Seppo Kimanen: Kimasen lento

Vauhdikkaat ja mielenkiintoiset paljon aikaan saaneen ja saavan Seppo Kimasen muistelmat

Vauhdikkaat ja mielenkiintoiset paljon aikaan saaneen ja saavan Seppo Kimasen muistelmat

Luova, innostuva ja innostava, sosiaalinen, kykenevä pitkäkestoiseen, erakkomaiseen ajattelutyöhön, diplomaattinen, määrätietoinen, vahvatahtoinen, sovitteleva, mutta tarvittaessa kylmäpäinen, jopa sumeilematon, käsittämättömän energinen, täydellisyyttä tavoitteleva, huumorintajuinen, sivistynyt, kansainvälinen suomalainen, pystyvä tekemään miltei mahdottomasta mahdollisen, organisointitaitoinen, antaa arvoa ansaitusti muille, mutta myös itselleen, älykäs, mutta myös viisas.

Tuollaisia määritteitä kumpusi mieleeni lukiessani sellotaiteilijan, Kuhmon Kamarimusiikin kehittäjän ja sielun Seppo Kimasen muistelmia Kimasen lento (Teos 2013).

Luin ahnaasti. Teos on vetävästi kirjoitettu, vailla ärsyttävää itsekehua ja oman hännän nostoa, rehellisenmakuinen omaelämänkerta, missä muusikko ja musiikkivaikuttaja Kimanen jakaa omat työvoittonsa ja epäonnistumisensakin lukijoittensa kanssa, niitä kiinnostavasti analysoiden.

Miehen aikaansaannosten määrä on huikea, vaikka omaelämänkerta esittelee niistä vain tärkeimmät virstanpylväät sekä valikoiden merkittävimmät sattumukset, tapahtumat ja taiteilijasuhteet. Lukuisa määrä hienoja kansainvälisiä ja kotimaisia taiteilijoita, säveltäjiä ja musiikkipedagogeja tulee Kimasen elämäntyön varrelta lukijalle tutuiksi. Monen heistä muistamme Kuhmosta.

Lyseolainen ja hänen sellonsa

Seppo Kimasen tarina alkaa varhaislapsuudesta Klaukkalassa, missä lahjakas, vilkas, lukutaitoinen poika pääsi kuusivuotiaana suoraana toiselle luokalle. Perhe muutti pian Nurmekseen metsäteknikkoisän työn vuoksi. Siellä pieni lukuahmatti palautettiin ensimmäiselle luokalle jankkaamaan ikäistensä kanssa tavaamista.

Mutta: olisko Kimasen persoona muokkautunut toisenlaiseksi, jos hän oli joutunut kaikessa kypsymisessään ja kehityksessään ponnistelemaan kaksi vuotta itseään vanhempien lasten joukossa? Vaikka yksilölliset erot ovat suuret, tuossa iässä vuosilla on suuri merkitys. Itsetunto ja sosiaalinen kypsyys tarvitsevat myös tyventä kehittyä.

Lapsuus oli normaalin pojan elämää: urheilua poikasakissa, samoilua metsissä ja kulkua järvillä isän mukana sekä kirjoja, paljon kirjoja. Sysäyksen klassiseen musiikkiin ja erityisesti selloon Seppo Kimanen kertoo saaneensa opettaja-äidiltään sekä etevältä musiikinopettajaltaan. Kun terhakka lyseolainen klassisen musiikin tielle lähti, menestystarinat seurasivat nopeasti toinen toistaan: ensin musiikkioppiin Yhdysvaltoihin ja sitten vain 17-vuotiaana stipendiaattina Prahaan.

Mutta sitä ennen isä oli läimäyttänyt poikaansa naamalle hiiltyneenä järjettömänä pitämästään pojan muusikonhaaveesta.

Seppo Kimanen kertoo luistavasti, elävästi ja hauskasti.

Omaelämänkerran 435 sivua on turha yrittää tiivistää tähän juttuun. Kirjan runsaus on valtava. Volyymiltaan suurimman osan vievät luonnollisesti Kimasen kaksi tärkeintä elämäntyötä, hänen perustamansa Kuhmon kamarimusiikki sekä oma sellistinura, ennen muuta Jean Sibelius -kvartetissa. Suomalaisen musiikin suuri menestystarina, Kuhmon kamarimusiikki, käynnistyi Kuhmon kirkossa konsertilla 13. heinäkuuta 1970. Konsertteja oli festivaalissa tuolloin muutama ja kuuntelijoita yhteensä noin 700.

Kuljetin osan esiintyjistä vanhempieni täyteen ahdetulla autolla 600 kilometriä Helsingistä Kuhmoon pakoputken raapiessa tietä joka kuopassa. Toisen lastin konsertoijia hain Joensuusta”, hän muistelee.

Lukija seuraa rehevästi kirjoitetussa teoksessa lukuisat ”kuopat ja pakoputken raapaisut” ja aistiin kuuluisaa Kuhmon henkeä festivaalin kasvaessa, kootessa yhä tasokkaampia taiteilijoita maailman laidoilta luomaan musiikkia yhdessä, villillä innostuksella ja vaihtelevilla koostumuksilla.

Kuhmon piti asettaa tähtäimekseen ei sen vähempää kuin kehittyminen alan johtavaksi tapahtumaksi koko maailmassa. Pienempi kunnianhimo ei riittäisi, jos haluttiin luoda pysyviä työpaikkoja.”

Sen tavoitteen Kuhmon kamarimusiikki saavutti. Kävijämäärät kipusivat vuosi vuodelta ja jonain kesänä hipoivat jo 50 000 kävijän rajaa. Konserttien määrä kipusi kahden viikon aikana likelle sataa, kerran ylikin. Kimanen kirjoittaa:

Verkostoni kansainvälisissä klassisen musiikin taiteilija- ja manageripiireissä olivat siihen aikaan luultavasti laajimmat Suomessa.” Huomio on vuodelta 1979.

Kimaselle ykkösasia on säveltäjä ja sävellys. Sille hän etsi aina parhaat mahdolliset tulkitsijat. Esittäjä ei ole itsetarkoituksellisesti tähti, vaikka maailmalla sitä olisikin, vaan aina alisteinen esitettävälle teokselle. Silti Kimanen 34 Kuhmo-vuosiensa aikana näki paljon vaivaa esiintyvien taiteilijoiden viihtymiseksi, hoiti heidän pieniä arkiongelmiaan ja huolehti, että erämaajärven rannalla taiteilijoiden sauna on konserttien jälkeen kuuma.

Kimasen ja aviopuolison, viulisti Yoshiko Arain perustama Jean Sibelius -kvartetti niitti maailmanmainetta olemassaolonsa 1981–2005 ajan ja sen konserttimatkat ylsivät niin suuriin musiikkimetropoleihin kuin sheikkien tilaamana hiekka-aavikollekin.

Taitavasti jäsenneltyä elämäntarinaansa Kimanen ryydittää lukuisilla lukijaa hauskuttavilla sattumuksilla, vaikka ne eivät hauskoja olleet silloin, kun tilanne oli päällä. Yksi niistä vierähti liikkeelle alttoviulisti Juri Bašmetin puhelusta Lontoosta päivää ennen tämän loppuunmyytyä Kuhmon iltakonserttia. Taiteilija perui tulonsa, sillä presidentti Boris Jeltsin halusi hänet samana iltana soittamaan Kremliin eikä Venäjän presidentille sanota ei.

Paniikkitilanne ratkesi seuraavasti: Koska Venäjän ja Suomen välillä on aikaero, Kremlin konsertti oli Suomen ajassa kello 18 ja Kuhmon iltakonsertin kello 23. Oligarkki Boris Berezovskin yksityinen suihkukone kiidätti taiteilijan Kajaaniin suoraan Kremlistä. Mutta ensin Kimasen oli järjestettävä koneelle laskeutumislupa sekä kentälle tulliviranomaiset. Kajaanin kenttä kun on kotimainen kenttä. Konsertti pääsi alkamaan kello 23:15.

Seppo Kimasen suurta elämäntarinaa maustavat siis lukuisat pienet tarinat sekä kirjoittajan fiksut yleisinhimilliset mietteet, joissa on viisautta, kuten parahtaminen liian monen nyky-meidän puolesta osoittaa: ”Menneisyys ei kiinnosta, nykyisyys halutaan humaltumalla pois ja tulevaisuudesta viis.”

En lähde Seppo Kimasen komeisiin sivu-uriin, kolmivuotiseen toimintaan Helsingin juhlaviikkojen toiminnanjohtajana, kylmän sodan vuosina, jolloin ohjelmistoa mitattiin niin Yhdysvaltain kuin Neuvostoliitonkin suurlähetystöissä sillä silmällä, onko Suomi kallellaan idän vai lännen leiriin. En kajoa Kimasen mittavaan elämäntyöhön Japanissa ja Aasiassa laajemminkin. Enkä lähde edes kuvaamaan aluksi mahdottoman tuntuista hanketta saada Kuhmoon korkealaatuiset standardit täyttävä konserttisali.

Pariisissa toisensa tavanneen kahden nuoren, lahjakkaan muusikon, Yoshiko Arain ja Seppo Kimasen, rakkaustarinassa ja vuosikymmenten työkumppanuudessa on suloinen viehätyksensä, mutta ei sittenkään!

Palaan siis ydinasiaan, musiikkiin. Seppo Kimanen mainitsee kaksi kertaa teoksessaan poikkeavan lämpimästi ja herkästi Franz Schubertin C-duurikvinteton. ”Juuri hidas osa Schubertin kvintetossa on taivaallisinta musiikkia mitä tiedän.”

Panin C-duurikvintettoni soimaan. Tosi, on se upea, etenkin Alegro- ja Adagio-osat. Soittajina Juhani Lagerspetz (piano), Mi-Kyung Lee (viulu), Matti Hirvikangas (alttoviulu) ja Jan-Erik Gustafsson (sello).

P.S.

Kimasen viimeisin aikaansaannos on Kauniaisten musiikkijuhlat 27.10.−3.11. Siitä enemmän http://www.kauniaistenmusiikkijuhlat.fi.

Advertisements
Kategoria(t): Kulttuurihistoria, Löydöt, Muistelmat ja elämänkerrat Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s