Löytöretkiä Georgiaan

Kirjan hyvä henkilöhakemisto auttaa palaamaan etsimänsä äärelle.

Kirjan hyvä henkilöhakemisto auttaa palaamaan etsimänsä äärelle.

Tein juuri huiman löytöretken Georgiaan, sohvalla. Monipuolinen kiertomatkani oli helppo kuvittaa, sillä viimeksi olin vieraillut tuossa kiehtovassa, omalaatuisessa maassa − tbilisiläisperheessä asuen ja sen kanssa reissaten − vähän ennen Etelä-Ossetian sotaa. Kaksi aiempaa matkaani sijoittuvat neuvostoaikaan, 1970-luvun lopulle ja 1980-luvun alkupuolelle.

Vuoden 2008 sodassa kuumapäinen presidentti Mikheil Šaakašvili yritti ratkaista Georgiaan kuuluvien separatististen erillisalueiden ongelman iskulla Tskhinvaliin ja sai pohjoisen karhun reagoimaan ylilyönnillä, missä jopa Tbilisi oli vaarassa.

Sodan seurauksena Etelä-Ossetian georgialaiskylät hävitettiin ja Georgia sai edelleen ratkaisemattoman pakolaisongelman. Liioin Abhasiaan Georgialla ei ole asiaa. Siellä isännöivät venäläiset, vaikka maa leikkii itsenäistä.

On sanottu, että Georgia on pieni valtio, jolla on suurvallan mieli. Šaakašvililläkin taisi olla.

Löytöretkeni mahdollisti kerrassaan mainio kirja, perheystävämme Pulmun löytö ja laina, Krista Berglundin, Susan Ikosen, Teuvo Laitisen ja Ville Ropposen toimittama teos Löytöretkiä Georgiaan (UPEF 2014; Ainakin kaikki akateemiset piirit tietävät, että lyhenteen tunnistaa omakseen University Press of Eastern Finland).

Löytöretkiä Georgiaan sisältää 14 vetävästi ja selkeästi kirjoitettua asiantuntija-artikkelia kolmena kokoavana pääteemana maa ja kulttuuri, moderni historia sekä yhteiskunta ja politiikka. Enemmistö kirjoittajista on Helsingin yliopiston tutkijoita. Edustettuina ovat myös Aalto-yliopiston sekä Tampereen ja Itä-Suomen yliopistojen asiantuntemus.

Kulttuuriosuudessa kirkon historia ja ortodoksisuus painottuvat, mutta ruokakulttuuri ja viinin historia eivät unohdu.

Mitä viiniin tulee, Venäjän poliittinen tuontiboikotti vuodesta 2004−2013 taisi tehdä vain hyvää. Jouduttiin satsaamaan laatuun, jotta viini teki kauppansa nyt länsimaissa. Sekin oli koettu, että kansaa pakkoraitistanut Mihail Gorbatšov hävitti vuonna 1985 Georgian viinitarhat, jotka ovat aina merkinneet georgialaisille elinkeinon lisäksi olennaista osaa maan kulttuuriperintöä.

Artikkelit ovat yleistajuisia, analyyttisia, ajatuksiltaan selkeitä ja johtomukaisia sekä tyyliltään hyvää suomea. Tyylin yhtenäisyyden perusteella niiden voisi luulla lähteneen yhdestä kynästä. Kokonaisuus on runsas ja monipuolinen. Tempauduin artikkeleiden vietäväksi ja lainakirjaa vielä lukiessani tiesin hankkivani kirjan myös itselleni.

Kirjan nimen googletus johdatti minut yllättäen keväällä avattuun, samannimiselle Facebook-sivulle, joka näyttää elävän vilkkaasti. Siispä aioin perehtyä siihenkin. Mutta sivusto ei ole oikotie teokseen, siinä määrin runsas on teoksen historiallinen, poliittinen, yhteiskunnallinen ja taloudellinen analyysi.

Kaukasia kristinuskon ja islamin rajamaastossa, Persian, osmanivaltion ja laajenevan Venäjän puristuksessa on sijainnut geopoliittisella yhteentörmäysvyöhykkeellä, niin Samuel P. Hunningtonin kulttuurien yhteentörmäysteorian kuin historian itsensä todistamassa mielessä. Kuningas Erekle II pyrki irrottautumaan Persian taloudellisesta ja poliittisesta alistuksesta säilyttääkseen kristinuskon ja georgialaisen kulttuurin ja päätyi pyytämään Katarina Suuren suojelusta.

Ei Venäjä kyennyt suojelemaan, sen sijaan kostoksi Persia tuhosi Tiflisin (nykyisen Tbilisin) lähes kokonaan vuonna 1795, eikä suinkaan ensimmäistä kertaa. Seuraava sukupolvi teki valmista jälkeä: Ereklin sairaalloinen poika, kuningas Giorgi XII testamenttasi Georgian Venäjälle kuningaskunnan säilymisen ehdolla, mutta Katarinan poika Paavali I teki maasta Venäjän kuvernementin, joka pian sai päällikökseen Venäjältä lähetetyn sotilaskuvernöörin.

Siitä ja paljon muusta luin: miten nopeasti käynnistyi venäläistäminen, mutta toista sataa vuotta tsaarin vallan alla merkitsi myös taloudellista modernisointia junaratoineen ja öljyputkineen. Kun bolševikit kaappasivat vallan Venäjällä, Georgiassa alkoi neljän vuoden mittainen menševikkijohtoinen itsenäisyyden aika, johtajana Noe Žordan, joka eli maanpaossa Ranskassa vielä pitkän elämän.

Neuvostoaika vuoteen 1991 on kirjassa saanut oman artikkelinsa. Georgian kieli säilytti virallisen kielen aseman ja neuvostoliittolaisittain luksustuotteita (viinirypäleitä, viinejä, sitrushedelmiä, mausteyrttejä) tuottanut Georgia oli neuvostotasavalloista suhteellisesti vaurain.

Irakli Toidzen maalauksessa nuori Stalin lukee Šota Rustavelin eeposta Pantterintaljainen.

Irakli Toidzen maalauksessa nuori Stalin lukee Šota Rustavelin eeposta Pantterintaljainen.

Georgian maailmankuulu pyöveli (sanavalinta blogistin) oli Lavrenti Beria, Gruusian (nimi tuolloin) kommunistisen puolueen pääsihteeri ja vuodesta 1938 Neuvostoliiton sisäasiainministeriön kansankomissaari, jonka vastuulla olivat kaikki Neuvostoliiton vankileirit ja sodanaikaiset neuvostokansojen pakkosiirrot. Toinen tunnettu pyöveli oli luonnollisesti Josef Stalin itse.

Josif Vissarionovitš Džughašvili, Josef Stalin, on saanut oman artikkelinsa. Professori Timo Vihavaisen katsauksessa lukija tutustuu pappisseminaarilaiseen ja nuoreen runoilijaan Džughašviliin, bolševikkivallankumoukselliseen, tbilisiläisen pankin ryöstäjään, Neuvostoliiton diktaattoriin ja yhteen 20. vuosisadan maailman mahtimiehistä unohtamatta eritellä Stalinin suhdetta entiseen kotimaahansa ja georgialaisten muuttunutta suhdetta häneen.

Koin valtavan antoisina ja runsaina teoksen artikkelit Georgian keskusvallan ja vähemmistöjen suhteista, Georgian talouden ja hyvinvoinnin kipupisteistä sekä Georgian ulko-, sisä- ja energiapolitiikasta Šaakašvilin kymmenvuotisella valtakaudella 2004−2013. Sain mietittävää patriotismin ja nationalismin rajapinnoista ja päällekkäisyyksistä.

Onko lopultakin ero vain siinä, miltä puolelta ilmiöitä ja asenteita katsoo?

Oman kokemukseni mukaan georgialaiset ovat melkoisia ”kuumakalleja” sosiaalisesta taustasta riippumatta. Käsitykset ovat kärjekkäitä ja kuva mustavalkoinen. Länsimielinen Šaakašvili tuli valtaan 95 prosentin kansansuosiolla ja nautti lopussa enää 15 prosentin kannatusta. Teoksen rakentama kuva kiistellystä ruusuvallankumouksen presidentistä on sen sijaan monivivahteinen. Mies sai kiistatta aikaan myös paljon hyvää.

”Onko toista kulttuuria mahdollista ymmärtää pukematta sitä tavalla tai toisella yksinkertaistettuun ja fantastiseen, jopa vääristeltyyn kaapuun?” kysyy kirjailija-toimittaja, kriitikko Ville Ropponen viitatessaan ”Georgian myyttiin” kaunokirjallisuuden luomissa Georgia-kuvissa. Suosittelen siis myyttisten ja matkailumainosmielikuvien tilalle moniulotteisia löytöretkiä Georgiaan − alkajaisiksi tämän oivallisen kirjan seurassa.

Advertisements
Kategoria(t): Poliittinen historia, Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s