Amsterdamin taiteiden äärellä

Varasin viikonmittaiselle myöhäissyksyn matkallemme Amsterdamiin lukemisekseni David Nichollsin tuoreen romaanin Yhtä matkaa. Kirja ilmestyi englanniksi keväällä ja suomeksi lokakuussa. Kirjassa vaimoaan ja aikuistuvaa poikaansa rakastava Douglas Petersen yrittää pelastaa perheensä hajoamasta viemällä sen Grand Tourille, taidematkalle Euroopan suuriin taidekeskuksiin.

Yksi kohteista on Amsterdam.

Omasta viikostamme tuli hektinen matka taiteeseen, mutta Douglas Peterseniin verrattuna paljon palkitsevampi.

Amsterdam on loistava museokaupunki ja valinnanvaraa riittää. Oli aikaa käyttää pari päivää Alankomaiden rikkaaseen historiaan taiteeseen tutustumista laajemmin. Vietimme intensiivisen päivän Hollannin entisistä siirtomaista kertovassa Tropiikin museossa (Tropenmuseum), johon olin hurmaantunut jo aiemmalla Amsterdamin käynnilläni.

Sunnuntai oli lepopäivä, museoista. Silloin juoksimme Amsterdamin maratonin, itse tosin aviomieheen verrattuna eri aikasarjassa.

Rijsmuseumin aulan historiallisista seinäfreskoista oli Petersenin perhekin haltioissaan.

Rijsmuseumin aulan historiallisista seinäfreskoista oli Petersenin perhekin haltioissaan.

Edellisellä käynnilläni Rijsmuseum oli remontissa, joten nyt sinne ja runsaan ajan kanssa! Olin Douglasin tavoin lumoutunut kaikesta kokemastani ja näkemästäni:

”Täällä ei ollut kreikkalaisia tai roomalaisia jumalia, ei ristiinnaulitsemisia tai madonnia. Sen sijaan oli keittiöitä, takapihoja, kujia, pianoharjoituksia, kirjoitettavia ja saatuja kirjeitä, ostereita, jotka näyttivät aidosti märiltä, niin tarkasti kesken valumisen ikuistettua maitoa, että sen saattoi miltei maistaa. Siitä huolimatta kuvissa ei ollut mitään banaalia tai ankeaa.”

Maidon valumisella ja kirjeillä Douglas luonnollisesti viittaa Jan Vermeerin (1632−1675) maalauksiin Maitotyttö sekä Nainen lukemassa kirjettä. Douglasin listalta puuttuvat juopottelijat, jotka useissa maalauksissa melskaavat hullussa humalan hurmiossa laiminlyötyjen ja jopa maistissa olevien lasten kontatessa jaloissa, kuten Jan Havickszin (1625−1679) maalauksessa Ilonen perhe (Het vrohjke huisgezin) ja Frans Halsin (1582−1666) maalauksessa Iloinen juoppo. Kännykkäkuvani niistä jäivät valitettavan epätarkoiksi.

Taiteilijat manifestoivat tavaksi piintynyttä ja valtoimeksi ryöstäytynyttä juopottelua vastaan.

Rembrandtin Yövartio innosti niin meitä kuin Douglasin perhettäkin.

Rembrandtin Yövartio innosti niin meitä kuin Douglasin perhettäkin.

Rembrandtin (1606−1669) seinän kokoinen Yövartio veti puoleensa magneetin tavoin. Oppaana toimi Douglas, sillä muistin taulua tutkiessani hiljattain leskeksi jääneen Rembrandin maalanneen taulun pikkutytölle oman vaimonsa Saskian kasvot.

Rijsmuseumin kokoelmissa on eri vuosisatojen maalaustaiteen lisäksi posliiniosastot, yläluokkaisia hääpukuja, koruja, asekokoelmat eri aikakausilta, purjeveneiden pienoismallit… huh-huh! Siis vaikka mitä seikkaperäisin taustoituksin.

Alexander Gogelin valtiolta saamat hopeat kuuluvat Rijsmuseumin kokoelmiin.

Alexander Gogelin valtiolta saamat hopeat kuuluvat Rijsmuseumin kokoelmiin.

Taide ja kulttuuri ovat aina vaatinut mesenaattinsa säilyäkseen jälkipolville. Rijsmuseumin mesenaatti oli 1700-luvun lopulla finanssiministerinä toiminut Isaac Jan Alexander Gogel, joka perusti Rijsmuseumin edeltäjän, Kansallisen taidegallerian, valtion varoin luonnollisesti. Valtio palkitsi hänet upealla hopea-astiakalustolla, jota Gogel ei näemmä jättänyt pyörimään suvulle perintöriidaksi.

Uudemman taiteen äärellä
Vincent van Goghin (1853−1890) museo on tietysti MUST, vaikka se Douglasilta jäi näkemättä, koska muu perhe sotki suunnitelmat. Museovierasta varmaan ällistyttää eniten van Goghin tavaton tuotteliaisuus ja häkellyttävä suuruus taiteilijana.

"Viljapelto ja ukkopilvet" on van Goghin viimeisiä töitä ennen itsemurhaa 1890.

”Viljapelto ja ukkopilvet” on van Goghin viimeisiä töitä ennen itsemurhaa 1890.

Työt puhuvat puolestaan. Silti köyhyyttä ja ymmärtämättömyyttä kokenut taiteilija päätyi itsemurhaan.
Van Goghin maalauksessa Vehnäpelto ja sadonkorjaaja viehättävät värit, erityisesti vihreä taivas.

Van Goghin maalauksessa Vehnäpelto ja sadonkorjaaja viehättävät värit, erityisesti vihreä taivas.

Hänen maalaustensa näyttely oli Hollannissa ensimmäisen kerran esillä vasta pari vuotta kuoleman jälkeen ja se aiheutti nuorissa taiteilijoissa shokkiaallon. Vaikutus heidän tyyliinsä oli valtava.

Rijsmuseumin tavoin nykytaidetta esittelevä Stedelijk Museum oli varhemmalla käynnilläni suljettu remontin vuoksi. Nyt otin vahingon takaisin korkojen kanssa. Museossa vierähti erinäinenkin tunti.

Museon suurin yksittäinen kokonaisuus oli vuonna 1953 Etelä-Afrikassa syntyneen ja myöhemmin Alankomaihin muuttaneen Marlene Dumasin taiteen näyttely The Image as Burden. Monipuolinen Dumas tutkii ihmiskasvoja, erityisesti naisten, ja luo niillä oman tulkintansa inhimillisestä kauneudesta. Hänen taiteensa kiinnostuksen kohteina ovat myös seksuaalisuus, miltei porno, sekä identiteetti.

Marlene Dumasin työ murhatun Patrice Lumumban leskestä.

Marlene Dumasin työ murhatun Patrice Lumumban leskestä.

Isänmaallisena ihmisenä mieltäni sykähdytti designsiivessä suomalaisen muotoilun saama laaja huomio. Ensin törmäsin tuttuihin emalipannuihin: Antti Nurmesniemenhän ne. Seuraava huone oli milteipä yksinomaan suomalaista käyttöesinemuotoilua: Tapio Wirkkalaa eniten, mutta edustavasti myös Kai Franckia, Ulla Procópeta, Timo Sarpanevaa

Postmodernin jätin suosiolla väliin. Sellainen olkoon eri museokäynnin peruste.

Mauritshuis Haagissa

Trace Chevalier kirjoitti Jan Vermeerin ja mallina olleen piikatytön tarinan vuonna 1999.

Trace Chevalier kirjoitti Jan Vermeerin ja mallina olleen piikatytön tarinan vuonna 1999.

Hotellin ala-aulasta käteen tarttui Mauritshuisin esite kannessa Jan Vermeerin kuuluisin maalaus, Tyttö ja helmikorvakoru. Hetkinen, Mauritshuis on Haagissa. Ei hätää. Etäisyydet eivät Hollannissa ole pitkät ja junaliput ovat edulliset. Siispä viimeisenä kokonaisena päivänä Haagiin.

Luvassa oli raivoisia sateita ja kovaa tuulta. Pelastauduimme Mauritshuisin suojiin. Amsterdamin museoihin verrattuna Mauritshuis osoittautui paljon pienemmäksi. Sen suojissa on kuitenkin suurin Rembrand-kokoelma, muiden muassa suuri maalaus Tohtori Tulpin anatomianluento. Myös tässä museossa Hollannin 1600-luvun kultakauden mestareita on kiitettävästi.

Anatomian luennossa jokainen maalauksen henkilö katsoo eri paikkaan, oikeasti. Runsaasti liikkumavaraa mielikuvitukselle! Lähde: Maailman kuvataide, osa 9.

Anatomian luennossa jokainen maalauksen henkilö katsoo eri paikkaan, oikeasti. Runsaasti liikkumavaraa mielikuvitukselle! Lähde: Maailman kuvataide, osa 9.

Museon kuuluisin taulu löytyi viimeisestä huoneesta. Viivyin maalauksen äärellä pitkään tuijottaen tytön silmiä ja ilmettä. Silmiä katsoessa alkoi itkettää. Mikähän määrä tutkielmia ja analyyseja noista kasvoista ja silmistä on mahdettu vuosisatojen varrella tehdä? Vastapäisellä seinällä on Vermeerin tunnettu laatumaisema, Näkymä Delftissä, maailman parhaaksi mainittu.

Maisemakuva Delftistä oli Vermeerin kunnianosoitus kaupungille, jossa hän syntyi, eli ja kuoli. Kuva ja lähde: Maailman taide. Osa 9, Klassismi.

Maisemakuva Delftistä oli Vermeerin kunnianosoitus kaupungille, jossa hän syntyi, eli ja kuoli. Kuva ja lähde: Maailman taide. Osa 9, Klassismi.

Osuimme Haagin keskustassa Vredespaleisiin (Rauhanpalatsiin), jossa tarjoutui erinomainen tutustumismahdollisuus – jälleen näyttelyn kautta – palatsiin historiaan, toimintaan ja tehtäviin. Rauhanpalatsi on kansainvälisen tuomioistuimen (International Court of Justice) ja pysyvän välimiesoikeuden (Permanet Court of Arbitration) tyyssija, jossa ratkotaan maiden välisiä kiistakysymyksiä ja asetetaan ihmisoikeusrikoksiin syyllistyneitä vastuuseen.

Merenkulun maa

Viimeinen matkapäivä oli aviomiehen synttäripäivä ja sen kunniaksi hän valitsi viimeisen museokohteen. Se oli Amsterdamissa Merenkulkumuseo. Myös sieltä löytyi maalaustaideosasto, sillä meri, purjelaivat ja meritaistelut ovat olleet erityisesti 1500- ja 1600-luvuilla tyhjiin ammentamattomia aiheita maalareille. Eivätkä meri ja laivat ole motiiveina kadonneet vieläkään.

Hollantilaiset ovat olleet merenkulkija- ja kauppakansaa puolen vuosituhatta ja aiemminkin.

Hollantilaiset ovat olleet merenkulkija- ja kauppakansaa puolen vuosituhatta ja aiemminkin.

Merenkulkumuseo sai ihastelemaan valtavan pitkälle kehittynyttä museopedagogiikkaa. Paikka oli lapsille riemukas, sillä aikuisille rakennetut näyttelyt oli rakennettu museopedagogisin keinoin siten, että lapset löysivät etsimisen, tekemisen ja löytämisen riemun siinä, missä me aikuisetkin.

Museo konkretisoi merenkulun, kaupan ja kauppasatamien valtavan merkityksen Hollannin kansantaloudelle. Siihen tutustuessa mykistyi. Euroopan neljän suurimman kauppasataman joukossa on kaksi hollantilaista: Rotterdam ja Amsterdam. Muut ovat Antwerpen ja Hampuri.

Niin taloudellisesti kuin kulttuurisestikin Trooppinen museo ja Merenkulkumuseo valottavat Alankomaiden historiaa oleellisella tavalla, mutta eri näkökulmista, vankasti toisiaan täydentäen.

http://www.stedelijk.nl/en/exhibitions/marlene-dumas-the-image-as-burden
Laaja taulukokoelma netissä: http://www.vangoghmuseum.nl/en/seach/collection
http://www.mauritshuis.nl/en/

Mainokset
Kategoria(t): Ajankohtaista, Kaunokirjallisuus, Taidekirjat Avainsana(t): , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Amsterdamin taiteiden äärellä

  1. Hollannissa on todella paljon hienoja museoita, muuallakin kuin vain Amsterdamissa. Leiden on pienuudestaan huolimatta todellinen maailmanluokan museokaupunki, jossa on ainakin puoli tusinaa hienoa museota, mm. kuvataidetta, historiaa, luonnontiedettä ja Japania. Groningen on vähän kauempana, mutta sikäläinen taidemuseo on myös todella hieno. Haagista suosikkini on Escher-museo, Utrechtissä on ainakin ihanat posetiivit ja kehuttu junamuseo, johon en ole vielä ehtinyt. Rotterdamissa pitää joskus käydä valokuvamuseossa ja maailmamuseossa. Tuntemattomammissakin pikkukaupungeissa on vaikka mitä hienoja museoita, jopa taideaarteita. Amsterdamin ulkopuolella on kiva, kun jonot ovat huomattavasti pienempiä. :->

    Merenkulku ja kansainvälinen kauppahan ei ole ollut olennaista vain Hollannin kansantaloudelle, vaan koko maan kulttuurille, mm. kuuluisa suvaitsevaisuus. Sen näkee käytännössä myös esimerkiksi lukemattomilla toreilla, joista aika iso osa tuntuu myyvän satamista ylijäänyttä tavaraa (niin ruokaa kuin muutakin) pilkkahintoihin, tyyliin Ruotsin ruokakauppojen tarroilla varustettuja vadelmia. On siirtomaa-aikakin toki jättänyt jälkensä maahan, mutta ei yhtä paljon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s