Anni Kytömäki: Kultarinta

Kultarinta tarkoittaa kirjassa sekä lintua että vuorta. Anni Kytömaa on koulutukseltaan luontokartoittaja.

Kultarinta tarkoittaa kirjassa sekä lintua että vuorta. Anni Kytömaa on koulutukseltaan luontokartoittaja.

”Olemme täällä laina-ajalla.” Tähän henkipattona metsässä piileskelevän Joelin lauseeseen voisi kiteyttää Anni Kytömäen 644-sivuisen esikoisromaanin Kultarinta. Ihminen rakastaa, kärsii, kadottaa ja katoaa, mutta luonto jää – kaikesta ihmisen aikaansaamasta tuhosta huolimatta.

Myös luonnon eri lajit ovat laina-ajalla, nekin, mutta eri aikakäsitteellä.

Anni Kytömäki on kirjoittanut hienon ja riipaisevan esikoisromaanin, jonka tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1904−1937, rakkaustarinan kahdessa sukupolvessa: Erikin ja Lidian, heidän tyttärensä Mallan ja Joelin sekä isän ja tyttären. Mutta suurin on rakkaus luontoon, metsään, koskemattomaan erämaahan ja sen kansaan.

Ihmeellisen kaunis ja ilmaisuvoimainen kieli

Teoksen voima on sen koskettavuudessa, kyvyssä herkistää sekä kielessä. Kytömäen kieli säkenöi ehtymättömin vivahtein. Sen kautta luonnon monimuotoisuus, väkevyys ja majesteetillisuus herkistävät lukijan aistit. On helppo olla luonnon ja sitä kunnioittavien henkilöiden puolella.

Ilmassa on syksyn enteet, kun varakas metsäpatruuna ja nousevalla sahateollisuudella rikastuva Stenfors tuo poikansa Erikin autioituneen asumuksen raunioille ja kävelee rantaan:

Nostan kiikarin silmilleni ja koluan vedenpintaa. Isä istuu tukille odottamaan kysymyksiä, mutta en välitä. Kaksi kuikkaa, selkälokki. Laiturintähteistä vasemmalle heiluu pieni ruovikko, missä kiepahtelee vaitelias pajusirkku. Kasvuston lomasta räpistelee liikkeelle sinisorsa. Näkymä on niin elokuinen kuin olla saattaa. Kasvit lemuavat pian koittavalta laolta. Tuoksu on imelä, puoliksi mehevä, puoliksi jo laho, toivoton ja kaiken kokenut mutta yhä verevä. Tältä löyhkäävät hajoavat haaveet.

Kieli kipunoi aikuistuneen Erikin, lintututkijan, migreenikohtauksissa:

Vajoan polvilleni. Kuilu avautuu maahan. Tienpinta lohkeilee ja putoaa kimpaleina syvyyksiin. Sysään korin kauemmas, puutarhan puolelle turvaan. Aita, puut ja tie vääntyvät sahanterälle, oikenevat ja vääristyvät vuorotellen. Sykäysten välillä ehdin huomata, ettemme enää seiso portilla… Särky sirisee korvissa ja repii aivoihin juovia, joista ajatukset pääsevät enää ylös. Kuilu lähestyy, valahdan jo sen nieluun mutta saan vielä kiinni kuopan reunasta. Miehet pysähtyvät, osoittavat latvuksia ja nostavat kiikarin silmilleen.
− Onko tuo mustapääkerttu? Sahlman kysyy aivan läheltä.
− Kuuleehan sen jo laulusta, vastaan.

Kielen avulla Kytömäki kuvaa yhteiskunnallisia muutoksia ja elämää ennustamattomuuden keskellä. Näin köyhälistöön kuuluva pyykkäri-tyttö Lidia Erikille kesällä 1917 muutamaa kuukautta ennen sisällissotaa, kun puheena on tsaarin kukistuminen:

− Putouksen jälkeen tulee yleensä suvanto, yritän.
− Ei tässä joessa. Kevään vallankumouksen jälkeen uskottiin, että putous ohitettiin jo, mutta ei. Nyt virta vasta alkaa imeä. Pian kuuluu kohinaa. Lopulta kaikkien pyörteiden jälkeen saavutaan merelle. Eikä siellä suuntaa määrää enää kukaan.

Herkistävä myötäelämisen kyky

Lukija asettuu tarinassa koko tunnevarastollaan heikkojen, joukosta poikkeavien puolelle. Sellaisia kirjan päähenkilöt ovat: oman aikansa tosin ajattelijoita, toisin ajattelevia, jahdattuja, pilkattuja, lynkattavia, saaliita.

He elävät poliittisten ja yhteiskunnallisten vyöryjen keskellä, missä ”enemmistö on oikeassa”, kuten pohjalainen maalaistalon emäntä Aune, Mallan sijaisäiti, sanoa napauttaa, tai kuten Anttu toteaa Mallalle: ”Täällä on vaikeaa olla väärän värinen. Ja vähintään yhtä vaikeaa on olla ilman väriä.”

Kun Erikiltä riistetään oikeus lapsensa Mallan huoltajuuteen ja Malla siirretään häneltä salattuun paikkaan Pohjanmaalle sijaiskodissa kasvatettavaksi ja nimi vaihdetaan suomenkieliseksi, kooman kaltaisen psyykkisen ensireaktion jälkeen lapsi oppii varjelemaan itseään sopeutuen ulkoisesti, mutta simpukkamaisella niukkasanaisuudella itseään varjellen. Kunnes hän vihdoin tietää, minne suuntaan karata etsimään isää.

Heidän, toisella tavalla ajattelevien, on opittava oma selviytymistapansa, kuten kymmenvuotiaana orvoksi jäävän Joelin, joka 1930-luvulla sinnittelee metsän keskellä kotimökissä vuosikausia yhteiskunnan kouran ulottumattomissa, likietäisyydellä kerran pelastamansa orvon pennun, nyt aikuiseksi kasvaneen, luottavaisen karhun kanssa.

Kun tarinaa katsotaan ”poikkeavien” puolelta, kuva on dramaattinen. Siinä kuvassa näkyy liike, hengenhätä, pelko ja pako:
Sairas 17-vuotias Lidia pakenee huhtikuussa 1918 häntä etsiviä ja takaa ajavia valkoisia; Vallanhurmaiset muiluttajat pahoinpitelevät puniikkina pitämäänsä kyläläistä metsässä; Humalaiset nuoret miehet lähtevät ampumaan Antun innoittamana kauneinta näkyä, minkä Anttu selvin päin on nähnyt: harvinaista joutsenpariskuntaa metsälammella; Pahoinpidellyn aseistakieltäytyjä-Joelin niskan taakse on pantu paksu lankku tekstillä ”pelkuri” ja hänen ranteensa sidottu lankkuun kiinni ja kaikki tapahtuu avoimella paikalla rautatieasemalla. Kukaan ei ”satu näkemään”, kunnes Malla tulee ja näkee. Joel yrittää pelastaa karhun takaa ajavalta ja pyssyineen ja koirineen saartavalta miesjoukolta ja joutuu itsekin jahdattavaksi saaliiksi.

Lukija on varauksettomasti pakenijan tai uhatun puolella.

Suomen historialliset vaiheet ovat kirjan kattaman, yli 30 vuoden aikana hyvin dramaattiset ja ne Anni Kytömäki kuvaa päähenkilöittensä kautta. Erik ja Lidia ovat luontoarvojen edellä kulkijoita ja ne arvot jatkuvat Mallassa sekä Erik-isän että Joelin kautta.

Miten käy Joelin ja karhun? Toinen heistä kuolee, toinen löytyy ladon heinien kätköistä henkitoreissaan. Joel ja karhu, kaksi vainottua, sulautuvat yhdeksi. Kytömaa on tarkoituksella ja taitavasti kirjoittanut ladosta löytyvän haavoittuneen olennon sekä ihmiseksi että karhuksi ja antaa vasta aivan lopussa viitteen, kumpi selvisi.

Anni Kytömäki: Kultarinta. Gummerus 2014.

Advertisements
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Luontokirjat Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Anni Kytömäki: Kultarinta

  1. Jokke sanoo:

    Voimallinen, persoonallinen ja hyvä arvio.

    Malla ja Joel tosiaan olivat varsin ahtaassa välissä, kuten Lidiakin. Joelin pilkkaus- ja hakkauskohta oli varsin voimallinen ja raukkamainen kohtaus.

    Sen sijaan minusta Erik oli rikas ja täysin syyllinen omaan ja Mallan ahdinkoon, ja minusta häneltä ei riistetty huoltajuutta, vaan hän aiheutti sen kyllä ihan itse.

    Minusta lehmät olivat vainottuja, ei karhu.

    • Huoltajuuden viemiseen oli tietenkin aihetta Erikissä. Hänestä paljastui hiipivä ja paheneva alkoholismi ja lisäksi mieli järkkyi tavalla, joka jäi aika selittämättömäksi. Mutta lapsen olinpaikan salaaminen ja isän olinpaikan salaaminen lapselta, lapsen nimen muuttaminen (holhoojaperheen toimesta) ja kirjepostin sensuroiminen olivat aika pitkälle menevää kajoamista, joten riistäminen ei ole ihan pieleen menevä ilmaisu.
      Lehmille kaikkea hyvää, laitumilla ja metsälaitumilla, mutta kyllä aikuiseksi karhuksi kasvanut orpo pentu joutui nimenomaan vainotuksi. Sen tappamiseen ei ollut muuta syytä kuin miesten tappamisvietti. Kiitos kommenteista! Anneli

      • Jokke sanoo:

        Minustakin identiteetin muuttaminen oli väärin, mutta Erik ei ollut vuosikymmeneen kykenevä ottamaan vastuuta edes itsestään. Minusta Mallan sijaisperhe oli ulkoisesti varsin asiallinen parempi kuin Erikin hoiva. Minustakin Mallan olisi kuulunut saada olla isän kanssa kirjeenvaihdossa. Toisaalta pitää muistaa, että myös Malla oli tehdä itsemurhan, tai eikö siinä ollut tämä pelti kiinni tapaus, joka ei täysin aavautunut oliko vahinko vai tahallinen.

  2. Kyllä Malla minusta jotakin pellit sulkemalla yritti, vaikkei ehkä tajunnut kuoleman lopullisuutta uhmakkaan epätoivoisella ja äkkipäätään tekemällään teolla. Mallan sijaiskoti oli minustakin ilman muuta hyvä, turvallinen, rakastava, väkivallaton, vastuuta antava ja ottava, vaikka Hugo kuului ääriliikkeeseen ja pariskunta meni joukon virrassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s