Per Petterson: Kirottu ajan katoava virta

Hevosvarkaat-kirjan kirjoittajan toinen suomennettu romaani löytyy myös pokkarina.

Hevosvarkaat-kirjan kirjoittajan toinen suomennettu romaani löytyy myös pokkarina.

Häipyvä uni, silti läheinen vielä –
kirottu ajan katoava virta!
Kotiseutuni kolmenkymmenen kahden vuoden takaa!

[Mao Tsetung]

Norjalaisen Per Pettersonin natsimiehitysaikaa heijasteleva Hevosvarkaat oli ilmestyessään tapaus. Kustantaja Otava julkaisi nopeasti sen vanavedessä Pettersonilta uuden kirjan, vuoden 2009 Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnon voittajan Jeg forbanner tidens elv, Katriina Huttusen suomentamana Kirottu ajan katoava virta.

Kirja on mosaiikkimainen ajankuva äärivasemmistolaisen Arvidin tajunnan läpi tarkasteltuna.

Yleisradion hiljattain televisiossa ja radiossa lähettämässä ohjelmassa kirjeenvaihtajastaan Erkki Toivasesta Toivanen kertoi pitäneensä käsittämättömänä suomalaisten opiskelijain poliittista hurmaantumista Neuvostoliiton kaltaisesta diktatuurivaltiosta samanaikaisesti, kun Länsi-Euroopan nuoriso arvosti vapautta ja ihmisoikeuksia. Toivanen viittasi Suomen taistolaisliikkeeseen.

Suomen lisäksi oli toinenkin outo maa, Norja. Norjassa nuorisoliike oli maolainen. Ehkei se kuitenkaan massoja liikutellut?

Kirottu ajan katoava virta -romaanin kiintopiste on vuosi 1989. Berliinin muuri murtuu ja itäblokki alkaa hajota. Arvid ei ole aistinut muutoksen merkkejä kilvoitellessaan olla oikea kommunisti. Pari kymmentä vuotta sitten maolaiseksi tunnustautunut ja opintojen sijasta paperitehtaan työläiseksi heittäytynyt Arvid on nyt 37-vuotias.

Arvid on tanskalaisen äidin ja norjalaisen isän sodan jälkeen syntynyt lapsi. Lukija voi täyttää alun mielikuvituksellaan. Tanska ja Norjahan olivat molemmat natsi-Saksan miehittämiä, ja naimaikäisten aikuisten elämänvietti purkautui rajuna sodan päätyttyä. Yksinäisen lapsen synnyttäneellä äidillä oli vaihtoehdot vähissä. Tanskalaisnaisesta tuli lapsen isän tavoin oslolainen tehdasduunari.

Ei hän Mao-huumaisen poikansa elämänvalinnaksi samaa tehdastyöläisen kohtaloa halunnut.

Luin Pettersonin kirjaa paitsi yhden aikakauden ajankuvana ja vasemmistolaisen sukupolven maailmankuvana, ennen kaikkea kuvauksena äitiriippuvuudesta. Ehkä tiedostamattaankin Arvid hakee äitinsä hyväksyntää ja läheisyyttä, ja ehkä tiedostamattaan äiti hakee väljyyttä ja omaa reviiriä, etäisyyttä miehestään ja pojastaan. Mutta nyt vain 60-vuotiaasta äidistä on löytynyt kuolemaan johtava vatsasyöpä.

Arvid lukee samoja kirjoja kuin lukuhimoinen äiti. He pitivät myös samoista elokuvista, tai niin Arvid uskoi. Entä se kerta, kun äiti vei Arvidin katsomaan elokuvaa Grand Prix. Arvidin muistellessa tuota iltaa äiti huomauttaa mukana olleen myös Arvidin veljen. He olivat kolmistaan.

”Veljeni ei ollut kuitenkaan mukana kuvassa, jonka olin tallentanut siitä illasta. Pyyhin hänet heti pois. Niin kuin Stalin pyyhki pois Trotskin.”

Arvid on perinyt isänsä ulkonäön, eikä se miellytä, sillä aviopuolisoiden välit ovat viileät ja etäiset:

”En halunnut muistuttaa isääni. En halunnut katsoa itseäni peilistä, koska näin vain isäni. Melko varhain ymmärsin kuitenkin että kaikki nuolet osoittivat siihen suuntaan, että tulisi aika jolloin kaikille kävisi selväksi, miten paljon todella muistutin isääni. Se etäännyttäisi minut lopullisesti äidistäni. Siitä huolimatta, että he olivat naimisissa keskenään.”

Taistelu äidin huomiosta alkoi jo pienenä. Arvid käytti vaippoja pidempään kuin muut lapset sitoakseen äidin huomion itseensä. ”Osasin tavata, ennen kuin lakkasin käyttämästä vaippoja. Mutta kaikista saavutuksistani huolimatta muistutin isääni.”

Aikuisuuden kynnyksellä Arvidilla oli tapana ennen äidin työpäivän päättymistä tulla norkoilemaan suklaatehtaan porttia vastapäätä ja seurata, keiden kanssa äiti juttelee portista ulos astuessaan ja milloin huomaa hänet.

Ei Petterson Arvidin psykologiaa avaa, tai se ei avautunut minulle. 17 vuotta itseään nuoremman vasemmistolaisen naisen, ”hänen”, kanssa naimisissa ollut ja nyt ”hänen” jättämä Arvid kuvataan ulkonäöltään puoleensavetäväksi. Arvid on älykäs ja lukee yksitoikkoisen työnsä vastapainoksi paljon. Mutta jokin osa hänessä on jäänyt epäitsenäiseksi, mutta itsepäiseksi lapseksi.

Kirottu ajan katoava virta on kuin ajan virrasta rajattu lähihistorian pätkä, joka hajoaa reunoiltaan ja kadottaa yhteytensä ennen olleeseen ja jäljessä tulevaan. Itsenäistyykö Arvid äitinsä kuoleman jälkeen ja minkä tilin hän tekee siitä diktatuurivaltiosta, jota hän vuosikymmenet ihaili ja jonka perustajan Maon kuvaa hän on aina pitänyt sänkynsä yläpuolella?

Olen vakuuttunut, että tanskalaisille ja norjalaisille lukijoille Pettersonin kirja tuo suomalaislukijaan verrattuna monenlaisia lähihistorian mielenkiinnikkeitä, muistoja ja tunteita.

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s