Kolmannen valtakunnan vieraat I: Laaksolan valtijatar ja muuta eliittiä

Laaksolan huvila Meilahdessa oli aitojen Saksa-ystävien kohtaamispaikka.

Laaksolan huvila Meilahdessa oli aitojen Saksa-ystävien kohtaamispaikka.

”Mustavalkoinen pyrkimys jaotella historian toimijat hyviin ja pahoihin sekä paine typistää menneisyyden monimutkaisuus moraalisiksi tuomioiksi ovat tehokkaita historiallisia ymmärryksen esteitä.”
Markku Jokisipilä ja Janne Könönen: Kolmannen valtakunnan vieraat; Suomi Hitlerin Saksan vaikutuspiirissä 1933−1944.

Suomalaiset Saksa-ystävät Kolmannen valtakunnan vuosina eivät olleet motiiveiltaan yhtenäinen ryhmä. Yhdistävinä tekijöinä oli kuuluminen eliittiin sekä oikeistolaisuus eri voimakkuusasteissaan. Saksan ystäviä yhdisti ajan sivistyskieli saksa sekä saksalaisen kulttuurin ja tieteiden saavutusten ihailu.

Useimpia heistä yhdisti myös sisällissodan loppuratkaisussa saatu sotilasapu sekä uuden, uljaan Saksan nousu Weimarin tasavallan häpeästä. Useimpia heistä yhdisti isänmaallisuudeksi nimetty jyrkkä nationalismi, kipunoiva antikommunismi ja Neuvostoliitto-viha ja vahvan toimeenpanovallan arvostus. Kenties pienempää joukkoa yhdistivät antisemitistiset asenteet, kuten usko juutalais-bolševistiseen salaliittoon.

Jokisipilä ja Könönen asettavat monia kysymyksiä ja pyrkivät vastaamaankin: Kuka oli Saksa-ystävä natsismista huolimatta, kuka nimenomaan sen takia? Keitä voi pitää myötäjuoksijoina, vai oliko joku kovempaa luuta, suorastaan natsi? Mikä oli Saksa-ystävien todellinen merkitys Suomessa ja Saksassa, mutta ennen muuta Neuvostoliiton tekemissä päättelyissä 1930-luvulla?

Jos olisin historiantutkija, pyrkisin teoksen kokonaisarvioon. En kykene. Lähestyn teosta kolmesta suunnasta kolmessa eri jutussa. Sivuutan toisen pääjuonteen, armeijan eliitin kanssakäymisen Kolmannen valtakunnan johdon kanssa Suomen valtiojohdon ohi ja osittain siitä piittaamatta. Sivuun jää siis yksi teoksen päähenkilöistä, marsalkka Mannerheim.

Tässä tonkaisen pinnallisesti taiteilijoita ja tiedemiehiämme, näkyvää ja aktiivista eliittiä Suomen 12-vuotisissa suhteissa Hitlerin Saksaan.

Tieteiden ja taiteiden supervalta

Saksa oli 1800-luvun alusta alkaen Euroopan tieteiden ja taiteiden suurvalta. Sieltä haettiin osaaminen ja sinne luotiin kontaktit. Saksa oli koulutetun eliitin hallitsema kieli. Kirjailijoiden, säveltäjien ja tiedemiesten sen aikaisen maailman globaalit yhteydet suuntautuivat juuri Saksaan, eivät ne katkenneet Hitlerin valtaantuloon, ainakaan kaikki ja kaikkien.

Mutta suhtautumistapoja oli erilaisia, kuten Ainolan herran.

Jean Sibelius, joka oli Saksassa korkeassa maineessa, ei kieltäytynyt vuosittain Ainolaan saapuneista marsipaanipaketeista tai vuonna 1937 Heidelbergin yliopiston kunniatohtorin arvosta, mutta lukuisista kutsuista huolimatta pysyi kotonaan Järvenpäässä. Konservatiivisen oikeistolaisesta Sibeliuksesta Saksa ei saanut myötäjuoksijaa, vaikka hänen teoksiaan esitettiin tiuhaan ja imartelu hiveli.

Toisin oli säveltäjäkollegan Yrjö Kilpisen, jonka ura Kolmannessa valtakunnassa oli rakettimainen. Kilpinen sävelsi satoja klassisten saksalaisten runoilijoiden tekstejä ja saavutti 1930-luvun Saksassa hurmiota lähentelevän suosion ja yleisömenestyksen. Levymyynniltään Kilpinen ohitti Saksassa jossain vaiheessa jopa Schubertin, Brahmsin ja Wolffin.

Mutta oli hän suosittu muuallakin: Britanniassa hän sai lisänimen Pohjolan Schubert ja hänelle perustettiin nimikkoyhdistys, Yrjö Kilpinen Society.

Kolmannen valtakunnan vieraat -teoksessa ei mainita laisinkaan aikamme suurta sopraanoa, Aulikki Rautavaaraa. Olisin mielelläni lukenut jotain levytyksensä Berliinissä tehneestä laulajattaresta, jonka alkuperäisäänitykset tuhoutuivat Berliinin pommituksissa.

Laaksolan vieraanvarainen valtijatar

Maila TalvionMika Waltarin jälkeen tuolloin ehkä kansainvälisesti tunnetuimman kirjailijamme − ja hänen puolisonsa, slaavilaisen filosofian professorin J.J. Mikkolan Laaksolan huvilasta Meilahdessa tuli todellisten Saksan ystävien keskus. Huvilassaan pariskunta kestitsi niin suomalaisia Saksan ihailijoita kuin saksalaisvieraitakin taiteilijoista poliitikkoihin ja diplomaateista upseereihin. Yrjö Kilpinen oli vakiovieras.

Maila Talvio (1871−1951),  Saksassa "Suomen äiti", teki uupumatta Suomea tunnetuksi Saksassa ja loi suhteita.

Maila Talvio (1871−1951), Saksassa ”Suomen äiti”, teki uupumatta Suomea tunnetuksi Saksassa ja loi suhteita.

Kolmikko muodosti yhdessä professori Rafael Koskimiehen ja kirjailija V.A. Koskenniemen sekä monien muiden ajan johtavien tiedemiesten ja taiteilijan kanssa äänekkään ja näkyvän Saksa-suhteiden vaalijoiden piirin. Monet heistä olivat ruotsinkielistä eliittiämme, kuten koulutettu yläluokka tuolloin.

Kolmannen valtakunnan vuosina usein nähtyjä vieraita Laaksolassa olivat muiden muassa dekaani ja kokoomusjohtaja Edwin Linkomies, historian professori Jalmari Jaakkola, elokuvaohjaaja Risto Orko sekä äärioikeistolaiset matemaatikko Rolf Nevanlinna, kielentutkija Emil Öhman ja IKL:n ”ainoa mies”, lapualainen Hilja Riipinen sekä lukuisat muut.

Saksassa Talvio, suhteiden vaalija ja uupumaton kehittäjä, sai nimen ”Suomen äiti”.

Hitlerin käännettyä Suomelle selkänsä talvisodan sytyttyä monissa innokkaimmissa alkoi versoa kriittisyys. Heidän joukossaan oli myös Talvion puoliso Mikkola. Talvion usko ja lämpö natsi-Saksaan ei horjunut, olihan Talvio jo vuonna 1923 pannut merkille lupaavan komeetan Adolf Hitlerin, Saksan potentiaalisen kunnianpalauttajan.

Kriittisyys oli tosin nopeasti ohi menevää lajia. Jatkosodan sytyttyä into tempaisi mukaan myös maltillisemman oikeiston.

Keskeisiä yhdyshenkilöitä oli kansallissosialismin pääideologeihin lukeutunut Alfred Rosenberg sekä luonnollisesti Saksan suurlähettiläs Wipert von Blücker. Rosenbergin kynästä oli ajatus ”pohjoisesta ihmisestä”, arjalaisesta paremmasta ja jalommasta ihmisrodusta, johon kuuluivat myös pohjoismaalaiset. Tarvittiin tuon ajan näyttöjä päästä joukkoon, sillä kuuluivathan suomenkieliset suomalaiset jopa ruotsalaisissa rotuteorioissa mongolien heimoon.

Onneksi meillä olivat nuo nopeakinttuiset olympiavoittajat ja lentävät suomalaiset Hannes Kolehmainen, Paavo Nurmi, Ville Ritola, Volmari Iso-Hollo ja Taisto Mäki, juoksutuloksillaan ”lobbaajat”!

Kolmannen valtakunnan vieraat -teos käsittelee kulttuuri- ja tiede-eliitin Saksa-suhteita kahdessa jaksossa yhteensä parin sadan sivun mitassa. Minä tyydyn vain kurkistamaan puutarhan hämärästä Laaksolan huvilan olohuoneeseen ja sen intensiivisen palavasieluisesti keskustelevaan joukkoon. Siellä kokoontuneista Rolf Nevanlinna ja Maila Talvio määräsivät sodan jälkeen arkistonsa tuhottaviksi.

Oliko merkitystä?

Jokisipilän ja Könösen arvion mukaan Saksan kaikkein ylimmälle poliittiselle johdolle kulttuuri- ja tiede-eliitin Saksa-intoilulla ei ollut propagandahyötyä lukuun ottamatta painoarvoa puupennin vertaa. Kylmässä reaalipoliittisessa harkinnassa tärkeää olivat Suomen armeijan johdon, valtiollisen johdon ja kansan enemmistön asemoitumiset. Enemmistön muodostaneet, kielitaidoton työläis- ja maatalousväestö eivät Saksan menolle lämmenneet.

”Saksalaismielisyys oli leimallisesti herrojen huvia, yläluokan kulttuurivaikuttajien, poliitikkojen, virkamiesten ja muiden korkeampaa henkeä ymmärtäneiden etuoikeus”, toteavat kirjoittajat. Tähän joukkoon lukeutuvat myös maltilliset konservatiivit, joita Laaksolassa nähtiin harvemmin, jos lainkaan. Heillä oli sekä poliittista valtaa että vastuuta.

Mutta vetikö Moskova julkisuudessa näkyvästä ja kuuluvasta, Neuvostoliittoon päin avointa vihaa sylkevästä äärioikeistolaisesta eliitistä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä arvioidessaan Suomen luotettavuutta yleensä ja tutkiessaan Suomenlahden ja Kannaksen karttaa Saksan mahdollista uhkaa arvioidessaan?

Oliko eliitin melskaamisella merkitystä, kun Neuvostoliitto ryhtyi toimenpiteisiin oman ulkoisen turvallisuutensa varmistamiseksi viimeistään sen jälkeen, kun Hitlerin perimmäiset Euroopan valloitusaikeet kävivät entistä läpinäkyvimmiksi?

Kolmannen valtakunnan vieraat
-teoksen kirjoittajien mielestä oli. Suomi tulkittiin Moskovassa vihamieliseksi ja epäluotettavaksi – mitä se taisi ollakin.

Advertisements
Kategoria(t): Poliittinen historia, Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Kolmannen valtakunnan vieraat I: Laaksolan valtijatar ja muuta eliittiä

  1. Riitta Mäkinen sanoo:

    Kyseistä kirjaa en ole lukenut (kiitos selostuksesta), mutta omien, ei kauhean laajojen arkistohavaintojeni ja kolmen vuoden 1938 sanomalehtivuosikerran läpikäynnin mukaan Saksasta tosiaan lähestyttiin suomalaista sivistyneistöä, ehkä jonkin myötämielisen henkilön kautta ja huomio saattoi imarrella. Ainakin Agronomien yhdistykselle ehdotetiin matkaa Berliinin olympialaisiin. Myös Intourist lähestyi yhdistystä ehdottaen ryhmämatkaa Moskovan kansantaloudellisten saavutusten /maatalous näyttelyyn; (samaan joka esiintyy Riika Pelon Jokapäiväinen elämämme kirjassa. ) Kumpaankaan ehdotukseen eivät agronomit tarttuneet.
    – Maila Talvio, joka vaikuttaa vähän narsistiselta luonteelta, koki saavansa Saksassa arvostusta, jota hän ei mielestään Suomessa saanut tarpeeksi. (Kirjeenvaihtoa Hedvig Gebhardin kanssa.)
    ”Uusi Saksa” varmasti innostutti sivistyneistöä myös sen vuoksi, että tämä vanha kulttuurinen esikuva näytti nousseen 1920-luvun alennustilastaan. Tuntuu nimittäin aika erikoiselta semmoinenkin havainto, Virkamiesliiton arkistosta, että Suomesta lähetettiin 20-luvun alussa, kohta omasta elintarvikepulasta selvittyä, Saksan aliravituille kollegoille voita ja kutsuttiin aliravittuja ylioppilaita vahvistavaan kesänviettoon suomalaisperheisiin.
    Opetus: kriittistä mieltä sellaisiinkin tilanteisiin, joissa toisen maan edustaja toteaa, että ”te ette tunne tarpeeksi ettekä voi ymmärtää meidän tilannettamme, joten ette saa meitä arvostella.” Näin oli ystävälliseen sävyyn sanottu jollekin suomalaiselle vieraalle, joka oli ihmetellyt Saksan juutalaispolitiikkaa.

  2. Riitta M. hei, kiitos paljon noista mielenkiintoisista ja tarkentavista yksityiskohdista. Osattiin siis meillä kieltäytyä! Ruoka-apu rutiköyhästä Suomesta Weimarin tasavallan Saksaan on minulle aivan uutta tietoa. Sain kirjasta sen kuvan, että varsinaisesti se suuri puute syntyi 1930-luvun taitteen tuntumassa, kun suuri talouslama iski ja näkyi Weimarin tasavallassa suurtyöttömyytenä ja sen myötä tyhjinä ruokapöytinä. Anneli K.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s