Aikuiskasvatus kulutusmarkkinoilla

Aikuiskasvatuksen Kansalainen kulutusmarkkinoilla -teemanumerossa on useita näkökulmia kuluttajakansalaisuuteen ja kestävään kehitykseen.

Aikuiskasvatuksen Kansalainen kulutusmarkkinoilla -teemanumerossa on useita näkökulmia kuluttajakansalaisuuteen ja kestävään kehitykseen.

Aikuiskasvatus määrittelee itsensä rajoja rikkovaksi tiedelehdeksi. Uusimmassa numerossa (1/2014) lehti käsittelee kuluttajakansalaisuutta.

Tampereen yliopiston tutkija Jani Pulkki haastaa kasvatusfilosofisessa artikkelissaan tietoisuustaitojen (mindfulness) avulla konsumerismia, taloudellista näkemystä, jonka mukaan runsas kulutus on eduksi ihmisille ja taloudelle. Julkilausuttu tavoite on se, että tietoisuustaitojen laajamittainen oppiminen voisi toimia ”ruohonjuuritason vaikuttajana yhteiskunnallisen muutoksen kätilöinnissä” – tässä yhteydessä erityisesti suhteessa kuluttamiseen ja luonnon kestokykyyn.

Artikkelin minulle uutukainen, otsikkoonkin nostettu aikuiskasvatustieteellinen käsite on kontemplatiivinen pedagogiikka; siis jostain syvähenkisyyttä ja harrasmielisyyttä tavoittelevasta pedagogiikasta on kyse. Tietoisuustaitojen edistäminen tarvitsee sen työkaluja tuekseen.

Kala ei tunnista uivansa vedessä. Saman voi soveltaa ihmiseen käyttäytymismalleineen, kyseenalaistamattomuuksineen ja itsestäänselvyyksineen. Läntisessä maailmassa ihminen on valistuksesta asti ymmärtänyt itsensä autonomiseksi subjektiksi, rationaaliseksi toimijaksi. Järki ja tunteet – kuten Jane Austen romaaninsa otsikon osuvasti tiivisti – on pidetty satoja vuosia tiukasti erillään.

Lainaanpa tuokion Jani Pulkkia itseään:

”Läntisessä kulttuuripiirissä suhtaudutaan usein epäluuloisesti ja torjuvasti mielen moniulotteisuuteen paljolti siksi, ettemme ole vielä toipuneet siitä valtataistelusta, jota on käyty tieteen ja kirkon välillä erityisesti valistusfilosofian ja tieteen saadessa tuulta purjeisiinsa uusista läpimurroista. Tästä valtataistelusta seurasi nykypäivään asti lännessä vaikuttanut kahtiajako yhtäältä uskon, tunteen, uskonnon, mystisen, subjektiivisen ja transsendentin [maailmasta riippumattoman jumaluuden] sekä toisaalta tiedon, järjen, objektiivisen ja immanentin [läsnä olevan] välillä. Valtataistelun jäljiltä maailmamme jakautui jyrkästi tiedon ja uskon valtakuntiin, eivätkä ihmismielen moniulotteiset kokemukset täysin sovi tähän dualismiin.”

Ihmisen minä on nähty ja nähdään hänen omaisuutenaan. Tällainen omistusindividualismi painottaa ihmisen vapautta muiden tahdosta, omaan etuun perustuvaa markkinakilpailua ja oman minuuden riippumattomuutta yhteiskunnasta. Tämän ihmiskäsityksen mukainen minä samaistuu oman mielensä assosiaatiovirtaan, jota hän pitää omistuksenaan.

Ihmismielen assosiaatiovirrat ovat kuitenkin heikosti hallittavissa. Minä en niinkään ajattele, vaan minussa ajatellaan. ”Minussa voivat ajatella markkinointikoneiston rakentamat identiteettimallit, yleinen mielipide, muoti, sovinnaiskäsitykset ja niin edelleen”, Pulkki kirjoittaa muita mindfulness-tutkijoita, kuten Timo Klemolaa, lainaten.

Tulkitsin lukemaani siten, että tietoisuustaitojen edistämisellä pyritään tunnistamaan tunnekokemusten väliaikaisuus ja ohimenevyys sekä tajuamaan, että niinkään minä en ajattele vaan minussa ajatellaan.

Ihminen voi saavuttaa harjoituksilla ”puhtaan tietoisuuden” eli tietoisuuden itsessään, puhtaana, äänettömänä ja ilman fenomenaalisia objekteja. Entiset perustelemattomat kiintymykset tiettyihin ajattelutapoihin voivat avautua muutokselle.

Pulkki nostaa konkreettiseksi tietoisuustaitojen edistämismetodiksi kovin arkisentuntuisesti hengitysharjoitukset. Esimerkiksi kymmenen minuutin mittaisessa hengitysharjoituksessa tarkoituksena on palauttaa meditoijan huomio aina uudelleen valittuun kohteeseen, tässä tapauksessa hengitykseen ja vain siihen, vaikka mieli pyrkii karkaamaan koko ajan pirstaleisiin assosiaatioihin. Harjoitus on siis hyvin vaativa. Meditoinnin tavoitteena on se, että lopulta henkilö alkaa etääntyä assosiaatioistaan, nähdä ne etäisyyden päästä.

Kaikkinensa tietoisuustaitojen edistämisellä tavoitellaan suhteellisuudentajun, myötätunnon ja välittämisen kyvyn, tyytyväisyyden, tasapainon ja kärsivällisyyden lisääntymistä. Ne myös Aristoteles hyväksyisi onnellisen elämän aineksiksi. Lisäksi etenkin arvostelemattomuutta ja kärsivällisyyttä tarvitaan myös yhteiskunnallisessa muutostyössä.

Pulkin artikkelin mukaan ihmisen ajaa konsumerismiin elämän epätyydyttävyyden pohjavire, josta voi tietoisuustaitoharjoitusten avulla tulla tietoisiksi. Yhdysvaltalainen taloustieteilijä Stephen Marglin ilmaisee asian näin: Konsumerismista on tullut ihmisen keino ratkaista eksistentiaalisia ongelmiaan. Arvotyhjiöön ja hämmennykseen haetaan siis lohtua kuluttamisesta, jonka uskotaan tekevän ihmiselämästä onnellisempaa.

Lisä- tai kerskakulutus ei tuo kuitenkaan sanottavaa lisää koettuun onnellisuuteen, joa tuo sitä laisinkaan, vaan onnellisuus edellyttää hyppäämistä tyytymättömyyden kehästä pois. Taitava tietoisuus osaa olla onnellinen kohtuullisen vähälläkin kulutuksella. Olennaista onkin katkaista samaistuminen kuluttajakansalaisuuteen.

Olen risteillyt Jani Pulkin laajassa, keskittyvää lukemista vaativassa ja itsessään loogisesti etenevässä tiedeartikkelissa lukijan mielivallalla. Artikkelin keskeinen viesti on se, että meidän pitäisi loiventaa järjen ja tunteen kaksiajakoa ja löytää niiden laaja välimaasto. Siksi meillä on opittavaa itäisistä ajattelutavoista, joihin perehtymistä on pitkään suositellut muiden muassa psykologi ja ajattelija Lauri Rauhala, myös yksi Pulkin artikkelin ”oppi-isistä”.

Pulkkia tulkiten on selvääkin selvempi, ettei luontoa ja maapalloa kestämättömällä tavalla ryöstävää ja raiskaavaa kulutusjuhlaa ratkaista tietoisuustaidoilla. Tarvitaan yhteiskunnallisia muutoksia, jotta ihmiselämä maapallolla olisi mahdollista myös pitkällä aikavälillä. Ja siinä on kyse poliittisista, sopimuspohjaisista ja lainsäädännöllisistä teosta.

Aikuiskasvatuksen teemanumeron kirja-arvioissa voi tutustua Timo Klemolan viime vuonna ilmestyneeseen teokseen Mindfulness – Tietoisuuden harjoittamisen taito sekä Tuukka Tammin ja Pauliina Raenton toimittamaan teokseen Addiktioyhteiskunta: Riippuvuus aikamme ilmiönä. Kuluttajakansalaisuutta käsitellään numerossa useamman puheenvuoron mitalla.

Irtonumeron voi hankkia Helsingissä Akateemisesta kirjakaupasta tai Kansanvalistusseurasta (KVS). Nettitilaukset hoituvat kätevimmin osoitteen http://www.kvs.fi kautta. Lehti löytyy myös suurimmista kirjastoista ja kaikista yliopistokirjastoista.

Mainokset
Kategoria(t): Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Aikuiskasvatus kulutusmarkkinoilla

  1. katisar sanoo:

    ”Pulkkia tulkiten on selvääkin selvempi, ettei luontoa ja maapalloa kestämättömällä tavalla ryöstävää ja raiskaavaa kulutusjuhlaa ratkaista tietoisuustaidoilla. Tarvitaan yhteiskunnallisia muutoksia, jotta ihmiselämä maapallolla olisi mahdollista myös pitkällä aikavälillä. Ja siinä on kyse poliittisista, sopimuspohjaisista ja lainsäädännöllisistä teosta.”
    Eikö ratkaista? Itse olen sitä mieltä, että kun ihmisen identiteetti muuttuu tietoisuustaitojen kehittyisen kautta, vähitellen sen seurauksena muuttuvat myös yhteiskunnalliset rakenteet. Kun ihminen ei esimerkiksi samaistu omaisuuteensa, tulee ylimäärästä materiasta vähemmän haluttua, ja koko talousjärjestelmä tämän seurauksena muuttua. Tämä muutos on jo meneillään. Tietoisuustaitojen kehittymisellä voi olla mielestäni syvempi vaikutus kaikkeen: terveys- ja sosiaalihuoltoon, politiikkaan, talouselämään jne. Ihminen on ihminen kulttuurissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s