Milja Kaunisto: Synnintekijä

Synnintekijä sijoittuu vuosiin 1425−1428 Pariisissa ja eteläisessä Ranskassa keskushenkilönä Olavi Maununpoika.

Synnintekijä sijoittuu vuosiin 1425−1428 Pariisissa ja eteläisessä Ranskassa keskushenkilönä Olavi Maununpoika.

Syntinen, erehtynyt, hairahtunut. Milja Kauniston 1400-luvun alkupuoliskolle sijoittuva historiallinen romaani Synnintekijä (Gummerus 2013) sai miettimään synnin käsitettä. Lie tuosta ”jumalan tieltä eksymisestä” taitettu aikansa oppineiden kirkonmiesten kesken peistä luvuttomissa keski- ja uudenajan kirkolliskokouksissa.

Omantunnon herkkyydestä, yliherkkyydestä ja paatuneisuudesta on kuitenkin kysymys, tässäkin kertomuksessa, ja skaala on laaja.

Turun piispan Mauno Tavastin ottopoika Olavi Maunonpoika, ajan sivistyskielellä Olaus Magnus, saapuu opiskelemaan Sorbonnen yliopistoon armonvuonna 1425 ja joutuu Pariisin muureja ystäviensä kanssa lähestyessään kulkemaan läpi rahvasvyöhykkeen, missä köyhyys ja sodoma kukoistavat.

Katujen ja kujien elämä on rujoa ja se lemuaa ja löyhkää.

Olavi Maununpoika, joka myöhemmin oppineella iällä kohosi itse Sorbonnen yliopiston rehtoriksi, on aikansa, sen arvomaailman ja kasvatuksen lapsi. On kyse hyvin kasvatetusta nuorukaisesta, jolle on kunnia-asia pysyä periaatteissaan ja oikeana pitämissään arvoissa. Kuusi vuosisataa myöhemmin samat käsitykset – ennen muuta käsitys naisista yleensä – näyttäytyvät piintyminä ja uskalluksen puutteena kyseenalaistaa omaa ihmiskuvaansa.

Mutta Olaus Magnus oppii Pariisin vuosinaan muutakin kuin ranskan, latinan, skolastiikan ja muut keskiajan oppineiden tiedot. Elämä opettaa. Hänen lähtökohtaisesti suuresti arvostamansa kirkolliset auktoriteetit saattavat ottaa itsellensä valtansa suojissa aivan eri mittaluokan synninteon vapauksia, minkä hän saa karvaasti ja myös perin omakohtaisesti kokea.

Tällaiseksi pääpaholaiseksi Kaunisto kuvaa kirkon oppien oikeaa tulkintaa valvovan ylitarkastaja Pierre Cauhon (1371−1442), Sorbonnen yliopiston aiemman rehtorin ja pelätyn inkvisiittorin.

Alapään lihallisten nautintojen tyydyttämisestähän tämän tarinan synnissä konkreettisimmillaan on kyse. Olaus joutuu maistamaan sekä hyvän että pahan tiedon puusta. Kyse on siis myös rakastumisesta ja rakkaudesta, joskin itseltä kielletystä.
Juoni on lopulta yllättävämpi kuin lukija tarinan edetessä ennakoi, ja traagisempi, ainakin tuon ajan naisen kovin kahlittuun asemaan peilattuna.

Milja Kaunisto on kertonut perehtyneensä tutkijan tarmolla ja pitkäkestoisuudella kuta kuinkin kaikkeen, mikä kirjan kirjoittamisessa oli tarpeen, jotta ajan kuva ja faktat ovat kiistattoman oikeat. Se tarkoittaa esimerkiksi hygienian (tai sen puutteen), sairauksien ja tautien, eri kansankerrosten ruokakulttuurien, köyhien elinehtojen, sukupuolisten rajojen ja roolien, sukupuolimoraalin, uskonnon tulkintojen ja aseman, vaatetuksen ja jalkineiden, linnojen, säätyläisten ja köyhälistön elämän ja yliopistollisen koulutuksen sisältöjen tuntemusta. Hän on kertonut lukeneensa samoja latinankielisiä kirjoja, joita Olaus Magnuskin luki.

Taustatyö näkyy tarinassa sen lisäksi, että Kaunisto on värikäs ja eloisa sanankäyttäjä. Tässä katkelma yleisestä hygieniasta:

”Mietin päivää jolloin olimme saapuneet ensi kertaa Pariisiin ja houkkamaista väittelyämme kaupungin ominaishajusta. Nyt tiesin että suuri osa sen kuvottavasta löyhkästä tuli juuri nahkureiden ja värväreiden korttelista, jossa kokonainen joki lihaa, palanutta karvaa, happoista värjäykseen käytettyä yrtti- ja kasvislitkua sekä nahkaa valkaisevaa siankusta lemusi kurkkua turvottavalla tavalla, jota en tässä enempää kuvaile. Nostin hupunkaulustani suojaamaan nenääni ja näin Miraclen tekevän samoin.”

Miracle de Serviér on saman vuosikurssin priimus, älykäs ja nokkela väittelijä, kaunis ja huimapäinen nuorukainen, josta sykenee Olavin paras ystävä.

Mielikuvissamme keskiaikaan kuuluu kohtuuttomuus: toisaalta askeettinen, omaa ruumista näännyttävä kieltäymys ja rankaiseminen, toisaalta mässäilevä, nautinnonhaluinen elämä. Olavi tasapainoilee niiden välillä kumpaakin kokien, aluksi kuitenkin laihan kukkaronsa määrässä tahdissa.

Pitkällä paluumatkalla Ruotsin valtakunnan österlandiin Turkuun matkaseurueessa on myös lybeckiläinen hansakauppias Alixander Hottilainen, joka opettaa vasta valmistunutta maisteria maanläheisesti:

”Jumala on ollut minulle armelias. Minulla on kauppaliike… ja ihana Hildegerd, joka odottaa minua kotiin palaavaksi. Ja minulla on ruokahalu, juomahalu ja lihan halu Luojan lahjoina, ja tyydytän noita haluja kunnioittaakseni hänen anteliaisuuttaan.”

Olaus Magnuksen tarina jatkuu tammikuussa ilmestyneessä romaanissa Kalmantanssi. Mutta siitä seuraavassa jutussa sekä epäilemättä myös Miracle de Serviéristä, jonka en usko vielä lopullisesti kadonneen Olavin maailmasta.

Advertisements
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s