Antti Holma: Järjestäjä

Järjestäjä osoittautuu melkoiseksi järjestelijäksi.

Järjestäjä osoittautuu melkoiseksi järjestelijäksi.

Tarmo on kolmekymppinen kirjastovirkailija naisvaltaisessa työyhteisössä. Minnamari on ihan OK, mutta johtajaa, Lillukkaa, hän ei kestä.

”Tule peremmälle pikkuinen, mikä sinulla on mielen päällä?”
Lillukka hymyili. Hän oli saanut käytyä vitsirutiininsa läpi. Tilanne oli otollinen. Seisoin hänen edessään kuin poika, joka odottaa, että lääkäri laittaisi kylmän lusikan kiveksiin.

Lillukka on tehnyt synneistä suurimman: kirjaston jääkaappia peratessaan hän on heittänyt Tarmon tyhjään voipurkkiin säilömän perunaleivoksen homeisena voina roskiin. Tarmo ei anna anteeksi, vaan järjestää esimiehensä työhuoneessa riehujaiset, ja sanoo itsensä irti.

Antti Holman esikoisromaani Järjestäjä on sähköinen ja intensiivinen kuvaus homomiehestä, joka hankkiutuu suureen helsinkiläiseen teatteriin järjestäjäksi. Syynä pienipalkkaisen pestin hakemiseen on teatterin vieraileva näyttelijä David. Häneen Tarmo iski silmänsä ja rakastui samaan syssyyn, kun tämä palautti puoli vuotta liian kauan lainassa pitämänsä oppaan Sankarin matkalla.

Sitä opasta Tarmokin alkaa nyt opiskella poistettuaan sen ensin omin luvin kirjaston rekisteristä.
”Muokkaatko sinä ympäristöäsi vai muokkaako ympäristösi sinua? Sinä päätät!”; ”Sinä valitset näytelmäsi näyttelijät.”
Hän haluaa sankariksi päästäkseen karismaattiseksi kokemansa Davidin lähelle ja suosioon, ehkä suhteeseenkin.

Mutta sitä ennen on alettava ankara punttisalitreenaus, jotta hintelä, kuopparintainen, riisitautisen näköinen kroppa näyttäisi maskuliinisemmalta. Tarmo on määrätietoinen, mutta epävarma ja itsetunto on surkeassa jamassa. Hänestä tulee vaaniva ja tarkkaileva hämähäkki. Hän odottaa, saartaa ja seuraa salaa kaipauksensa kohdetta, joka ainakin ulkoisesti käyttäytyy heteron tavoin.

Tarmo vastaa teatterissa lähes kaikesta, pyristelee jatkuvasti vaativan johtajan, oikukkaan ohjaajan ja mahdottomien näyttelijäin ristiriitaisissa vaatimuksissa. Hän kasvaa nopeasti ammattilaiseksi, ja saa yllätyksekseen kuulla, että häntä pidetään ylimielisenä ja häntä pelätään.

Talon taiteilijat on leegio itse itsensä ylentäneitä ”esimiehiä”, käskyttäjiä, vaatijoita ja omaa vastuuta vältteleviä pompottajia. Mutta Tarmo on salakavala ja juonikas. Hän osaa kostaa. Hän käsittelee honteloa metallikaidetta tuottaakseen onnettomuuden häntä jatkuvasti työpaikkakiusaavalle näyttelijälle. Hän hävittää toisen näyttelijän avainnipusta avaimen ja hajottaa nuoren näyttelijän, Annin, puhelimen, koska Annilla ja Davidilla on suhde. Hän teetättää Davidin kotiavaimesta salaa kopion, kun toinen on luottanut häneen ja pyytänyt noutamaan kotiin unohtuneen kännykän.

Seksielämä on sairasta ja sadistista. Tarmo ”myy” itseään netissä miehille, jotka saavat kohdella häntä väkivaltaisesti paljastamatta kasvojaan tai henkilöllisyyttään. Sessiot oman kodin eteisen lattialla, Tarmo alasti ja musta huppu päässä, saavat yhä sairaampia, verenroiskeisempia sovellutuksia.

Mutta David on Tarmon märkien unelmien kohde, hellien ja herkkien.

Antti Holma kirjoittaa Tarmon – teatterissa kiusaajan Tarjaksi kutsuman – tarinan lomaan Davidin kaoottisia monologeja, jotka kyseenalaistavat Davidin lahjakkuuden ja itsevarmuuden. Tarmon rakastumisen kohde on sittenkin hyvännäköinen keskinkertaisuus.

Järjestäjä on satiirinen minäkuvaus, joka vilisee verbaalista notkeutta. Mutta sen raadollinen, hallitsemattomaksi väkivallaksi kärjistyvä loppu etäännytti ainakin minua. Mikä on totta ja mikä fantasiaa, kun mopo karkaa pahan kerran käsistä?

Antti Holma (s. 1982) on ammatiltaan näyttelijä ja tuntee raadolliseksi kuvaamansa teatterimaailman. Esikoisromaani kisaa marraskuussa Helsingin Sanomien vuoden esikoiskirjatittelistä yhdeksän muun ehdolle valitun joukossa.

Järjestäjä
. Otava, 380 sivua.

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s