Sami Sillanpää: Kiinalainen rakkaustarina

Yhteiskuntansa hyväntekijöistä tuli toisinajattelijoita.

Yhteiskuntansa hyväntekijöistä tuli toisinajattelijoita.

Pian sen jälkeen kun Kiinan kommunistisen puolueen syrjäytetty pääsihteeri, kotiarestiin asetettu, muita johtajia vapaamielisempi ja edistyksellisempi Hu Yabang kuoli huhtikuussa 1989, pekingiläiset opiskelijat vyöryivät Taivaallisen rauhan aukiolle – tunnetuin seurauksin. He vaativat Hun maineen palauttamista, lehdistösensuurin lakkauttamista, puoluejohtajien varallisuuksien julkistamista, rehottavaan korruptioon puutumista sekä vapautta kokoontua ja osoittaa mieltä.

Tuolloin sivullinen nuori tietojenkäsittelyn ja liiketalouden opiskelija Hu Jia kuuli ensimmäisen kerran käsitteen sananvapaus ymmärtämättä, mitä sana tarkoittaa.

Viisitoista vuotta myöhemmin tästä solakasta, ujontuntuisesta ja hymyilevästä ympäristö- ja aidsin vastaisen työn aktivistista tuli Kiinan ”vaarallisin” ja Lännessä kenties tunnetuin toisinajattelija, jonka hiljentämiseksi käynnistettiin suurisuuntainen operaatio.

Hu Jia ja hänen aids-työkumppaninsa, vasta 18-vuotias Zeng Jinyan menivät naimisiin 3. huhtikuuta 2004. Samana päivänä myös Guobao, Kiinan kommunistisen puolueen turvallisuuspoliisi, iski ensimmäisen kerran. Kun Zeng käytti kaikki keksimänsä keinot saada tietoja siepatusta ja kadonneesta miehestään, myös hänestä tuli kanssarikollinen, joka eli kahdeksan seuraavaa vuotta tiukassa valvonnassa ja kiusaamisen kohteena.

Tästä ajasta aviomies istui kolme ja puoli vuotta vankilassa valtionvastaisesta toiminnasta tuomittuna. Tuomion astuttua voimaan Zeng asetettiin kotiarestiin ja eristykseen, yksinhuoltajana pienen tyttövauvansa kanssa.

Hun ja Zengin kansalaisaktiivisuudesta, keskinäisestä suhteesta ja selviämiskamppailusta salaisen poliisin piinan alla kertoo Helsingin Sanomien ulkomaantoimituksen päällikön Sami Sillanpään kirja Kiinalainen rakkaustarina. Kahden toisinajattelijan elämä salaisen poliisin varjossa (WSOY 2014). Sillanpää työskenteli Kiinan-kirjeenvaihtajana Pekingissä vuodet 2003–2008 ja kaikista eristämisestä huolimatta onnistui ystävystymään nuoren parin kanssaan.

Vaikka Hu Jia on yksi tunnetuimpia nyky-Kiinan toisinajattelijoita, joka oli ehdokkaana Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi (monien mielestä liian kevein perustein) ja jonka siihenastinen elämäntyö palkittiin vuonna 2008 Saharov-palkinnolla, Kiinassa hänestä tiesi ja tietää vain jokunen sata tuhatta ihmistä. Eihän kansalaisaktivisti Hu Jia tiennyt salaisesta poliisistakaan, ennen kuin kotiin putkimiehinä tunkeutuneet gorillat pistivät hänen päänsä mustaan huppuun ja veivät mennessään nuoren vaimon imettäessä takahuoneessa vauvaa.

Buddhalaisen väkivallattomuuden omaksunut Hu ei siis ole toisinajattelija vain suhteessa poliittiseen valtaan, vaan myös suhteessa kansan suureen enemmistöön.

Istuessaan auton takapenkillä matkalla ties minne Hu tunnisti usein aiemmin näkemänsä kaahaavat siviiliautot. Nyt hän istui itse takapenkillä:

Auto eteni Pekingin aamuruuhkassa ripeästi. Se ohitti ja kiihdytti tien piennarta pitkin, mutta sellaista näki liikenteessä paljon, eikä kenellekään olisi juolahtanut mieleen, että juuri näiden lasien takana salaisen poliisin kovanaamat kyydittivät huppupäistä toisinajattelijaa.
Hupun sisällä oli kuuma. Hän näki vain mustaa mutta tunsi auton liikkeet. Hän pidätteli oksennusta.

Hun kidutuskuulustelut kestivät kaksi kuukautta. Sitten seurasi farssimainen, lavastettu oikeudenkäynti. Kiinassa salainen poliisi ja oikeuslaitos eivät ole valtiollisia elimiä, vaan yksinvaltaisen kommunistisen puolueen työvälineitä säilyttää valta tiukasti yksissä käsissä.

Sami Sillanpää kuuluu maamme huippujournalisteihin. Kiinalaisessa rakkaustarinassa hän on hyödyntänyt pitkän kirjeenvaihtajakokemuksensa. Hän on kerännyt vuosien ajan tietoja eri lähteistä ja seurannut nuoren avioparin tuskaista elämää kymmenen vuoden ajan, välillä hyvin läheltä. Tietolähteensä hän kertoo kirjan lopussa luku luvulta.

Kirja on rakenteeltaan juonellinn tarina kolmessa pääluvussa Vapaus, Rakkaus ja Viha ja niissä Sillanpää menee niin liki Hun ja Zengin ajattelua ja sisäisiä kokemuksia kuin se ulkopuoliselle on mahdollista.

Kiinan ei juuri tarvitse piitata muun maailman painostusyrityksistä, jotka se voi leimata kateudeksi ja pahansuopuudeksi ja kääntää kansalaisten silmissä nationalismin vahvistamiseksi. Se on mielestään osoittanut, että markkinatalous toimii ilman demokratiaa. ”Se on jättänyt taakseen demokraattisen Intian ja kommunismista luopuneen venäjän ja noussut Yhdysvaltain rinnalle maailman toiseksi supervallaksi.”

Sen kansalaisista riittävän suuri joukko on kokenut huiman elintason nousun. Viis siis uiguurien ja tiibetiläisten sorrosta. Kansalaisaktiivisuudessa on myös löysätty. Erilaisia mielenilmaisuja sallitaan ja esimerkiksi ympäristöliikkeet ovat voineet nyt toimia. Mutta yhtä asiaa kommunistinen puolue ei siedä: sen yksinvallan kyseenalaistamista.

Gobin autiomaasta Tiibetin antiloopeihin

Hu Jian aktiivisuus heräsi 1996, kun japanilaiset vapaaehtoistyöntekijät käynnistivät puiden istutuksen hälyttävällä vauhdilla laajenevan Gobin autiomaan rajaamiseksi. Tarvittiin siis japanilaiset, kun oma kansa ei tiennyt, piitannut eikä pystynyt ja valtiovalta ei välittänyt.
Hu innostui erilaisista ympäristöhankkeista. Yksi niistä oli Tiibetin vuoristoantiloopien salametsästyksen pysäyttäminen. Tuloksista ja nykytilanteesta Sillanpää ei kerro.

Zeng Jinyan kansalaisaktiivisuus vuorostaan käynnistyi tositeholla, kun hän matkusti salatulle ja suljetulle AIDS-alueelle köyhään Henanin maakuntaan ja koki järkytyksen. Hyvinvoivan Kiinan yhdenlaiset kurjuuden kasvot paljastuivat.

AIDS-katastrofi alkoi köyhällä maaseudulla vuonna 2001, kun puolue käynnisti verenluovutuskampanjan. Sen avulla köyhät ihmiset saisivat luovuttamastaan verestä ansiotuloa. Luovutuksessa käytettiin samoja neuloja ja verisammion verestä erotettiin veriplasma ja muu luvuttomien ihmisten sekoiteveri johdettiin luovuttajien suoneen uudelleen. Katastrofin mittasuhteet ovat hirveät. Kaikki se salattiin visusti. Kylät suljettiin vartijoin ja uhrit unohdettiin oman onnensa nojaan.

Se mitä nuori Zeng kohtasi henanilaisessa kylässä, on hiukset nostattavaa luettavaa.

Tänään

Nyt, kolmetoista vuotta myöhemmin, Zeng asuu Hongkongissa pienen tyttärensä kanssa opiskellen ja naistutkimusta tehden. Hu Jia asuu Pekingissä tarkoin vartioidussa kotiarestissa. Molemmissa hyvää tekevissä ja hyvää yrittävissä ihmisissä kasvoi yli vyöryvien vaikeuksien seurauksena viha valtakoneistoa kohtaan. He ratkaisivat suhteensa vihaan eri tavalla. Zeng hankki piinaajiensa kunnioituksen, teki vastenmielisiä myönnytyksiä ja pelasti näin itsensä ja lapsensa tulevaisuuden.

Hän näki, että vanhat vaikuttamisen keinot olivat saavuttaneet rajansa. Kiihkeän aviomiehen räyhäkkäät kommentit internetissä eivät horjuttaneet yksinvaltaa, mutta olivat saattaneet perheen suuriin vaikeuksiin ja elämän vaille tulevaisuutta.

Hu on ehdoton maanikko. Hän uskoo vielä näkevänsä Kiinan muutoksen omin silmin ja siksi hän ei anna periksi, vaikka haluaa päästä perheensä yhteyteen. Hänen parhaita ystäviään on vainottu maailmankuulu taiteilija Ai Wei-wei ja varkaudesta tuomittu ja nyt vapautunut entinen sellitoveri Wei, joka aikoinaan pantiin vahtimaan Hu Jianin täydellistä eristämistä ja puhumiskieltoa täyteen ahdetussa sellissä. Monet entiset aktivistitutut ovat emigroituneet Länteen, kuten mielivallan uhreiksi joutuneita ihmisiä auttaneet ja itse vainotuksi joutuneet lakimiehet Gao Zhisheng ja kotiarestista Yhdysvaltain suurlähetystöön Pekingiin paennut sokea Chen Guangcheng .

Kiinan salainen poliisi voi hyvin. Näin Sami Sillanpää Hu Jian vapautumisesta vankilasta vuonna 2011 ja paluusta kotiin:

Vapauden kaupungissa salainen poliisi valmistautui huolella Hun paluuseen. Asuinrakennuksen numero 5:n ympärillä kulkeva aita vahvistettiin rautalangalla niin, ettei sen yli voinut enää kiivetä. Vartiointia tehostamaan asennettiin valvontakamerat…
Uuden kaluston hankkiminen ei ollut rahasta kiinni. Kiinan sisäiseen turvallisuuteen käytetyt rahat ylittivät jo valtion puolustusmenot. Kiinalla oli maailman suurimmat asevoimat, noin 2,3 miljoonaa sotilasta ja aseita atomipommeista risteilyohjuksiin. Ulkoisten uhkien torjumiseen kommunistinen puolue kuitenkin ohjasi vähemmän rahaa kuin omien kansalaistensa valvomiseen. Sisäisen vakauden budjetti oli huimat 66 miljardia euroa.

Sillanpään kirja on journalistinen helmi.

370 sivua + laaja henkilöhakemisto.

Mainokset
Kategoria(t): Muistelmat ja elämänkerrat, Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Sami Sillanpää: Kiinalainen rakkaustarina

  1. Paluuviite: Susi-kirjalle valtionpalkinto | Annelin kirjoissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s