Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset

Alik on maalannut aina graniittiomenia, ruusunpunaisia, rusehtavia, halkaistuja, mädäntyneitä. Kansi: Kirsikka Mänty

Alik on maalannut aina graniittiomenia, ruusunpunaisia, rusehtavia, halkaistuja, mädäntyneitä. Kansi: Kirsikka Mänty


Eletään vuotta 1991 venäläisessä emigranttiseurueessa New Yorkissa. Neuvostoliitto korisee ja kouristelee kuolemaisillaan. Kukin on jättänyt kotimaansa taakseen omalla tavallaan:

”Suurin osa on emigroitunut laillisin perustein, jotkut olivat loikkareita, pahimmat uskalikot olivat paenneet rajan yli. Mutta heitä yhdisti nimenomaan tämä suoritettu teko. Heidän mielipiteensä olivat erilaisia, heidän emigranttielämänsä oli asettunut uomiinsa eri tavoin, mutta tuo teko merkitsi jotain muuttumattomasti yhteistä: rajan ylitys, elämän linjan katkeaminen tai vääntyminen, vanhojen juurten irtirepiminen ja uusien kasvattaminen toiseen maaperään, jonka koostumus, väri ja haju ovat toiset.”

He kaikki myös kaipaavat varmistusta oman tekonsa oikeutuksesta:

”Useimmat heistä olivat muuttaneet maahan varustuksenaan kaksikymmentä kiloa matkatavaraa ja kaksikymmentä sanaa englantia ja panneet muuttonsa vuoksi poikki satoja tärkeitä ja vähemmän tärkeitä suhteita: vanhempiin, työpaikkaan, kotikatuun ja -pihaan, ilmaan ja veteen ja lopuksi, minkä he huomasivat vasta ajan mittaan, äidinkieleensä, joka vuosien mittaan surkastui yhä välineellisemmäksi ja köyhemmäksi.”

Silti he ovat venäläisiä, ovat olleet aina, vaikka juovatkin nyt vodkansa appelsiinimehuun sekoitettuna. Kun CNN-uutiskanava alkaa suoltaa hätkähdyttävää uutista Moskovassa tapahtuneesta vallankaappauksesta, he kaikki ovat naulittuina televisionsa ääressä.

”…kukaan ei ollut kyennyt ennakoimaan, miten kipeästi kaikki tuossa kaukaisessa, entisessä, elämästä pois pyyhityssä maassa – piru sen periköön! – tapahtuva heitä nyt koskettaisi… Ja mitä he siitä ajattelivatkin – kukin ajatteli omalla tavallaan – side siihen osoittautui murtumattomaksi.”

Ljudmila Ulitskajan alun perin vuonna 1998 Novyi Mir– aikakauskirjassa ilmestynyt tarina sai myöhemmin romaanimuodossa nimen Iloiset hautajaiset.

Kirjan keskushahmo on venäläinen taidemaalari Alik, joka on asunut Yhdysvalloissa jo parikymmentä vuotta. Nyt hän on sairastunut nopeasti etenevään lihastensurkastumistautiin ja tekee kuolemaa. Alikia, kesytöntä boheemia, rakastavat kaikki ja hän rakastaa kaikkia. Siksi hän on kotonaan kaikkialla. Hän on ollut erityisesti naisten palvonnan kohde pikku pojasta saakka. Hänen viehätysvoimaansa ei vastusta kukaan. Hänen rähjäinen, varastotilan ullakolle rakennettu ateljeekotinsa on kuin läpikulku- ja oleskelutila.

Kirjan takakannessa Ulitskajaa verrataan Anton Tšehoviin. En ota kantaa. Minulle kirja toi kuolemaan edeltävistä päivistä pikemminkin mieleen 1970-luvulla meilläkin tutuksi tulleen Valentin Rasputinin, erityisesti romaanin Viimeinen raja.

Ulitskaja on kuitenkin ennen muuta ihmisten keskinäisen koheesion ja eri ihmistyyppien oivaltava kuvaaja. Henkilögalleria on riemunkirjava, ja Ulitskaja pystyy tiivistämään jotain oleellista venäläisistä sieluista sekä huolettomuuden, elämänilon ja melankolian toisiinsa kietoutuneista kudelmista.

Alikin viimeisinä elinpäivinä paikalla on Nina-vaimon lisäksi ainakin kaksi entistä rakastajatarta, Irina ja Valentina, Irinan 15-vuotias Maika, kutsumanimeltä T-shirt, pari venäläistä, keskenään välirikossa olevaa lääkärituttua, ortodoksipappi isä Viktor, rabbi, luontaistuotteiden parantavaan voimaan vannova Marja Ignatjeva ja ties keitä. Kaikki ovat kuin kotonaan. Olotila on seisahtunut ja odottava. Jokainen puuhailee omiansa.

Ulitskajan huumori on kuivaa, se kuplii pinnan alta. Aviovaimo, kultakutrinen Nina, Ninka, on korkea-arvoisen KGB:n virkailijan tytär, johon perhepiiri on katkaissut siteet. Hän näyttää kilpailijattaren Irinan kyräilevin ja kriittisin silmin rähjääntyneeltä kaunottarelta, joka elää kaoottista, ryhditöntä tyhjäntoimittajaelämää ja jossa vuorottelevat velttous, hysteria, hilpeyskohtaukset ja raskasmielisyys. Nina on avuton ja päättämätön. Hän ei kajoa lieteen – siis ruuanlaittoon − sillä horoskooppimerkkinsä vuoksi hän uskoo ilman merkin ja tulen luonnonvoiman kosmiseen yhteensopimattomuuteen. Näitä kotikutoisia teorioita venäläisyys on pullollaan. Lisäksi Nina on alkoholisti, ollut jo vuosia.

Siro Irina oli Yhdysvaltoihin loikatessaan akrobaatti, jonka Alik keksi Central parkista tämän rahantienaus-tanssiesityksestä. Sittemmin Irinasta tuli hyvätuloinen asianajaja. Ylipainoinen tytär T-shirt on Alikin lumoissa, mutta saa vasta hautajaisten jälkeen tietää Alikin olleen hänen isänsä.

Valentina, toinen rakastajattarista, poltti aikanaan näppinsä Neuvostoliitossa eksyttyään tunnettuun ja länteen loikanneeseen toisinajattelijaan. ”Valentinalle taas jäi vain KGB:n häntä sekä tarkistamista vailla oleva väitöskirja.” Sen aiheella, vologdalaisen talonpoikaisnaisen täydellisellä juhla-asulla 1800-luvun lopulla, ei ole tilausta Amerikoissa.

Tuore tulokas, moskovalainen naisinsinööri Ljuda yöpyy Alikin ja Ninka matolla ja on kotiutunut erinomaisesti. Korvaukseksi hän tiskaa. Alikin ystäväkiintiöön kuuluu myös venäläisyyteen hurahtanut naapurin Gioika, italiatar.

Ljudmila Ulitskajan tyyli on paikoin ihanan ironinen ja sarkastinen, kuten Alikin muistoryyppäjäisissä: ”Musta saksofonisti ihasteli oljenvaaleata Faikaa, ja tämä oli kovin hermostuksissaan, sillä toisaalta, kuten suurin osa venäläisistä emigranteista, hänkin oli rasisti…”. Ja kuinkas se kielletty ja kaihdettava lause kuuluukaan: Venäjä on Venäjä ja r—ä on r—ä vaikka voissa paistais. Kun Neuvostoliitto romahtaa, Irina alkaa ehdotella tyttärelleen T-shirtille matkaa Venäjälle:

− Ajattelin samaa itsekin. Matkustetaan vain, ehdottomasti, kunhan tässä ensin vähän kuohu laskeutuu.
− Kuohu laskeutuu? Mikä ihmeen kuohu?
− No, tulee rauhallisempaa, asioihin tulee järjestys, tai siis…
− Eikä tule, Alik sanoi, että jos siellä asioihin tulee järjestys, niin silloin siitä tulee ihan toinen maa.
− No sen suhteen älä ole huolissasi. Kävi miten kävi, järjestystä sinne ei tule ikinä…

Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset. Siltala 2012, 183 sivua. Suomennos Elina Kahla.

Advertisements
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s