jonesin tytär, joten omena ei ole pudonnut kauas puusta. Silmäilin netistä brittilehtien arvioita. Melkoisen ylistäviä näyttivät olleen, kuten The Guadianin Elizabeth Dayn: “While Jones’s fourth novel is indeed both of these things [intensity, emotional depth and commercial], it is also, crucially, incredibly well written.” Itse en langennut yhtä loveen, vaikka tunteiden kuvaukset ovat aidon makuisia ja välttävät ällöttävyyden ja siirappimaisuuden. Minulle kiinnostavampaa oli sittenkin tuo vaihtoehtoteattereiden kiihkeä syke.

Romaanin alkupuolella kulmani kohosivat joissakin kohdin koskien suomennosta. Ehkä kyse on huomion herpaantumisesta, sillä kääntäjä osoittautuu useamman runokirjan julkaisseeksi filologiksi. Mutta millainen on ”olosuhteiden vaatimaton kauheus”? Tai pubiasiakkaiden pukeutumista kuvatessa: He eivät pukeutuneet pukua kuten ne City-herrasmiehet… Tai relatiivipronominin viittaussuhde lauseessa: ”Tanya Cook nojautui häneen päin kasvoillaan sellaisen tytön ilme, joka saattaisi kiivetä syliin.”

Alkuosan jälkeen kulmani pysyivät kohdallaan.

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta. Otava 2015, 419 sivua. Suomennos Marianna Kurtto.
* Päädyin käyttämään lyhennenimien taivutuksissa yksitulkintaisuuden vuoksi kaksoispistettä, vaikka se ei ole ihan oikeaoppista. Siis Pa:sta eikä Pasta, joka saattaisi näin pääsiäisen alla harhauttaa ajattelemaan saman nimistä herkkua, vaikka tavallaan herkusta – näin naisnäkökulmasta − tässäkin on kyse.

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s