Romain Puértolas: Fakiiri joka juuttui IKEA-kaappiin

Räävitön farssi yllättää vakavalla asiallaan.

Räävitön farssi yllättää vakavalla asiallaan.

Näin se alkaa: ”Ensimmäinen sana, jonka intialainen Ajatušatru Valta Patel lausui saavuttuaan Ranskaan, oli ruotsia. Ja kaiken huipuksi: IKEA.”

Ranskalaisen Romain Puértolasin Fakiiri joka juuttui IKEA-kaappiin on hauskan hulvaton tarina miehestä, jonka suunnitelmat muuttuvat yllättäen, väärinkäsitysten, erehdysten ja yhteensattumien ilkikurisena yhteistyönä. Fakiiri Ajatušatru (ääntyy Ah tirsuu turvasta) − köyhä kuin buddhalaistemppelin rotta − on hankkinut kotikyläläisiään sumuttaen rahat halpaan lentolippuun ja Abubakar-serkun väärentämä sadan euron seteli ainoana ”rahanaan” ja yllään lainapuku lentänyt Delhistä Pariisiin mainoksen houkuttamana. Pariisin IKEAssa on näet tarjouksessa viisitoistatuhatpiikkinen Frållenöpik-piikkimatto.

Uutta terää öihin! Viisitoistatuhatpiikkinen Frållenöpik-piikkimatto alehintaan IKEAlta. Fakiirimme ei tiedä, että tuote on koottava itse.

Uutta terää öihin! Viisitoistatuhatpiikkinen Frållenöpik-piikkimatto alehintaan IKEAlta. Fakiirimme ei tiedä, että tuote on koottava itse.

(Tässä vaiheessa Ajatušatru ei luonnollisestikaan tiedä IKEAn liikeideaa: ostaja kokoaa ostoksensa käyttökuntoon itse.)

Mutta, mutta… Vaikka kirjan absurdit käänteet ja tilanteet heti Charles de Gaullen lentokentältä lähtien irrottavat lukijassa naurun, olisi väärin luonnehtia kirjaa vain hulvattoman hauskaksi. Kirjailijan viesti on vakava ja ajankohtainen. Poliisina työskentelevä Puértolas vain nostaa asiansa eläväksi farssin keinoin. Aihe on rajavartiolaitoksessa työskentelevälle kirjailijalle tuttuakin tutumpi: laiton maahanmuutto. Sen päävirta on Afrikasta.

Taksikuski, etninen romani, päättää huijata varakkaaksi luulemaansa asiakastaan ja ajaa kauimmaiseen mahdolliseen IKEAan. Mutta kahdesta huijarista Ajatušatru (äännetään Ai tuo sattuu) on taitavampi. Väärennetty satasen seteli palautuu näppärällä tempulla takaisin Ajatušatrun (lausutaan Anna satku) taskuun. Mutta petkuttamisen paljastuttua taksiyrittäjä Gustave Palourde ei tulisi sitä antamaan anteeksi, vaan aloittaa kansainvälistä etsintäkuulutusta hipovan ajojahdin, missä kustannuksia ei enää lasketa. Heimolaiset auttavat.

Tämä, myös tämä, tulee muuttamaan Ajatušatrun paluusuunnitelmat. Hän liikkuu IKEAn valtavuuden ja sen tavaroiden huumaamana, saa tietää piikkimattotarjouksen umpeutuneen juuri, tutustuu – huijaamalla − viehättävään ja vilpittömään ranskattareen Mariaan ja saa tämän maksamaan ruokansa IKEAn ravintolassa sekä suunnitelman mukaisesti piileskelee leveän sängyn alla sulkemisaikaan asti yöpyäkseen maksuttomasti IKEAssa.

Mutta sitten suunnitelmat menevät pieleen. Iltamyöhään osastolle ilmestyy miehiä ja pissahädässä oleva fakiirimme ehtii nipin napin piiloutua ahtaaseen kaappiin. Pahaksi onneksi juuri sitä ollaan siirtämässä rekalla Englantiin.

Tässä yllättävässä ja perin tukalassa käänteessä Romain Puértolas tuo tarinaansa sen ytimen, laittomat maahanmuuttajat. Rekan pimeydessä, puristuksessa laatikoiden välissä matkaa kanaalin yli myös kuusi eteläsudanilaiseksi osoittautunutta. He ovat köyhiäkin köyhempiä, mutta he jakavat juomavetensä ja niukan ruokansa kaapista ulos auttamansa fakiirimme kanssa. Jälleen kerran, ranskalaisen Marian kohtaamisen jälkeen, fakiirimme kokee auttamisen ja jakamisen kirpaisun ja häpeää ainoan oman elämäntapansa, huijaamisen, johdosta.

Kirjailija kutsuu näitä kokemuksia ”sähköiskuiksi” ja tarinan varrella fakiirimme ehtii kokea niitä vielä monta, kunnes hän on muuttunut mies.

Mutta salamatkustajat paljastuvat ja kaikki ”palautetaan” sama se minne, mielivaltaisesti kansainväliseen palautussopimukseen nojaamalla. Rekan onneton elävä lasti pistetään Barcelonan koneeseen.

Onnettomissa käänteissä Ajatušatru (ääntyy Alatussu ravassa) ehtii paeta taksiyrittäjä Gustave Palourdea ja tämän tuoretta vävykandidaattia, romaninuorukainen Tom Cruise-Jesus Cortés Santamariaa, saada osakseen suurta nostetta filmitähti Sophie Morceuaxilta, joka löytää hänet Roomassa matkalaukustaan iltapukujen ja korujen sijasta sekä Libyan satamassa kokea ensimmäisen kerran auttamisen itselle tuovan euforisen kokemuksen.

Mutta naurun varjolla Romain Puértolas iskee. Lukija kokee nahoissaan srilankalaisen vankilan äärettömän epäinhimillisyyden ja kurjuuden, intialaisen köyhän mutta kasvoiltaan kauniin pienen pojan kammottavan kohtalon hyväksikäyttäjien kynsissä sekä afrikkalaisten laittomien siirtolaisten lohduttomuuden.

Näyte 1 (pimeä rekka Englannin kanaalissa):
Hän oli juuri oivaltanut, että todellisia 2000-luvun seikkailijoita olivat sellaiset miehet kuin nämä, jotka olivat hänen edessään eivät mitkään valkoiset purjehtijat, jotka mittelivät sadan tuhannen euron veneillä purjehduskilpailuissa tai purjehtivat maailman ympäri. He eivät kiinnostaneet muita kuin sponsoreita. Ei heillä ollut enää mitään löydettävää.

Näyte 2 (srilankalainen vankila, ote Ajatušatrun kirjasta):
Hygienia vankilassa oli lähes olematon. Jopa suihkusta tuleva vesi oli samean ja kuraisen näköistä. Selleissä oli torakoita ja vangit yskivät tauotta yötä päivää. Käytävillä ja yleisissä tiloissa löyhkäsi karmealta. WC:t olivat jatkuvaasti tukossa, ja silloinkin kun ne eivät olleet, niistä tulvi litroittain keltaista nestettä, joka levisi rikkinäiselle laatoitukselle. Ja vangit kahlasivat omissa ulosteissaan sandaaleissa tai paljain jaloin kuin häkkiin suljetut eläimet.

Näyte 3 (mitä Ajatušatru haluaisi kertoa Libyan satamassa vähistä rahoista ja passista tyhjennetylle 16-vuotiaalle pojalle, meren yli parempaan elämään pyrkivälle):
”…Että periksi ei saa antaa, että luvattu maa on olemassa… ettei poliisin käsiin joutuminen ollut kaikkein todennäköisin vaihtoehto. Eivätkä edes poliisit hakkaa ihmisiä kepeillä kuten hänen kotikylässään. Siellä on hyviä ihmisiä kaikkialla.
Mutta hän olisi halunnut sanoa myös, että elämä on kallisarvoinen eikä sillä kannata leikkiä ja että siitä, että poika saapuisi Eurooppaan kuolleena, hukkuisi mereen, tukehtuisi ahtaaseen piiloonsa pakettiauton perälle tai saisi myrkytyksen polttoainerekan säiliössä, ei hyötyisi kukaan. Ajatušatru muisteli Fayyadin kertomaa tarinaa kymmenestä kiinalaisesta, jotka poliisi oli löytänyt kahden neliömetrin suuruisesta tilasta linja-auton valekaton yläpuolelta, minne heidät oli ahdettu puettuina vanhusten vaippoihin, jotta he voisivat virtsata alleen. Ja eritrealaisista, jotka olivat päätynet soittamaan itse matkapuhelimestaan poliisille, koska olivat tukehtua kuorma-autoon, jonne joku salakuljettaja oli heidät sulkenut. Sillä salakuljettajat, jotka käyttivät hyväkseen siirtolaisten hätää, saivat saman summan joka tapauksessa. Hinta vaihtelee kahdesta tuhannesta eurosta kymmeneen tuhanteen euroon siitä riippuen, mitä rajaa ollaan ylittämässä. Ja heille maksetaan sillä perusteella, että siirtolaiset saapuvat määränpäähänsä, vähät siitä vaikka olisivatkin useana kappaleena tai vaikka ensimmäinen asia, mitä he unelmiensa maassa näkisivät, olisikin sairaalahuone. Parhaassa tapauksessa.

Farssin lajiominaisuuksiin kuuluu onnellinen loppu. Ajatušatrusta sukeutuu kirjailija ja hänen menestyskirjansa tunnemmekin jo alkulausetta myöten. Se on jo tämän jutun alussa. Tässä tarinassa onnellinen loppu koskee muitakin tarinan henkilöitä lukuun ottamatta Libyan satamassa ryöstettyä ja Ajatušatrustan auttamaa 16-vuotiasta afrikkalaispoikaa. Hänen kohtalonsa on hukkua täyden ja huonokuntoisen siirtolaispurtilon upotessa Välimerellä.

Romain Puértolas: Fakiiri joka juuttui IKEA-kaappiin. Otava 2014, 220 sivua. Suomennos Taina Helkamo.

Advertisements
Kategoria(t): Huumori, Kaunokirjallisuus, Löydöt Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s