Kirjamies taitaa tyylinsä

Lukujen otsikkoina on valikoima lainauksia Katri Helenan rakkauslauluista.

Lukujen otsikkoina on valikoima lainauksia Katri Helenan rakkauslauluista.

Olen kirjariippuvainen. Vain kiireeseen tai järjenkäyttöön vetoamalla pystyn sivuuttamaan houkuttelevat pokkariputiikit rientäessäni Helsingin tai Pasilan rautatieasemien läpi. Useimmiten ainakin kaarran hitusen vauhtia hidastaen kirjatiskien välistä. Silloin tällöin päädyn ostokseen.

Fillari liikennevälineenä tuo hyvän suojan: ei synny syytä kävellä asemien läpi.

Panu Rajalan henkilökohtaisen avioliittotilityksen Lavatähti ja kirjamies päätin aikoinaan lukea sitten ”joskus”, kun sen saa edullisesti pokkarina. Kirja ilmestyi kohun saattelemana keväällä 2013. Kuuntelin kirjailijaa viime syksynä Helsingin kirjamessuilla, missä hän perusteli syitä kirjaansa sekä kertoi saamastaan vastaanotosta. Yleistäen voi sanoa, että kirjan kiirehtivät tuomitsemaan ne, jotka eivät olleet sitä lukeneet. Lukeneilta virtasi sympaattista palautetta.

Lukeudun nyt jälkimmäisiin, tosin palautetta lähettämättä.

Aikakausilehtien siloteltuja ja luottotoimittajien haastateltavien ehdoin sorvaamia julkkisjuttuja riittävästi lukeneena arvostaa tekstiä, joka vie myös kiiltävän julkisivun taakse, rehellisyyttä tavoitellen. Tiesin Rajalan osaavan kirjoittaa laadukasta proosaa, sen ovat minulle vakuuttaneet monet hänen kansantajuiset kirjallisuustutkimuksensa.

Hänessä yhdistyy suullisen ja kirjallisen ilmaisun verbaalinen lahjakkuus. Kadehdittava lahja, jota olen ihaillut myös Sofi Oksasessa ja Sirpa Kähkösessä. Heitä on ilo lukea ja kuunnella. He ovat vakuuttavia. Tokihan tuplaverbaalikkoja on monia muitakin.

Vakuuttavuuden takana on aina myös asiantuntemus, asiansa tuntemus ja ajattelun selkeys. Vanha viisaus pitää paikkansa: ”Selkeästi sanottu on selkeästi ajateltu.”

Asennoitumistani Lavatähteen ja kirjamieheen auttaa se, että kahdessa toisistaan perin etäisessä maailmassa, kirjamiehen ilmiöille uteliaan avoimessa, epäilevässä, etsivässä, älyllisessä ja lavatähden maailmankaikkeuden totuuden varmuudella tietävässä ja muun mitätöivässä maailmassa tunnen vetoa selkeästi kirjamiehen maailmaan.

Iskelmätaivaan kiintotähden järkkymätön varmuus siitä, että hän ”tietää kaiken”, fatalismi (kaikkien elämän käsikirjoitus on ennalta kirjoitettu), pihaan ilmestyvät ystävällismieliset ufot ja miesvainajalta tuonpuoleisesta saatavat neuvot ovat minulle elämänviisareina kammotus.

Katri Helenasta kymmenen vuoden ajalta piirtyvä henkilökuva on myös mitä mielenkiintoisin kurkistus viihdemusiikin maailmaan. Mutta vain yksi. Viihdemaailma on tähtensä tai artistinsa näköinen, monilla raadollisempana, oluen, tabujen ja viinanhuuruinen, kuten keväällä ilmestyneessä Sami Lopakan keikkabändiromaanissa Marras (Like). Rajalan kuvaamalla lavatähdellä on elämäntavoissa tiukat periaatteet ja itsekuri. Julkipinta on naarmuuntumatonta ja tahraantumatonta teflonia.

Taivaan tie sisältää Katri Helenan elämänkäsitykseen perustuvia ajatelmia sekä viestejä tuonpuoleisesta.

Taivaan tie sisältää Katri Helenan elämänkäsitykseen perustuvia ajatelmia sekä viestejä tuonpuoleisesta.

Tähti hymyilee ja sädehtii: valoa, onnellisuutta ja loppumatonta rakkautta. Kirja vie inhimilliseen ihmiseen teflonin takana. Äkkijyrkässä ristiriidassa ne eivät keskenään kuitenkaan ole. Tähti osasi olla reipas ja suloinen myös yksityiselämässä, jos paljon muutakin, kuten esimerkkitapausten perusteella tragikoomisesti mustasukkainen.

Kerran mustasukkaisuuden kohteeksi joutui Tanja Karpelan juhlapuku itsenäisyyspäivän linnan juhlissa, kotisohvalta miehen ihastelema. Tähti häippäsi pihalle lumitöihin. Hieraisin silmiäni lukiessani, kuinka epäluuloisella tähdellä oli tapana tutkia miehensä sähköpostit tämän poissa ollessa, luvatta ja toistuvasti.

Kun Rajala otti aiheeksi kariutuneen avioliittonsa tunnetun viihdetähden kanssa, hän tiesi keikkuvansa nuoralla kuin trapetsitaiteilija. Siksikin kiinnosti, miten hän nuorallaan pysyy. Tiedän hänet tyylien taitajaksi, eikä hän pettänyt nytkään. Tosin yhden ainokaisen, kaikkein intiimeimmän lauseen, olisin jättänyt pois. Mutta harkittu sekin on.

On taito viljellä itseironiaa ja ripotella säästelemättömän paljon lämpimiä ja tunnustusta antavia asioita ex-vaimostaan – ja tulos muuntuu lukijan päässä tähteä kohtaan sangen oudoksuvaksi. Oli heillä hyvät hetkensä: rakkautta, yrittämistä, mukautumista. Erilaisuus oli liian suuri yhteen kurottavaksi.

Kirjoja ilmestyy tyhjänpäiväisemmistäkin aiheista. Jos siis kovakantiseen ei sentään viitsinyt investoida, nyt tämän vivahteikkaan rakkaustarinan monin maustein saa siis pokkarina.

Panu Rajalan tuoreimman kirjankin aion lukea, kunhan ehdin.

Tänä vuonna ilmestynyttä:
Panu Rajala: Tulisoihtu pimeään. Olavi Paavolaisen elämä. WSOY, 624 sivua.
Katri Helena: Taivaan tie. Otava, 100 sivua sekä cd. Myyntiä vauhdittaa samanniminen, joulukuun alussa päättyvä, runsaan vuoden mittainen konserttikiertue.

Mainokset
Kategoria(t): Muistelmat ja elämänkerrat Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s