Naiset Venäjän kulttuurihistoriassa: kolme Katariinaa

Naisia Venäjän kulttuurihistoriassa kartoittaa aihettaan 14 artikkelin mitalla.

Naisia Venäjän kulttuurihistoriassa kartoittaa aihettaan 14 artikkelin mitalla.

Tämä juttu on tavallista pidempi. Kerron siinä kolmesta Katariinasta Venäjän kulttuurihistoriassa. Kaksi heistä, Katariina II (1729−1796), lisänimeltään Suuri, ja Jekaterina Daškova (1744−1810) olivat saman aikakauden vaikuttajia ja heidän elämänsä nivoutui läheisesti yhteen. Katariina III sen sijaan vaikutti viime vuosisadalla Neuvostoliiton politrukkina ja nomenklatuurin jäsenenä. Hän oli Jekaterina Furtševa (1910−1974), ainoa naisjäsen keskuskomiteassa ja myöhemmin Neuvostoliiton kulttuuriministeri.

Näistä ja lukuisista muista naisista kertoo Arja Rosenholmin, Suvi Salmenniemen ja Marja Sorvarin teos Naisia Venäjän kulttuurihistoriassa. Toimittajat ovat kaikki Tampereen yliopiston tutkijoita ja Venäjä-tuntijoita.

ENSIMMÄINEN KATARIINA

Katariina Suuri  muotokuvamaalarin silmin

Katariina Suuri muotokuvamaalarin silmin

Katariina II oli Venäjän keisarinna ja yksinvaltias yli 30 vuoden ajan 1762−1796. Hän seurasi valtaistuimelle kymmenen vuotta hallinnutta Elisabetia (1730−1740) ja kaksi kymmentä vuotta hallinnutta Annaa (1741−1762). Suurimman osan 1700-luvusta Venäjällä korkeinta valtaa käyttivät siis naiset. Eivät hekään olleet lajissaan ensimmäisiä. Esimerkiksi ruhtinatar Olga hallitsi Kiovan Venäjää pari kymmentä vuotta 945−964. Mutta Katariinaan naisvalta katkesi: Paavali I esti lainmuutoksella naisten vastaisen pääsyn valtaistuimelle.

Akatemian tutkija Sanna Turoma luonnehtii artikkelissaan Katariina II:ta yhteiskunta-, kulttuuri- ja tieteenhistoriallisesti merkittäväksi. Katariina kävi voittoisia sotia ja laajensi huomattavasti Venäjän valtakuntaa. Muiden muassa nyt kiistanalainen Krim liitettiin Venäjään hänen valtakaudellaan, samoin muut Mustanmeren pohjoiset maa-alueet sekä Kaukasus.

Katariina rahoitti ja tuki tieteen ja taiteen instituutioita ja pani alulle Eremitaasin taidekokoelmat. Hän noudatti ranskalaisen valistusajattelijan Montesquien oppeja ja oli kirjeenvaihdossa aikansa johtavien valistusfilosofien kanssa. Hän toimitti Venäjän ensimmäistä satiirista sanomalehteä ja kirjoitti näytelmiä, oopperalibrettoja sekä omat muistelmansa. Hän perusti Pietarin tiedeakatemian, maan ensimmäisen.

Turoma pitää artikkelinsa lähtökohtana kysymystä siitä, miksi näin merkittävästä naispuolisesta hallitsijasta kerrotaan ensi sijassa hänen seksuaalisuutensa kautta. ”Onko niin, että naishallitsijan erotisoiminen on keskeinen keino käsitellä naista yhteiskunnallisena vaikuttajana ja toimijana?”
Siltä ainakin Katariinan kyseessä ollen vaikuttaa.

TOINEN KATARIINA

Ruhtinatar Daškova karkoituksessa poikansa maatilalla

Ruhtinatar Daškova karkoituksessa poikansa maatilalla

Mutta kääntäkäämme katseet Katariina II:sta hänen hoviinsa, jossa läheisenä luotettuna toimi hänen tukijansa jo suurruhtinatarajalta, ylimystönainen Jekaterina Romanovna Daškova. Daškova toimi Katariinan perustaman Tiedeakatemian johtajana yksitoista vuotta 1783−1794.

Daškovan suurin merkitys oli tieteellisessä julkaisutoiminnassa ja sen systematisoinnissa. Hän oli itse ollut mukana jo 1760-luvulla Venäjän ensimmäisten tiedelehtien toimitustyössä ja Tiedeakatemia-vuosinaan hän toimitti kahta tieteellistä julkaisua. Hänen toimestaan Tiedeakatemia tuotti ja julkaisi tieteen suurmiehen Mihail Lomonovin kootut teokset ja hän käynnisti ensyklopedisen projektin venäjän kielen sanakirjan kokoamiseksi.

Laajasti oppinut ja sivistynyt kosmopoliitti Jekaterina Daškova pääsi Katariinan suosioon tukemalla häntä tämän aviomiehen Pietari III:n syrjäyttämisessä. Katariina otti kaimansa hoviin ja naisten välit olivat alkuvuosina hyvin läheiset. Syrjäyttämisessä mukana olleista Orlovin veljeksistä Grigorista tuli myöhemmin Katariina II:n tärkein rakastaja ja ilmeisesti Daškovan myöhempi syrjäyttäjä Katariinan lähipiiristä.

Niinpä Jekaterina Daškova anoi keisarinnalta lupaa matkustaa ulkomaille. Ensimmäiseen anomuskirjeeseen Katariina ei edes vastannut. Toisella kertaa lupa heltisi. Vuodet ulkomailla Daškova käytti täysimittaisesti hyödykseen. Hän tapasi Euroopan salongeissa tieteen, taiteen ja politiikan merkkihenkilöitä ja loi henkilökohtaiset verkostot. Juuri tämä kosmopoliittisuus oli perusta sille, että Katariina kutsui hänet johtamaan perustamaansa Tiedeakatemiaa.

Daškova oli kriittinen yksinvaltiudelle ja vuonna 1793 hän salli julkaista Tiedeakatemian varoilla tasavaltalaisia mielipiteitä edustavan näytelmän, vieläpä Ranskan Ludvig XVI:n ja Maria Antoinetten mestauksen aikaan. Katariina ilmaisi katkeran epäluottamuksensa ja Daškova jäi syrjään Tiedeakatemiasta.

Katariinan kuoleman jälkeen hänen poikansa Paavali I lähetti Jekaterina Daškovan maansisäiseen karkotukseen perusteena tämän osallisuus vallankaappaukseen yli 30 vuotta sitten. Syrjäyttäjähän oli tuolloin Paavalin äiti ja syrjäytetty Paavalin isä.

Aleksanteri I tarjosi muutamaa vuotta myöhemmin Jekaterina Daškovalle paluuta Tiedeakatemian johtoon, mutta tämä kieltäytyi keskittyen tilansa hoitoon ja yksityisyyteensä.

KOLMAS KATARIINA

Jekaterina Furtseva oli kaunis ja tyylitietoinen maansa edustaja.

Jekaterina Furtseva oli kaunis ja tyylitietoinen maansa edustaja.

Jekaterina Furtseva oli itselleni näitä kolmesta Katariinasta kenties kiinnostavin tuttavuus ja uusi. Hän oli köyhän työläiskodin tytär, joka nousi yhteiskunnan hierarkiassa vallan huipulle ja pysyi siellä ällistyttävän pitkään taidokkaan pelaamisensa ansiosta. Hän oli äärettömän kunnianhimoinen, mutta myös valtakoneiston kehittämä poliittinen tuote, ”koriste”, kuten Irina Savkinan hienosta artikkelista on pääteltävissä.

Millaisia mielikuvia sana ”neuvostonainen” synnyttää, Savikina kysyy ja kuvaa neuvostonaisen tyypillistä arkea. Sen mukaan neuvostonaisen työpäivään kuului kahdeksan tuntia työtä kodin ulkopuolella – pääsääntöisesti miehiin verrattuna hyvin matalasti palkatuissa ja vähiten arvostetuissa töissä. Tähän ei laskettu työmatkoja, joihin Moskovassa kului keskimäärin puolitoista tuntia. 1960-luvun tilastojen mukaan kotona tehtyyn työhön työpäivän päälle kului 6−7 tuntia, joten kokonaisuudessaan työ vei 14−15 tuntia. Naisia vaivasi silti jatkuva syyllisyydentunne riittämättömyydestään. Lisäksi neuvostonaiseuden normeihin, ainakin kaupungeissa, kuului se, että naisen edellytettiin huolehtivan ulkonäöstään.

Aleksandra Kollontain
1920-luvun linjausten mukaan neuvostonainen on tasa-arvoinen, itsenäinen ja vapaa itsensä toteuttaja. Näillä tavoitteilla Stalin pyyhki nopsasti pöytää. Irina Savkina kirjoittaa:

Furtsevan kohtalo ei siis ollut mikään tyypillinen naiskohtalo. Suurin osa naisista asui vaatimattomissa oloissa yhteisasuntoloissa tai asuntoloissa ja kävi arjen henkiinjäämistaistelua. He seisoivat tuntikausia jonottamassa välttämättömiä elintarvikkeita ja tavaroita. Koska kulutushyödykkeistä ja asunnoista oli jatkuva pula, naisten oli mahdotonta järjestää elämäänsä itsenäisesti ja luottaa omiin voimiinsa. Niinpä naiset eivät voineet toteuttaa kommunistisia ihanteita käytännössä – itsensä toteuttamisesta puhumattakaan. Naisen elämän sisällöksi tuli arjesta selviytyminen. Puolue-eliittiin kuuluva Furtseva sen sijaan asui mukavasti ja nautti kaikista nomenklatuurin etuoikeuksista. Kun hänestä tuli keskuskomitean jäsen, hän asettui kolmihenkisen perheensä kanssa asumaan seitsemän huoneen asuntoon Moskovan keskustassa. Sitä vastapäätä oli terveysruokala, josta toimitettiin kotiin tuoreita tuotteita suljetuissa laatikoissa ja lääkärin ohjeistuksilla varustettuna. Kotona oli kokonainen palvelijoiden armeija, johon kuului kokki ja sisäköitä – kaikki turvallisuuspalvelu KGB:n työntekijöitä. Furtsevalla oli myös kaunis valtion datša Moskovan ulkopuolella Žukovkan kylässä, ja lisäksi hänelle annettiin talo, joka oli rakennettu vähän ennen Stalinin kuolemaa tämän pojalle Vasilille. Datšalla oli sauna, kasvihuone, autotalli autoineen, elokuvateatteri ja hevostalli. On huomattava, että talot, huvilat ja huonekalut eivät olleet henkilökohtaista omaisuutta vaan virkaan kuuluvia etuoikeuksia, Siten menettäessään virkansa menetti kaiken. Tämä motivoi pyrkimään valtaan ja pitämään siitä kiinni osoittamalla johtajille uskollisuutta.

Ja Furtseva osoitti. Sosiaalisen nousun, jolla työläistyttö porras portaalta eteni, edellytti vallanpitäjien kielen hallintaa ja ”puoluekantaisuutta”. Puoluekantaisuuden perustana oli tavoite selittää kaikki, myös ristiriitaiset asiat, vallanpitäjien tarkoituksiin ja tehtäviin sopiviksi. Se merkitsi, että oli valmis hyväksymään puolueen säännöt ja toimimaan epäröimättä niiden mukaan. ”Jos sopeutui tähän ajattelutapaan, oli mahdollisuus päästä pitkälle”, Savkina kirjoittaa.

Kaikilla nousunsa portailla Furtsevan tehtävä oli olla politrukki, kuten kemian instituuttiin opiskelemaan lähetettynä valvoa kurssikavereiden ja opettajien oikeaoppisuutta ja tehdä instituutissa poliittista työtä. Tällaiseen sopivalta henkilöltä vaadittiin ideologista oikeaoppisuutta, puolueuskollisuutta, innokkuutta ja organisaatiokykyä, ja kaikkia niitä Jekaterina Furtsevalla oli. Hän oli nopea oppimaan.

1940-luvun lopulla, ollessaan vielä alemmissa asemissa kaupunkikomiteassa komitean ensimmäisenä sihteerinä oli juutalainen Pjotr Boguslavski, jolle Furtseva oli Savkinan mukaan monin tavoin kiitollisuudenvelassa etenemisestään. Stalin aloitti antisemitistisen kampanjan, jossa juutalaisia tieteen- ja taiteentekijöitä syytettiin ”isänmaattomiksi kosmopoliiteiksi” ja juutalaisia lääkäreitä salaliitosta puoluejohtajien murhaamiseksi. Monet heistä pelasti teloitukselta vain Stalinin kuolema vuonna 1953.

Boguslavski ei pelastunut. Furtseva kiirehti liittymään hänen vainoajiinsa. ”Moskovan työtätekevät ovat yksimielisesti sitä mieltä, että nämä ihmissyöjät, jotka ovat menettäneet kaiken inhimillisen olemuksensa, on heitettävä tulikuumaan metalliin. Tuntekoot nahoissaan, millaista kipua he aiheuttavat neuvostokansalle tapettuaan puolueen ja kaikkien työtätekevien tovereiden suosikit, Ždanovin, Štšerbakovin, Kuibyševin, Menžinskin ja Gorkin”, sanoi Furtseva Savkinan lähteen mukaan eräässä kokouksessa. Boguslavski ammuttiin vuonna 1946, mutta olisi ammuttu Furtsevasta riippumatta.

Furtsevalla oli ratkaisevan tärkeä osuutensa siinä pelissä, jossa Stalinin kuoleman jälkeen käytiin ensimmäisen sihteerin paikasta. Pyrkijöitä oli muiden muassa Vjatšeslav Molotov, Nikita Hruštšov, Lazar Kaganovitš ja Georgi Malenkov. Pisimmän korren veti Furtsevan ratkaisevalla avulla Hruštšov. Hän ei kuitenkaan arvostanut Furtsevaa, vaan poisti tämän keskuskomitean sihteeristöstä. Furtseva yritti itsemurhaa.

Jekaterina Furtseva menetti keskuskomitea-asemansa ja hänet siirrettiin vuonna 1961 kulttuuriministeriksi. Se merkitsi arvon alennusta. Mutta Hruštšovin kuuluisa ”suojasää” riensi avuksi. Kulttuuriministerin panoarvo kasvoi. Kulttuurista ja taiteista tietämätön Furtseva kehitti itseään nopeasti ja osasi ottaa taiteilijat huomioon toiminnassaan.

Jekaterina Furftseva oli uransa ajan ”kova jätkä”. Vielä ollessaan Stalinin valtavuosina Moskovan piirikomitean ensimmäisenä sihteerinä hänen tehtävänään oli valvoa Frunzen piirin tieteellisiä instituutteja ja korkeakouluja. Tuolloin hän antoi tiedemiehille tehtäväksi täyttää tieteellisen työn suunnitelmat sataprosenttisesti: Savkinan artikkelia lainaten ”keksiä syöpärokote vappuun mennessä, löytää lääke tuberkuloosiin lokakuun vallankumouksen juhlaan mennessä sekä hävittää lasten tuhkarokko ja raportoida tuloksista seuraavassa piirikomitean istunnossa”.

Sukupuolisen tasa-arvon symboliksi nostetun Furtsevan ”tuli osoittaa olevansa mieskollegojensa veroinen, androgyyni ja miesten tapaan toimiva kommunisti, joten hän ei horjuttanut miesten hallitsemaa poliittista järjestystä. Lisäksi hän oli yksittäistapaus: koko Neuvostoliiton olemassaolon aikana vain äärimmäisen harva nainen nousi Furtsevan tapaan yhteiskunnan huipulle.”

1960-luvun ministeri Furtsevaa luonnehdittiin ankaraksi, oikukkaaksi ja äkkipikaiseksi, mutta myös avoimeksi, seuralliseksi, iloiseksi, nokkelaksi ja herkästi innostuvaksi – sekä hyvin naiselliseksi. Lisänimensä, Katariina III, hän sai kulttuuripiireiltä, joiden kanssa hän tuli hyvin toimeen.

Kunnes… Puolueen uskollista naista syytettiin väärinkäytöksestä datšan rakentamisessa tyttärelleen (ilmeisesti omilla varoillaan) ja uhattiin puolueesta erottamisella. Jekaterina Furtseva teki itsemurhan 64 vuoden iässä. Sen on myös Furtsevan tyttären Svetlanan (nimi Stalinin tyttären mukaan) kerrotaan vahvistaneen. Julkinen kuolinsyy oli sydänkohtaus.

Lähde: Naisia Venäjän kulttuurihistoriassa. Artikkelit Katariina Suuren varjossa sekä Neuvostonainen vallan huipulla. Gaudeamus 2014, lähteineen ja hakemistoineen 400 sivua.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Katariina_II

Mainokset
Kategoria(t): Kulttuurihistoria, Poliittinen historia Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s