Luovan työn tekijä erittelee tunteitaan kolmen naisen kautta.
Rax Rinnekankaan romaani Käyttämättömät tunteet (Lurra Editions 2014) on älyllinen, vaikka siinä elämästään ja elämänsä tärkeistä naissuhteista kertova mies kyntää syvältä tunteittensa peltoa.
Lukija kulkee tämän elokuvantekijän ja kirjailijan rinnalla liki neljän vuosikymmenen, kolmen tärkeän naisen aikana.
Käsitettä käyttämättömät tunteet käyttää ensiksi afrikkalais-ranskalainen Adana, Helsingissä siivoojana itsensä elättävä kuvankaunis nainen, jonka mies näkee kaukaisen sukulaismiehensä hautajaisissa etäällä seisomassa ja etsii tämän käsiinsä. Alkaa kuukauden kestävä intensiivinen ystävyys ja keskinäinen kiintymyssuhde.
Vaikka ääneen lausumattomasta rakkaudesta on kyse, mitään fyysistä ei tapahdu tuon mantelintuoksuisen, viisaan, omalaatuisen ja ylvään tuntuisen naisen kanssa. Ja sitten nainen on poissa. Hän lähtee maasta paljastettuaan miehelle ensin synkän lähihistoriansa. Naisen hyväntekijä, miehen etäinen, juuri haudattu sukulaismies oli käyttänyt hyväksi Adanan luottamusta tullen asuntoon toisen miehen kanssa. Miehet olivat kimpassa raiskanneet hänet. Adana ei tahdo jäädä raiskaajien maahan.
Ihon väri sekä kulttuuriset, elämänkatsomukselliset ja kokemukselliset erot eivät katoa: valkoinen maailma on osoittanut julmimman vallankäyttönsä. Adanan ystävä, mies, tekee saman lempeästi: on narsistisen ylpeä eksoottisennäköisestä seuralaisestaan, mutta ei utelias tuntemaan naista itseään. Siispä lukijakaan ei tiedä Adanasta yhtään enempää: ei sukunimeä, ei kotimaata, ei kokemuksia, jotka saivat hänet lähtemään Afrikasta tai reagoimaan jyrkän torjuvasti muiden muassa elokuvaväkivaltaan, valkoihoisten viihteeseen.
Sitten miehen elämään astuu toinen nainen, viisas ja lämmin Clara von Aspen, saksatar. Monikymmenvuotisessa avioliitossa mies elää hyvää elämää. Rakkaussuhteessaan he jakavat ajatuksensa, huolensa, työnsä ja harrastuksensa. Huumorintajuisena, suvaitsevana kuuntelijana ja neuvojana Clara myös avaa miehensä tunnelukkoja.
Kolmas nainen astuu miehen elämään kuuden kympin tietämillä. Hän on irlantilainen 24-vuotias kuvataiteilija Chloeé Lisa Elgan. Chloeén kautta ympyrä sulkeutuu ja mies löytää vapautuksen elinikäiselle syyllisyydelleen valkoisena suomalaisena miehenä Adanan edessä, tätä koskaan enää kohtaamatta.
En väitä, että tavoitin miehen nahan sisälle, siihen kalvavaan syyllisyyteen ja lopuksi saavutettuun rauhaan, jota Rinnekangas koko kirjan mitassa kuvaa. Mutta maagisen lumoavasti hän sen tekee.
Tapahtumat – ainakin alkupuoliskolla – tuntuvat tapahtuneen ajallisesti kauan sitten, kuten sitten osoittautuukin. Tuo tavoitettu ajallinen etäisyydenkokemus imperatiivin voimalla kiehtoo. Syystä, jota en kykene paremmin perustelemaan, mieleeni kumpusi kauan sitten lukemani Jyrki Vainosen esikoiskirja Mykkä jumala. Tarinoina näillä kahdella ei ole vähintäkään tekemistä keskenään, ellei sitten jokin aikoinaan avoimeksi jäänyt. Vainonen matkaa tuntemattomaan bretagnelaiseen kylään, Rinnekangas kertojansa sisälle, kokematta jääneisiin tunteisiin. Imperatiivin voima!
Hienoja kirjoja molemmat, yhtä kaikki.
P.S.
Rax Rinnekangas on uittanut tekstiinsä muutamia kannanottoja, joista riemuitsin. Yksi niistä on tässä:
Keskustelimme kirjallisuudesta ja musiikista ja Clara kertoi muutamia hauskoja juttuja kirjailijatapaamisistaan Sveitsissä ja Itävallassa ja koko vakavan kustannusalan uhanalaisesta tilanteesta koko Euroopassa rikoskirjallisuuden tolkuttoman nousun kautena.
Niinpä!
