David Nicholls: Yhtä matkaa

Yhtä matkaa on Booker-palkintoehdokas. Muistelen nähneeni sitä myös kritisoidun.

Yhtä matkaa on Booker-palkintoehdokas. Muistelen nähneeni sitä myös kritisoidun.

Lukijoita hemmotellaan David Nichollsilla. Tänä vuonna on ilmestynyt suomeksi peräti kaksi kirjaa, joista uusin on Englannissakin vielä tuore Us, suomenkieliseltä nimeltään Yhtä matkaa.

Kirja on tragikoominen tarina biokemisti Douglas Petersenistä (54 v), jonka hieman nuorempi Connie-vaimo ilmoittaa liki kahden kymmenen kelvollisen avioliittovuoden jälkeen lähtevänsä omille teilleen. Hän ei ole enää onnellinen ja haluaa jotain uutta elämässään. Douglas yrittää pelastaa perheensä ja avioliittonsa yhteisellä omatoimitaidematkalla Eurooppaan, Grand Tourilla.

Kaikki ei suju ennakkosuunnitelmien mukaan, ja niitä on, sillä Douglas on järjestelmällinen ihminen, tiedemies.

Douglasin minämuotoisessa kertomassa Douglas on kolmen hengen perheen musta lammas, yritti hän miten vilpittömästi tahansa. Vaimo ja 17-vuotias riiviö, Albie, ymmärtävät toisiaan saumattomasti ja liittoutuvat keskenään kaikessa, vaikka vaimo on mielestään ”puolueeton kuin Sveitsi”.

Yrityksistäni huolimatta, tai kenties juuri siksi, Petersenin perhe oli luhistumassa. Jos meitä olisi ollut kaksi, tai neljä, olisimme ehkä voineet löytää jonkinlaisen tasapainon. Mutta me olimme kuin paikasta toiseen vaappuva kolmijalkainen koira.

Douglasin ja nuoren boheemin taiteilijanalun Connien juoni aikanaan yhteen Douglasin isosisko Karen. Ja tottahan Connie on miestään rakastanut, tietää Douglas:

Uskoin – koska hän oli sanonut minulle niin – että tarjosin hänelle jonkinlaisen vaihtoehdon niille miehille, jotka hän oli tuntenut ennen minua. En ollut turhamainen, ilkeä, epäluotettava, oikutteleva, minulla ei ollut huume- tai alkoholiongelmaa, en varastanut häneltä tai pettänyt häntä, en ollut naimisissa, biseksuaali tai maanisdepressiivinen. Lyhyesti sanottuna minusta puuttuivat kaikki ne piirteet, joita hän oli teinivuosistaan liki kolmekymppiseksi saakka pitänyt vastustamattomina.

Taustoiltaan ja elämäntavoiltaan he ovat etäällä toisistaan, mutta yritystä on ja on ollut. Douglas on hankkinut liki epätoivoisesti auttavaa tuntemusta Connien pätevyysalueella, kuvataiteissa, mutta on siinä aina vaimon silmissä epäpätevä. Äiti ja poika ottavat Douglasin kommentit taidemuseoiden teosten äärellä suopean alentuneesti ja pehmeästi nollaten. Kuitenkin poika tuskin tietää murto-osakaan siitä, mitä isänsä.

Connie puolestaan on jo alkuinnostuksen jälkeen luopunut yrityksestä ymmärtää yhtään mitään Douglasin erityisasiantuntemusta, biokemiasta. Sen sijaan:

Connie oli pyrkinyt soluttamaan minut sosiaaliseen elämäänsä noudattaen varovaisuutta, jollaista yleensä käytetään vapautettaessa eläintarhan asukkeja takaisin luontoon.

Yhdistävä ominaisuus sentään ilmeni: huumori. Mutta siinäkin Douglas tuntee itsensä jo kulahtaneeksi. Se mikä joskus nauratti Connieta, aiheuttaa nyt vain huokailuja.

Mutta nyt ollaan Grand Tourilla mukana sietämätön 17-vuotias, jonka tolkuttomimmatkin tekoset Connie-äiti hyväksyy vapauden ja kasvun nimissä. Ensin suunnataan Pariisiin, mutta kaupunki, josta aikoinaan toisiinsa rakastuneet humaltuivat, ei sytytä uudessa tilanteessa laisinkaan. Taidetta sentään nähdään ja syödään kalliisti ravintoloissa. Muutenkin rahaa palaa matkalla käsittämättömästi. David Nichollsin tulot kaikista menestysromaaneistaan lienevät sitä luokkaa, että hänelle on tapahtunut ”laurarädyt”, käsitys tutkijan palkkatasosta on kultautunut.

Kolmikon matka suuntautuu Amsterdamiin ja siellä Douglasin suunnitelmat pirstoutuvat lopullisesti. Kun taidekiertomatka ehtii Müncheniin, kaikki kolme ovat jo menneet tai menossa eri suuntiin. Douglas päättää lähteä Italiaan etsimään kadonnutta poikaansa yksin.

En ollut liiemmin uskaltanut velloa ajatuksessa, mutta kun olimme lähteneet matkallemme, olin kuvitellut, että reissu saattaisi jollain tavalla korjata parisuhteemme, kenties jopa saisi Connien muuttamaan mieltään. Luulen, että haluan jättää sinut, hän oli sanonut, ja eikö `luulen`-sana vihjannut jonkinlaiseen epäilyyn, suostuttelun mahdollisuuteen? Kenties ympäristön muutos toisi hänen mieleensä ajat, jolloin olimme olleet toisillemme uusia. Mutta oli absurdia kuvitella, että jokin kaupunki voisi muuttaa mitään, absurdia kuvitella, että öljymaalaukset ja marmoripatsaat ja lasimaalaukset aiheuttaisivat tuon muutoksen. Paikalla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa.

Douglasin matka suuntautuu Venetsian kautta Firenzeen, Sienaan ja lopulta Madridiin. Poikansa etsintämatkalla hän yrittää hätäisesti toteuttaa myös alkuperäistä taidematkaa, mikä Firenzessä muuttuu absurdiksi säntäilyksi. Nicholls ironisoi keskiluokkaista tapaa kerätä taidetärppejä, joilla voi maustaa myöhemmin small talkia. Mutta siihen herrasmies Douglas ei tarinan raameissa syyllisty.

Lukijan sympatia on kaiken aikaa vaimoaan kehuvan ja rakastavan miehen puolella, vaikka tämä periksi antamattomana juuttuu välillä ja saa perheen kaksi muuta työlääntymään. Mutta Nicholls on kirjoittanut dialogit taitavasti: elämä on harvoin Douglasille reilu. Pääsääntöisesti häntä ymmärretään ja tulkitaan väärin ja hänen sanomaansa vääristellään.

David Nichollsin koneesta näyttää suoltuvan vauhdikasta, velmun nokkelaa, aina tuoreella tavalla hauskaa tekstiä, jonka takana lymyää vakavampi asia, nykybrittien teräväsilmäinen havainnointi. Tarinoiden keskushenkilöt vanhenevat kirjailijan mukana, sillä romaaneissa Kaikki peliin ja Sinä päivänä ollaan opiskelijoita ja nyt tukevasti keski-iän ylittäneitä.

Ja sen kesäkuussa ilmestyneen Varamiehenkin luen joskus.

David Nicholls: Yhtä matkaa. Otava, 444 sivua. Suomennos Inka Parpolan.

Advertisements
Kategoria(t): Huumori, Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s