Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja

Pasi Pekkola on monessa mukana ja työskentelee nykyisin Kiinassa. Kenties seuraavan kirjan aihe on sieltä.

Pasi Pekkola on monessa mukana ja työskentelee nykyisin Kiinassa. Kenties seuraavan kirjan aihe on sieltä.

Kun nuori Roosa, vielä kokematon metrojunan kuljettaja, ryhtyy hiljentämään junan vauhtia lähestyttäessä tunnelin pimeydessä valaistua metroasemaa, edessä raiteilla seisoo mies. Mitään ei ole tehtävissä.

Liki unohdetun kirjailijan Ville Siikalan itsemurhasta käynnistyy Pasi Pekkolan esikoisromaanin Unelmansieppaaja (Otava 2013) tapahtumaketju. Kohtaloltaan toisiinsa solmiutuvia henkilöitä ovat Roosan lisäksi kirjailijan paras ystävä Tapio Helle sekä mielisairaalahoitajaa ja painonnostaja Aki Kivelä.

Kirjan luvut ovat vuorotellen Roosa, Aki ja Tapio. Loppua kohti keskushenkilöksi nousee Tapio, elämänhallinnassaan romahtanut, työtön, alkoholisoitunut entinen koripallotähti. Pekkola tuntee aiheensa: hän on itse entinen ammattikoripalloilija ja Suomen mestaruuksien voittaja.

Unelmansieppaaja on kirja unelmista ja unelmien motivoivasta voimasta sekä saavutettujen tai romahtaneiden unelmien murentavasta vallasta. Mottona on lause: ”Toisten unelmien on päätyttävä, jotta toiset voivat alkaa.”

Roosa

Mistä he sitten unelmoivat? Roosa on tullut opiskelemaan Helsinkiin rakkaussuhteen siivittämänä. Lääkäriksi valmistuneen poikaystävän Janin kanssa oli lupauksena yhteinen koti. Kissa leikkii hiirellä: Jani pitää Roosasta kiinni etäältä ja rakentaa tavoittamattomiin omaa elämäänsä.

”Mahdollisuuksia, toivoa, unelmia. Nyt mitään siitä ei ole enää jäljellä. Ovet ovat lukossa ja hän on kadottanut avaimet. Gradua vaille valmis. Sellainen hän on ollut jo viimeiset kaksi vuotta. ”

Aki

Aki on jättiläisen mitoissa. Hänen hengittää punttisalin rautaa. Hän haluaa raskaansarjan painonnostajana Suomen ja maailman huipulle. Pronssipytyt, häpeän symbolit, eivät kelpaa. Häpeää hän aistii ja kuvittelee kaikkialla ja sitä hän pakenee. Sitä hän on niellyt pienestä lapsesta lähtien, yksinäinen, arka ja ilkuttu Pissa-Aki. Koulun voimistelutunnilla kun jännitys purkautui kerran keltaiseksi, haisevaksi lätäköksi keskelle salia.

Akin unelma on olla vahvin ja paras. Vain sellainen saa selkääntaputuksia, ystäviä ja ihailua. Mutta kova yrittäminen ei riitä. Hän hakee unelmien täyttymystä hormoniambulleista. Miten hänelle lopulta huipulle päästyä käy, lukija saattaa vain arvata.

”Unelma on jo niin lähellä, hän voi melkein koskettaa sitä. Hänen ihonsa on alkanut muuttua vihreäksi. Mikään ei voi enää pysäyttää häntä. – Oletko varmasti noudattanut ohjeita jotka annoin, lääkäri sanoo viedessään stetoskoopin Akin rintakehälle… Montako milligrammaa olet viime viikkoina piikittänyt?… Aki miettii pitäisikö hänen kertoa totuus. Mitä väliä sillä oikeastaan on? Minun kroppa, minun elämä.”

Tapio

Tapio on pohjalla. Hän on kiikuttanut jo kaikki mitalit ja palkintopytyt panttilainaamoon. Hän on entinen tähti, jota nuoret pelaajat eivät muista. Kun koripalloa ei enää ole, ei ole elämääkään.

Pekkola rakentaa tähtipelaajalle uuden paluun, hieman vuotavan, mutta riittävän, jotta Tapio saa elämänsyrjästä uuden otteen. Hän löytää kahdeksanvuotiaan pojan, Matiaksen, oman poikansa, jota ei ollut aiemmin nähnyt suhteen katkettua urheilijatyttö Jonnaan. Uusi unelma syntyy vanhan tuhkiin: eräänä päivänä hän on valmis luovuttamaan rakkaimman esineensä, koripallonsa, Matiakselle, aloittelevalle koripalloilijalle.

Miten Roosa, Aki, Tapio, Jani ja Matias kytkeytyvät tarinassa toisiinsa, jääköön kertomatta. Kirja kertoo ihmisen hajoamisesta ja mahdollisuudesta eheytyä. Unelmilla on siinä osansa.

Pasi Pekkolan kirja on perin miehinen, suorastaan miesuhoinen − sellaisena ainakin omalle ajattelulleni aika vieras ja varoittava. Miesten itsetunto kestää vain, jos mies on muita miehiä parempi, kaikkein paras. Näille miehille hopea on aina hävitty kulta. Kohtuuttomuudessa lymyää itsetuhon siemen.

Ville

Myös kirjailija Ville Siikala tavoitteli kolmannesta romaanistaan Unelmansieppaaja suurta, parasta ja epäonnistuttuaan hajosi:

”Lääkäri kysyi tapahtuiko Unelmansieppaajaa kirjoitettaessa jotain erityistä. En osaa vastata. Kaikki on sakean usvan peitossa. Osaan kirjoittaa vain yhdellä tavalla… Ehkä jätän oven tavallista enemmän raolleen. Halusin niin kovasti, että Unelmansieppaajasta tulisi loistelias. Ehkä ovenraosta pujahtaa sisään jotain muuta.”

Pasi

Ilkikurinen veto Pasi Pekkolalta panna oman esikoisensa nimeksi sama Unelmansieppaaja. Pekkolan teksti on sujuvaa kelpoproosaa ja henkilöiden keskinäiset kytkökset uskottavia. Jos unelmana oli esikoiskirja, unelma on siis täyttynyt.

Uskon lukemani perusteella Pasi Pekkolan olevan itsetunnossaan kuvaamiaan ”sankareita” tukevammalla maaperällä, vaikkei esikoinen yllä kirjasyksyn räjäyttäväksi uutuuskirjaksi. Ei näet ole hullumpi saavutus, jos mies puuhaa samanaikaisesti Helsingin yliopiston tohtoriopiskelijana väitöskirjahankkeensa kanssa.

Ovi jää raolleen.

Advertisements
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s