Blogin iloja ja murheita

Lukemista oman aidon kiinnostuksen ehdoilla?

Lukemista oman aidon kiinnostuksen ehdoilla?

Talvella kun kirjallisuusblogini oli ollut WordPressissä vuoden, tulin miettineeksi miksi kirjoitan. Olin siirtänyt tammikuussa 2013 Annelin kirjoissa -blogin sen kummemmin kyseenalaistamatta W:hen kirjoitettuani ennen sitä neljä vuotta verkkolehti Sivistyksessä.

Yksi syy kirjoittaa on jäsentää omaa lukukokemusta. Syy on heikko. Juttuun mahtuu vähän ja kirjallisuuspiiri – jos sellainen olisi lukuehdoillani – olisi jäsentämisessä verrattomampi ja mahdollistaisi myös nyansseista nautiskelun.

Blogi on yksi keino tuoda omaa osuuttani kirjallisuuskeskusteluun.

Mutta mihin oikein pyrin? Listasin talvella potentiaalisia tavoitteita:
1) saada mahdollisimman paljon lukijoita
2) tulla seuranneeksi blogin kautta tuoreinta kirjallisuutta
3) saada paneutuneita, uskollisia lukijoita, vaikka vähemmän
4) saada kustantajien arvostusta ja siten erilaisia reittejä kirjojen äärelle
5) lukea vain itselle mieluista kirjallisuutta siitä riippumatta, onko se uutta vai vanhaa tai kiinnostaako se muita
6) luoda keskustelua.

Uskon, että jokainen blogisti arvostaa isoja kävijämääriä ja iloitsee niistä. En ole immuuni. Uskon myös, että isomman kävijämäärän joukossa on enemmän vakioseuraajia kuin pienessä joukossa. Siis kohta 1. Kommentointi on satunnaista, mikä osin johtuu kommenttien näkyville kirjautumisen pitkästä viiveestä. Kommentit ilahduttavat ja ovat tervetulleita, mutta kohdasta 6 olen saanut luopua.

Kuukausien mittaan kohta 5 on noussut ylitse muiden. Olen alkanut arvostaa lukemisessa riippumattomuutta. Saan automaattisesti kotiini kahdelta kustantamolta esikoiskirjat. Lähetykset ilahduttavat ja imartelevat, mutta samalla olen tietoinen liukumisesta kustantajien torppariksi.

Haluan siis olla ajan tasalla uudessa kirjallisuudessa sitomatta käsiäni. Samalla on myönnettävä, että olen saanut monen monituisia hienoja lukuelämyksiä ja löytänyt uusia kirjailijoita vain siksi, että kirja on pudonnut pyytämättä postilaatikosta. Yksi tällainen oli viime heinäkuussa ilmestynyt Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

Voisin listata muutaman muunkin.

Olen saanut kokea, miten nopeasti kiinnostus johonkin paljon esillä olleeseen romaaniin laskee. Puoli vuotta on jo kohtalokas viive. Hyvinä esimerkkeinä ovat Pirjo Hassisen Finlandia-ehdokas Popula ja Emmi Itärannan hieno Teemestarikirja (2012), josta nyt yhdysvaltalainen kustantaja otti hämmästyttävän suuren, 50 000 kappaleen painoksen.

Yhtälailla on mahdoton tietää, mikä kirja alkaa kerätä kävijöitä. Sellaisia ovat blogissani Panu Pulman toimittamasta teoksesta Suomen romanien historia kirjoittamani kolme juttua. Kävijöitä on riittänyt pian vuoden ympäri.

Omassa lukijan vapaudessani on harhaa, jota en aina halua tunnustaa. Kiinnostuksen sytyttäjä voi olla kuulemani radiohaastattelu tai maan suurimman päivälehden julkaisema, vetävästi kirjoitettu kirja-arvio. Sellaisen perusteella tilasin ja sain juuri käsiini György Faludyn omaan elämään perustuvan Iloiset päiväni helvetissä, kirjan vuosista Unkarin vankileireillä kommunismin valtakaudella. Perimmältään valinnan teki puolestani jutut julkaissut päivälehti.

Iloja ja murheita?

Iloja ovat mieltä ilahduttavat kävijäluvut ja uudet kirjautujat blogin seuraajiksi. Murheita ovat repsahtaneet kävijäpalkit. Molempia saa kokea. Jos kävijöitä on runsaasti, puhkun intoa. Jos kävijöitä on tosi vähän, tekee mieli heittää hanskat tiskiin ja lukea myös kaikkea sitä kirjallisuutta, joka kiinnostaa itseä, mutta jonka en usko kiinnostavat kummoisesti muita.

Tahdon siis lukea myös kirjoja, joita lukiessa joudun turvautumaan välillä sanakirjan apuun ja lukeminen vie viikkotolkulla. Juuri nyt käsissäni pyörii juutalaisen Zofia Brzezinkan muistelmat Dagar i Warszawa 1940−1945. Kirja on vuodelta 1983 ja löysin sen tätini tavaroista. Ja Indrek Hardlan keskiaikadekkari Apteeker Melchior ja Rataskaevu viirastus (ei juonen vaan viron kielen ylläpidon vuoksi), ja hankkimani Irak-teokset, Michael Axworthyn Iranin historia, mielen valtakunta (2013) ja Liisa Liimataisen Iran, huntu ja haaste; yritys ymmärtää Iranin yhteiskuntaa (2009) ja, ja…

Vai kiinnostaisivatko ne sinuakin?

Mainokset
Kategoria(t): Ajankohtaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

5 vastausta artikkeliin: Blogin iloja ja murheita

  1. Pihi nainen sanoo:

    Minua ainakin kiinnostaa vanhempikin tuotanto. Välillä nimittäin käy, ettei uutuuksien bloggauksia yksinkertaisesti jaksa lukea, koska niitä ilmestyy niin monta.

    Minun onneni on se, että blogini ei houkuttele sillisalaattimaisuudessaan kustantamoja. Olen lukemisieni suhteen nimittäin hyvin kissamainen oman tieni kulkija. Ehkä kuva on välittynyt myös kustantamoihin, sillä he eivät liiemmin lähentele. Pyydettäessä saapuvat kirjat ovat juttuni.

    • Moi, pihi kissamainen nainen! Lukijan tiesi on vapaa, rento ja — mielestäni oikea. Tuolla lukutyylillä voi tarttua mihin tahansa juuri sillä hetkellä kiinnostavaan kirjaan ja jättää sikseen, jos ei ala muutaman kymmenen sivun jälkeen maistua. Hyviä ja houkuttavia kirjoja kun ilmestyy paljon enemmän kuin ehtii uneksiakaan lukevansa. Sukkuloiva lukija tekee löytöjä, jotka jäävät katveeseen niiltä, jotka lukevat tuoretta. Ja löydön tehnyt voi blogissaan kertoa siitä muillekin! Anneli

  2. Kimmo Eskola sanoo:

    Hei Anneli, En vastaa varsinaiseen blogiisi, vaan lähetän vain näin kiitokset uskolliselta lukijalta ja ihailijalta. Ihailen lukeneisuuttasi ja sujuvaa kynääsi. Minun lukunopeuteni on vaatimaton sinuun verrattuna. En tosin tiedä paljonko luet alkukielillä ulkomaista. Minä pyrin lukemaan englanninkielisen yleensä alkukielellä. Nykyisin aika paljon lukuaikaani meneekin siihen, että luen New York Book Rewiew -leden pitkiä ja usein syvällisiä artikkeleita. Aloin tilata sitä pari vuotta sitten, kun 30 vuotta tilaamani Newsweek muuttui pelkäksi nettilehdeksi.

    Kun sopiva tilaisuus tulee, niin aion antaa sinulle veljeni Jarkon juuri julkaiseman Kirjapäiväkirjan vuosilta 2003-2013. Siirryttyään eläkkeelle STM:n osastopäällikön hommastaan Jarkosta tuli ankera lukija,joka otti tavakseen kirjoittaa aina jonkinlasen arvion tai yhteenvedon kun kirja oli luettu. Niitä ei kirjoitettu julkisuuteen, vaan tutuille. Jarkko on koulutukseltaan psykiatri, ja sekin näkyy. Nyt hänen puolisonsa Kata sai kuitenkin Jarkon sitomaan ne kirjaseksi, jossa on paljon samojakin teoksia kuin sinun blogikokoelmassasi. Saattaa sinua kiinnostaa. Annan joskus kun tapaamme.

    Eli kiitos bloggailuistasi. Ja hyvää kesää. Ole varovainen viikatteen kanssa.

    Kimmo

  3. Kiitos Anneli blogistasi!
    Siitä asti kun sain sen sähköpostiini, olen lukenut varmaan 90 % kaikista kirjoituksistasi. Olen kiinnostunut monista arvioimistasi kirjoista ja lukenut sitten kun olen ehtinyt. Minä olen armottoman hidas lukija, mutta luen silti ja nautin tarinoista. Minunlaiselleni vähän kirjallisuutta tuntevalle ja lukevalle lukijalle kommenttisi ja mielipiteesi ovat kullan arvoisia.
    Kirjoitan itse, Toimittamasi Isä-kirjassa on kirjoittamani ”Elämänsä akrobaatti”. Lisäksi olen kirjoittanut ja kustantanut kaksi historiallista romaania Perämeren Sofia 2009 ja AUKSUUNI 2012. Voisin lähettää sinulle Auksuunin, jos haluat lukea.Jaana Märssynaho ja Paula Airaksinen ovat arvioineet Auksuunia silloin kun se ilmestyi.
    Ihailen suunnatonta tietomäärääsi ja osaamistasi, josta koen saavani osan blogisi välityksellä. Kiitos ahkeruudestasi lukijana ja kirjoittajana!
    Pirkko Mattila
    Oulu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s