Marja Toivio: Lastani et tapaa

Kirjan kannen suunnittelu on vaikea taitolaji. No, Veera voisi olla tämännäköinen.

Kirjan kannen suunnittelu on vaikea taitolaji. No, Veera voisi olla tämännäköinen.

Lukuromaani. Mistä sellainen sanahirviö on pesiytynyt kieleen? Ikään kuin osa kirjoista olisi tarkoitettu vain kirjahyllyyn statussymboleiksi.

Lukuromaaniksi luonnehdittiin Helsingin kirjamessuilla juristi Marja Toivion toista romaania, Lastani et tapaa (Arktinen Banaani 2013), Toiviota haastateltaessa. Kelpo kirja, ”mikä ettei”, soveltuu tarkoitukseensa, siis luettavaksi.

Lastani et tapaa on yhteiskunnallinen, realistinen, mutta myös viihteellinen aikalaisromaani. Siinä on aidon ja raadollisen elämän maku. Sen ihmistyypit ja oikeustapaukset löytävät vastineensa käräjätuvista, hajonneista avioerokodeista ja lakimiestoimistojen oikeustapauskansioista, eivätkä ole edes rumimmasta päästä.

Useimmat romaanin henkilöistä ovat juristeja. He tapaavat oikeussaleissa ja City Lawyers -yhdistyksessään sekä seuraavat toisiaan sisäpiirin juorujen ja median kautta. He ovat kilpailijoita, mutta myös riiustelevat ristiin, ainakin jotkut heistä. Keskushenkilö on nelikymppinen Katariina, keskikokoisen asianajotoimiston juristi. Hän hoitaa henkilöjuttuja, siis kaikkea inhimillistä yritysjuridiikan ja raskaan sarjan rikollisuuden ulkopuolelta. Useimmiten käräjillä tai sovittelussa ollaan avioero-, perheväkivalta- ja huoltajuuskiista-asioissa, ja sellaisista on kyse myös siinä viheliäisessä akuutissa jutussa, jota Katariina työkseen purkaa.

Sosiaalisesti vastuuntuntoinen Katariina on sotkeutunut samanaikaisesti moneen vyyhteen. Nuori vankila-asiakas tekee itsemurhan, Katariinan rakkaussuhde toisen asianajotoimiston häntäheikki-hurmurin kanssa rakoilee pahasti, mielenvikainen takavuosien asiakas vainoaa netissä häväistysjutuin, kodin lähelle on hankkiutunut nimetön, uhkaileva häirikkö ja oman isän taustoiltaan selvittämätön kuolema vuosikymmeniä sitten nousee pintaan. Toimistossakaan ei suju jokaisen kanssa.

Katariinan hoidettavaksi on langennut keski-ikäisen kolmen lapsen äidin Sinin avioero. Aviomies on sortunut kerran väkivaltaan, jonka vuoksi Sini vaatii eron lisäksi korvausta henkisistä kärsimyksistään ja itselleen lasten yksinhuoltajuutta. Toivio rakentaa taitavasti Katariinan ja Sinin kasvavan jännitteen, missä asianajajan tulee luoda luottamus sekä säilyttää mielenmaltti, empatia ja ammatillinen auktoriteetti ajatteli hän asiakkaastaan mitä tahansa. Asianajajan patoama, räjähdyspisteeseen kypsyvä kyllästyminen, raivo ja vastenmielisyys asiakastaan kohtaa kanavoituvat tarinassa lukijan kannettaviksi. Sini on vastuuntunnoton, röyhkeä, omaan napaansa uponnut juoppo, murrosikäisen esikoisensa tyranni ja tarhaikäisten lastensa laiminlyöjä, mutta myös hyvä näyttelijä.

”Avioerossa ollaan kriisissä itsessään. Siksi siinä tulee helposti ylilyöntejä. Riitatilanteiden sovittelu on vuorovaikutus- ja neuvottelulaji, jossa juridiikkaa on korkeintaan viidennes”, juristi Marja Toivio luonnehti asianajajan työtä kuuntelemassani haastattelussa.

Toivio sanoo asianajajan ammatin olevan ”ainoa laji, joka syö omia lajitovereitaan”. Työn vastapainona hän kirjoittaa.

Kirjan toinen keskushenkilö on loppuun palamiseen ajautunut yksityisyrittäjä-juristi Seppo. Sepon nieluun valuu rutkasti alkoholia, mutta tuntuu valuvan muillakin. Kuusikymppinen Seppo luopuu kerralla kaikesta ja panee elämänsä uusiksi. Koiran hommaa, vuosikymmenet!

Ja sitten on Sinin 15-vuotias tytär Veera, lastensuojeluviranomaisten merkitsemä riskinuori, johon Katariina rakentaa luottamussuhteen. Veeran ajatukset jaksottavat tapahtumainkulkua:

…Se mua vaan harmittaa et mutsi meni vetään aamukaljat vaik mä sanoin et kiltti viittis. Se sai siit hirveet kilarit mut so what. Mä toivon et se käriksen dumari olis yhtä fiksu ku Katariina jos se sais päättää nii kaikki menis hyvin. Se dumari kai päättää et me asutaan mutsilla ja tavataan faijaa ku mä en voi jättää mutsia ja pikkusii kolmestaan pärjäämään vaikka mä oikeesti haluisin faijalle mutsin perään on pakko kattoo jonkun. Mä toivon et se dumari ois mies niiku faija. Thank God mä tapaan illalla taas Jusan!

Suhde vanhempaan Jusaan on siideriä, musaa ja seksituhraamista. Rakastunut Veera haluaa olla mieliksi. Jos ei suostu, Jusa voi vaikka jättää.

Ostin romaanin Lastani et tapaa syksyllä Arktisen Banaanin tarjouskorista. Aloin lukea sitä lievän ennakkoluuloisesti, mutta viihdyin kirjan seurassa. ”Ensimmäinen kunnon lakimiesromaani”, kuului luonnehdinta kirjamessuilla.

Advertisements
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s