Mikko Viljanen: Ensimmäinen elämä

Ensimmäinen elämä kertoo radikaaliryhmän iskusta ja sen vaikutuksista ryhmän jäsenten myöhempään elämään.

Ensimmäinen elämä kertoo radikaaliryhmän iskusta ja sen vaikutuksista ryhmän jäsenten myöhempään elämään.

Voiko menneisyyttään paeta? Ainakin sen voi valehdella itselleen toisennäköiseksi, armeliaammaksi, mieluisammaksi. Tällaisia kysymyksiä käsittelee Mikko Viljasen (s. 1976) romaani Ensimmäinen elämä.

Ekologiseen arkkitehtuuriin erikoistunut arkkitehti Sara Malm kuului viisitoista vuotta sitten pieneen radikaaliin aktivistiryhmään, joka suunnitteli iskuja ja toteutti niistä yhden. Se onnistui, mutta mikään ei sen jälkeen ryhmän sisällä palautunut enää ennalleen. Sabotaasista tulikin terroriteko, jonka uhriksi joutui pimeällä hiekkatiellä satunnainen vastaan ajava nuorukainen, kun iskun tekijät kaahasivat pakoon valottomalla autolla.

Vaikka Sara ei ollut sillä kertaa mukana, alkuaikoina teon seurauksia oli mahdotonta unohtaa. Kiinnijäämisen pelossa aktivistit olivat jatkaneet pakoaan:

Ja aamuisin oli aina se kahden, kolmen hengityksen mittainen aika, joskus pidempikin, jonka aikana hän ei vielä muistanut.

Romaanin tapahtumat sijoittuvat kolmeen ajanjaksoon. On ekoradikaali viisikko vuonna 1996. Se hajosi ja polttopullon kemikaliofirman varastoon heittänyt Aleksis katosi opiskelijaksi Yhdysvaltoihin, tehdä räpelsi yhden sabotaasin omin päin ja luisui elämäntuskassaan lääkeriippuvaiseksi.

Toinen ajanjakso on Saran jatko-opiskeluvuosi Berliinissä 2002−2003. Sieltä hän palaa Suomeen vain entisen poikaystävänsä Aleksiksen hautajaisiin. Aleksis on tehnyt itsemurhan. Annan elämään Berliinissä kuuluu poikaystävä Henri sekä joukko tulevia arkkitehtejä. Seksi on rautaa.

Kerran hän avasi suunsa ja oli sanomassa Henrille: minä haluan puhua eräästä asiasta, kuuletko, on eräs asia, jonka haluan kertoa sinulle, vai haluatko että me puhumme vakavista asioista vain joskus myöhemmin, mutta ei Sara lopulta sanonutkaan mitään, sanojen hakeminen uuvutti hänet.

Viisitoista vuotta kohtalokkaan sabotaasi-iskun jälkeen avioliitto Henrin kanssa on päättynyt. Sara on arkkitehtikilpailuissa menestynyt yrittäjä, joka odottaa merkittävän kilpailun ratkaisua toisena loppusuoralle päässeistä. Hän lukee Aleksiksen vanhempien huvilassa Pariisin liepeillä Aleksiksen päiväkirjaa. Mennyt tulvii vastaan uudelleen, mutta nyt menneisyyden ilmitulon hinta on noussut.

Pariisissa majailee myös aktivistiryhmän jäsen Nadine, joka suostuu tapaamaan Saran vain kerran, vastentahtoisesti. Entisen iskuryhmän jäsenet ovat lihallinen muistutus toisilleen, mitä tuli tehdyksi.

”Eikö se ole koskaan houkuttanut sinua? Etkö ole koskaan halunnut tunnustaa sitä asiaa jollekin psykiatrille, tai jollekin satunnaiselle vastaantulijalle junassa tai lentokentällä, jollekulle jota et koskaan enää tule tapaamaan? Vai onko toisiaan niin, että kun jätit sen yhden kerran tulematta paikalle, sinun oikeasti onnistui päästä eroon syyllisyydestäsi?”

On monia keinoja paeta menneisyyttä. Sara ei vastannut Aleksiksen Amerikan-kirjeisiin. Nadine välttelee muita. Ako toteaa kylmästi syyllisyyden olevan pelkkä porvarillinen tunne. Hän ei kadu, vaikka sivullinen nuorukainen halvaantui elinikäisesti. Sara rakentaa uraa, harrastaa seksiä ja meditoi. Meditaatio on keino poistaa kaikki henkilökohtainen maailmantuskasta ja riittämättömyydestä.

Viljasen valitsema aihe on haastava, mielenkiintoinen, mutta myös vaikea. Kun menneisyys on kerran painettu muistamisen etäisimmälle ulkoradalle ja on ulkoistettu jokapäiväisestä elämästä, tarina luisuu kertomaan päähenkilön elämästä ja sen liepeiltä myös niitä näitä. Se ”niitä näitä”, arkirealismia rakentava ”autenttisuuden tuoja” näyttäytyy lukijalle paikoin pelkältä tyhjänaikaiselta täytteeltä.

On niin monia keinoja paeta vastuuta omista ratkaisuista ja niiden seurauksista. Viljasen aktivistit yrittävät ensin sysätä syyn toinen toistensa harteille. Kuka heitti polttopullon? Kuka ehdotti pakenemista auton valot sammutettuina?

Kun tilinteko jää tekemättä, myös hyvitys ja anteeksianto jäävät pyytämättä ja saamatta.

Mikko Viljanen: Ensimmäinen elämä. Teos, 2014. 228 sivua.

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s