Qais Akbar Omar: Yhdeksän tornin linnake

"Runollinen, vaikuttava ja unohtumaton lukukokemus" (Khaled Husseini)

”Runollinen, vaikuttava ja unohtumaton lukukokemus” (Khaled Husseini)

Yhdeksän tornin linnake, Afgaanipojan tarina (Otava 2014) asettuu Afganistanin lähihistoriassa runsaan kymmenen vuoden ajanjaksolle. Vaikka kirja on yhden pojan ja hänen perheensä selviämistarina, on se samalla kertomus kärsivästä, runnellusta ja raiskatusta Afganistanista ja Kabulista.

Lyhyt historia vuosista,
joihin tarina sijoittuu
:

■ Neuvostoliitto miehittää Afganistania vuodet 1978−1989. Venäläisiä vihataan sotilaiden mielivallan vuoksi: venäläiset hävittävät kokonaisia kyliä ja raiskaavat kylissä naisia. Kun venäläiset vetäytyvät Afganistanista, Qais on vielä alle kymmenvuotias. Venäläismiehityskausi on Omarin perheelle turvallinen. Isoisä on vauras mattokauppias ja Kabulissa asuinalueensa kehittäjä. Isä on opettaja ja tunnettu nyrkkeilymestari. Isoisä käy mattokauppaa myös Venäjälle.
■ Venäläisiä vastaan taistelleet itsenäisyystaistelijat mujahidit saapuvat Kabuliin 1992. Heitä tervehditään ”Jumala on suuri” -huudoin. Niin tekee myös Qaisin isä ja isoisä.
■ Afganistanissa syttyy kahden ryhmittymän välillä sisällissota 1992. Kabulista taistelevat ryhmät terrorisoivat asukkaita, joista osan onnistuu paeta kaupungista, osa jää loukkoon. Kabulista tulee Sarajevo ennen Sarajevoa. Päällimmäiseksi nousee Qaisin kokemana omaisuuksien väkivaltainen haltuunotto, ryöstely, hävittäminen ja tappaminen. Tark`ampujat tulittavat Kabulin kukkukoilta kaikkea liikkuvaa.
■ Talibanit tulevat. Mutta keitä he ovat? Talibanien hirmuhallinto 1994−2001. Sisällissodan osapuolet muodostavat talibanien vastaisen Pohjoisen liiton.
■ Maapallon toisella puolella World Trade Centerin tuhoisku 9. syyskuuta 2001. Amerikkalaisten terrorisminvastainen sota alkaa. Amerikkalaiset saapuvat Afganistaniin 2001. Qaisin kuvaamana heitä tervehditään toivon tuojina, vaikka heidän nähdään toimivan vain omassa asiassaan, ei Afganistanin asialla. Qais on 19-vuotias. Tähän Yhdeksän tornin linnake päättyy. YK:n rauhanturvajoukot saapuvat Afganistaniin.
■ YK ja amerikkalaiset vetäytyvät asteittain 2013−.

Television uutiskuvista näemme karua Afganistania, missä tuskin kasvaa ruohoa edes lampaiden syötäväksi. Qais Akbar Omar muistaa lapsuutensa Kabulin toisenlaisena, ennen hävitystä ja kranaatinkuoppaisia katuja:

”Kabul oli silloin kuin jättiläismäinen puutarha. Leveiden katujen varsilla kasvavat puut muodostivat vehreillä lehvistöillään korkeita holvikaaria katujen ylle. Kaupunki oli täynnä hyvin hoidettuja puistoja, joissa korkealle kurottuvat vaaleanpunaiset salkoruusut kamppailivat huomiosta kirkkaanoranssien kehäkukkien ja ruusujen kanssa, jotka hehkuivat sadoissa väreissä. Jokaisessa talossa oli puutarha, jossa kasvoivat granaattiomena-, manteli- tai aprikoosipuita. Jopa kaksihuippuista vuorta peitti matala kasvusto, joka heräsi kevätsateiden myötä eloon. Keväisin ja syksyin taivas täyttyi kirkasvärisistä vesilinnuista, jotka pysähtyivät lepäämään kaupunkia ympäröiville kosteikoille muuttomatkallaan Venäjän ylänköjen ja Intian välillä. Muinaiset maanalaiset kanavat kuljettivat vuorilta vettä, jonka ansiosta puutarhamme pysyivät vehreinä.”

Väkevin on rakkauden voima

Kun kaikki epäinhimilliset hirveydet vyöryvät yli, sukurakkaus, keskinäinen välittäminen ja vastuunkanto ovat Yhdeksän tornin linnakkeessa Qaisin elämää kannattelevat tukipilarit. Lähimmät ihmiset ovat isä, äiti, isoisä ja Wakeel-serkku. Isosisko on kirjassa etäisentuntuisesti vain isosisko.

Kun sisällissodassa on lyhyt tulitauko, perhe pelastautuu Kabulin laitamille isoisän liiketuttavan, mattokauppias setä Noor-Sherin suojiin Yhdeksän tornin linnakkeeseen. Lopulta Noor-Sher itse pakenee Delhiin ja jättää linnoituksen Omarin perheen suojapaikaksi.

Mutta sieltäkin on lähdettävä. Vasta liki aikuisena Qais tajuaa, että perheen pakolaisvaiheiden ajan hänen isänsä etsi epätoivoisesti mahdollisuutta saada perheensä pois maasta ja etsi rahaa salakuljettajien vaatimiin huimiin maksuihin. Välillä oltiin lähellä onnistumista. Mutta raha tarvittiin arkiseen selviämiseen.

Kirja on täynnä äärimmäistä julmuutta ja mielivaltaa, mutta myös uskomattomia onnenkantamoisia ja vieraanvaraisuutta. Kun isä pakottaa lapsensa Qaisin syntiin, varastamaan perheen nälkään eräästä puutarhasta Pul-i-Khumrissa viisi granaattiomenaa, puutarhan omistaja Hamzan kutsuu itselleen tuntemattoman Omarin perheen vieraakseen ja perhe asuu Hamzanin hoivissa kolme viikkoa. Perheet eroavat ystävinä.

Omarin perhe asuu viikkokausia Bamiyanissa jättiläismäisten kallioon louhittujen Buddha-patsaiden takaisissa luolissa korkealla vuorella monien muiden pakolaisten tavoin. Auton hajottua Doshissa he sulautuvat kahden kuukauden ajaksi kuchi-paimentolaisiin, joista äidin suku on peräisin. Kun kuchit lähtevät lampaineen talvilaitumille Jalalabadiin, on aika erota. Leiriviikkojen aikana Qais opettaa paimentolaislapsia lukemaan.

Perhe on rohjennut palata Kabulin liepeille Yhdeksän tornin linnakkeeseen ja isä on jatkanut työtään opettajana, kun talibanit tulevat. Noista vuosista Qais Akbar Omar kertoo pääluvuissaan Paholaisen aika ja Hulluuden voitto. Päälukujen nimet kertovat tyhjentävästi Omarin perheen kokemukset ja koettelemukset, ja niitä riittää.

Talibaneilta ei säästy kukaan, ei myöskään perheen koulutettu pankkivirkailijaäiti. Kun talibanit on vihdoin kukistettu, äiti palaa jälleen entiseen virkaansa, yli kymmenen vuoden katkon jälkeen.

Omarin perhe on sivistynyt perhe, jossa lukeminen on aina ollut arvossaan. Afganistanilaisten ja persialaisten runoilijoiden hyvä tuntemus on itsestäänselvyys. Paljonko me tiedämme heistä: Ruminista, Shams Tabrizista, Hafizista, Sa`adista, Omar Kjaijamista?

Talibanit ovat enimmältään luku- ja kirjoitustaidottomia öykkäreitä, jotka eivät hyväksy kirjoja ja valokuvia. Myös Omarin perhe joutuu paniikinomaisesti tuhoamaan kirjastonsa. Mutta isoisän elämänviisaudet syöpyvät pienen pojan mieleen. Ne on omaksunut myös vastuuta väsymykseen asti kantava isä. Isoisän opetukset ovat kuin kiteytettyjä aforismeja, joiden kautta isoisä jatkaa elämäänsä sitten, kun on jo kuollut.

Tämän voi lukea kirjailijan esittelystä: Qais Akbar Omarista (s. 1982) tuli suvun miesten tavoin mattoyrittäjä – mutta myös kirjailija. Häneltä on aiemmin ilmestynyt teos Shakespeare in Kabul.

Afgaanipojan tarina Yhdeksän tornin linnake on samassa linjassa Afganistanista ilmestyneiden aiempien kirjojen kanssa. Mutta tiedätkö, mistä tunnistaa vaikuttavan lukuelämyksen? Voimakkaasti koskettavan lukukokemuksen jälkeen ei toviin halua aloittaa uutta. Mieli tarvitsee sulatteluajan. Minulle tuli monen päivän tauko.

Aiemmin lukemaani Afganistan-aiheista:

Khaled Husseini: Tuhat loistavaa aurinkoa (2006)
Khaled Husseini: Leijapoika (2008)
Yasmina Khadra: Kabulin pääskyset (2009)
Latifa (i samarbete med Chékéba Hachemi): Mitt förbjudna ansikte (2002)
Pia Heikkilä: Operaatio Lipstick (2013; viihdettä rauhanturvajoukoista ja kirjeenvaihtajista)

Advertisements
Kategoria(t): Muistelmat ja elämänkerrat Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s