Pentti Haanpää: Ilmeistä isänmaan kasvoilla

Kokoelma sisältää 23 tarinaa 1930-luvun tukalista vuosista ja henkisestä ilmapiiristä.

Kokoelma sisältää 23 tarinaa 1930-luvun tukalista vuosista ja henkisestä ilmapiiristä.

Pentti Haanpään Ilmeitä isänmaan kasvoilla, novelleja maaseutuväestön kohtaloista 1930-luvun talouslamassa, ilmestyi alun perin vuonna 1956 Otavan kustantamassa Haanpään Kootuissa teoksissa. Ainakin osa novelleista oli kuitenkin kirjoitettu neljännesvuosisataa aiemmin, jolloin Haanpää oli varsin laajassa, usean vuoden kestäneessä julkaisuboikotissa.

Nyt käsillä olevan, alkuperäiseksi ilmoitetun kokoelman kustantaja on Into (2013). Tätä ennen Haanpään kustantaja on ollut peräti 72 vuoden ajan Otava. Haanpään teosten kustantajina ovat olleet myös lyhyempiä kausia ainakin WSOY, Gummerus ja Kansanvalta sekä yksittäisten novellien osalta suuri joukko aikakausi-, kirjallisuus- ja kulttuurilehtiä.

Haanpään alkuperäisessä sisällysluettelossa kokoelmaksi Ilmeitä isänmaan kasvoilla oli mukana Otavan ulos jättämä Herra tohtori, kirkko ja Porvarin jäniskoira, joka on nyt liitetty joukkoon. Minusta se on kirjalliselta arvoltaan merkityksetön ja kokoelman heikoin, keskisormen näyttämistä aikansa mustan oikeistolaiselle papistolle.

Lyhyessä tarinassa Porvarilla on mukana kirkossa jumalanpalveluksen ajan hänen koiransa, joka aikansa tohtorin säärtä haisteltuaan lenksuttelee alttarille ja kusee alttaritauluun päin polvistuneen papin päälle.

Vaikka olen elänyt 1950-luvun köyhän lapsuuteni liki samoilla korkeuksilla kuin Piippolan Pentti Haanpää sekä kuullut ja lukenut paljon 1930-luvun maavarallisuuden uusjaosta pankkien täytäntöön panemine maalaistilojen pakkohuutokauppoineen, omaisuuden uusjakoineen ja työttömyyksineen, pääsin novelleissa kovin hitaasti vauhtiin. Ne tuntuivat vanhentuneilta, kuin värinsä menettäneet menneiden vuosikymmenten paperivärikuvat.

Mutta pääsin kuitenkin, vaikka viiveellä.

Useat kokoelman novelleista kertovat juuri tilan menetyksestä 1930-luvun alun talouslamassa. Niin käy esimerkiksi tilaansa mallikkaasti kehittäneelle Antti Teerelle, joka novellissa Lukko Teeriahon ovella Antti Teeren isännyyden loppuessa joutuu kaiken menettäneenä ja katkerin mielin majoittumaan perheineen naapurin saunaan.

Huonosti käy myös aiemmin varakkaalle Höröläiselle, joka joutuu talvisessa tukinajossa samaan asemaan kuin entinen renkinsä:

Höröläinen oli niin sanottu maaltaan hävinnyt mies, johon seikkaan oli joskus kuulunut eräänlaatuinen häpeällisyyden leima. Mutta koska tällainen sortuminen saattoi tässä kertomuksessa sattua kenelle tahansa, koska se esiintyi kuten joukkoilmiönä, oli se menettänyt osan entisistä ominaisuuksistaan. Mutta asiaa eikä asemaa se seikka ei parantanut. Lieneekö tullut merkityksi oikein tilastoihinkaan, että Höröläinen joutui tielle liian auliitten takuusitoumusten ja pienten huolimattomuuksien vuoksi… Häntä ei olisi saanut ainakaan viedä ylellisen elämän ja lapsirikkauden sarakkeeseen.

Mutta kitupalkoille joutuessaan hän ahneuksissaan tappaa hevosensa kahdessa viikossa liian raskailla kuormilla. Eläinparkaa ei miesjoukossa sääli kukaan, virnuilee vain Höröläisen lyhytnäköisyydelle ja entinen renki Runtukka tuntee silkkaa vahingoniloa.

Puhdon kylän seikkailutaustainen Puu yrittää nostaa pankkiherroja vastaan kapinaa ja vastarintaa ja jonkin matkaa onnistuukin, mutta omaisuuden uusjaossa tulevat voittajien puolelle vahvistetut poliisijoukot. Novellissa Historiallinen kertomus muutamasta Puu-nimisestä miehestä ja eräästä kapinasta ainoaksi lohduksi jää, että kapinallisen ruma, laiha koni onnistuu kaluamaan rankaisematta nimismiehen ryytimaata.

Kyösti ja Kaisa Kallion kirjeenvaihdosta vuosina 1918−1937 kertovassa Maria-Liisa Kallion ja Kaija Valkosen toimittamassa teoksessa Viikon perästä tulen kotiin (Kirjapaja 2010) kerrotaan vuonna 1931 pakkohuutokaupatun pitkälle yli tuhat maatilaa, kahden vuoden päästä jo yli kolme tuhatta. Haanpään elämänkerturi Matti Salminen esittää vielä villimmän luvun: noin 15 000 tilaa vaihtoi näin omistajaa.

Kurjimukseen olivat syynä maatalouden voimallinen kehittäminen ennen lamaa helpon lainarahana turvin, maailmanlaajuinen talouslama sekä Suomen Pankin viivyttelevä rahapolitiikka pitää markka sidottuna kultakantaan. Pakkohuutokaupat koettelivat erityisen voimallisesti Pohjois- ja Keski-Pohjanmaata.

Kun siis Ilmeitä isänmaan kasvoilla ilmestyi vasta 1956, sen yhteiskuntakriittinen terä oli jo auttamattomasti tylsynyt, ainakin verrattuna siihen kriisiaikaan, jolloin novellit oli kirjoitettu. Kokoelmaa on kehuttu ajankohtaiseksi. Minusta rinnastamisessa on mittava mittasuhdevirhe. Nykypäivän lukijan on ilmeisen vaikeaa asettua 1930-luvun alun yhteiskuntaan, mistä puuttuivat kaikki hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkot.

Mutta ei novellikokoelma yksin kotien ja maaomaisuuden uusjaosta kerro. Se kertoo myös työttömyydestä, nälkäisistä vatsoista, Amerikan siirtolaisten rehvakkaista kotiinpaluista ja muilutuksista. Tarinassa Isänmaallisuuden ilmenemismuotoja kauppias Temppu järjestää tempun ja muiluttaa kavereineen kilpailevan kauppiaan pois maasta.

Amerikoissa rikastunut Olof Forss saapuu näyttämään suuren maailman mallia nuoruuden kaverilleen novellissa Rikas mies vierailee Eemeli Näreen luona. Viikossa Forssin suuri konjakkivarasto on Näreen mökissä ryypätty, muistot muisteltu ja Forss ikävystynyt paikallaan pysymiseen.

Novellissa Kohtauksia Alaskassa rahaa käärineet huijarit tekevät keinottelijoina rumaa jälkeä ennen niin mallikelpoisesta Mäen tilasta. Lapin kultakuumeen maininkeja on vuorostaan veijarimaisessa novellissa Kultaa.

Novellissa Ääriviivoja asemansa turvatuksi tuntenut virkamies joutuu työttömäksi, elää säästöillään, alkaa niiden ehdyttyä kiikuttaa tavaroitaan panttilainaamoon ja suistuu raastavaa nälkää tuntevaksi tyhjätaskuksi. Tarina toi väistämättä mieleen Nälän. Kaipa Haanpää on Knut Hamsuninsa lukenut.

Mutta ylivoimaisesti mainioin omissa lukukokemuksissani on hupaisa novelli Kylän räätälin sosialistisesti katsasteleva iltakävely. Siinä Väinö Linnan räätäli Halmeen radikaalimpi ammattiveli fundeeraa syvämietteitään vallitsevan talousjärjestelmän olemuksesta. Isännät, emännät, rengit, mökkiläiset, torpparit, mäkitupalaiset ja erilaiset käsityöläiset läpikäytyään hän toteaa järjestelmän työtehossaan surkeaksi ja päätyy kolhoosijärjestelmän kirkkaaseen paremmuuteen:

”Näemme siis” veteli räätäli johtopäätöksiään, ”että runsas kaksikymmentä viisi prosenttia tämän kylän työkuntoisesta väestä tänäkään päivänä ei ole tehnyt mitään tuottoisaa työtä. Mutta kuluttaneet he kyllä ovat mitä ovat voineet kuluttaa. Yksityisyritteliäisyys ja kapitalistinen järjestelmä on siis työteholtaan heikko, työn tuotteiden jaosta mitään mainitsematta…

Tehokkuus, tuottavuus ja taloudellisuus ovat olleet viimeiset pari vuosikymmentä ainakin valtionhallinnon julkipuhetta. Askarruttivat ne asiat aiemminkin.

Advertisements
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s