Markku Hattula: Akat

Akat soveltuu persoonalliseksi lahja- ja piristäväksi lukukirjaksi.

Akat soveltuu persoonalliseksi lahja- ja piristäväksi lukukirjaksi.

Markku Hattulan kirja Akat (Maahenki 2013) koostuu kahdesta kymmenestä napsakasta naistarinasta. Luvuilla on naisten nimet: Aune, Ilona, Martta, Salla, Kielokaarina, Ainomaria, Kerttu, Raili, Iita, Hanna, Lempi, Kaisa, Esteri, Pirkko, Sylvi, Eira, Pauliina, Ira, Orvokki ja Salme.

Tarinoita höystää Baker Youssofin kekseliäs kuvitus. Siinä naiset esittäytyvät sangen arkisina. Kauneus siirtyy katsojan silmiin. Kirja hengittää ilmavasti juuri tarinoiden ja niitä tukevan kuvituksen yhdensuuntaisuutena.

Hattulan akat ovat ratkaisujensa kanssa yksin. Useimmat heistä joutuvat vaikeaan, usein sietämättömään tilanteeseen, jonka aiheuttajana on joku muu, useimmiten oma aviomies, ukko, ukonketale tai -kuvatus. Tilanteet ja kohtalot ovat kuitenkin erilaisia, niin ovat myös akat ja ukot.

Kirjan tarinoissa on pakahduttava määrä naisenergiaa, sinnittelyä, kestämistä, katkeamispisteeseen asti sietämistä, sisuuntumista, määrätietoisuutta, vallankäytön ylivyörytystä, aikaansaavuutta ja ennen kaikkea omia elämänvalintoja ja ratkaisuja.

Hattula on paitsi kirjailija, myös kokenut kirjoittajakouluttaja. Tässä työssään hän on kohdannut naisen jos toisenkin. Naislukijana saatoin vain ihastella, miten hyvin Hattula tavoittaa kuvaamiensa naisten luonteet ja elämäntilanteet. Olisiko lukukokemukseni ollut toisenlainen, jos kirjan kannessa olisi ollut naiskirjailijan nimi? Ehkä, ainakin ennakkoluuloisempi.

Naisista nuorin on Göteborgiin töihin muuttaneiden vanhempien hylkäämä Orvokki, joka jäi pienenä mummin hoidettavaksi. Huoltajansa kuoleman jälkeen äitiään murrosiässä etsivä, hyväuskoinen tyttö törmää karuun todellisuuteen, mutta säilyttää silti eheytensä ja valoisan mielensä.

Vanhin naisista on 90 vuotta täyttänyt puolisokea Sylvi, joka kaahailee vastuuttomasti liikenteessä. Kun hän kolaroi traktorin kanssa, uusi ja entistä komeampi hurjisteluvempain löytyy autokaupasta ja käteisellä. Sylvillä on paalua. Ikää on kosolti myös sähköttömässä mökissään sinnittelevällä Esterillä, joka ei suostu muuttamaan kirkonkylän vanhaintaloon. Ongelmana ovat pakkaset: hyvä naapuri ja Esterin puidenpilkkoja Veikko on kuollut ja mökki on hatara.

Muutamat tarinoiden naiset voimaantuvat taiteesta ja taiteen harrastamisesta elämän ottaessa koville. Suutarin akka Aune tekee mökistään ja sen pihapiiristä värikästä ITE-taidetta, kun kätisevästä ukostaan lopulta eroon pääsee. Ilona haltioituu Kaarlo Sarkian runoista ja maanviljelijä-aviomies oppii lopulta ylpeilemään lausujavaimostaan. Martta panee joen tulvivat jääpadot ja sen myötä päällepäsmäri-miehet kuriin ja kajauttaa päälle karaoke-laulut kotivehkeillään sen kunniaksi. Viis siitä, että lauluääni ei ole häikäisevimmästä päästä. Salla jättää lapsineen väkivaltaisen ja umpijuopon miehensä Karin ja etsii muuttotilanteessa voimaa Helvi Hämäläisen säkeistä.

Vaikka naiset ovat niin sanotusti kusessa ukkojensa kelvottomuuden vuoksi, perheväkivallan Markku Hattula väistää. Se tulee mainituksi vain Sallan tarinassa, alleviivaamatta. Näin Hattula välttää synkän virityksen. Vaikka elämäntilanteet ovat raskaita, naisenergia tuo tarinoihin valoisan ja hilpeän virityksen.

Aina ei pahan aiheuttaja ole mies. Eläkkeelle jäänyt Pirkko on ryhtynyt seurakunnan vanhustyön vapaaehtoistyöntekijäksi, mutta joutuu auttamishalussaan yhä räikeämmin seurakuntadiakonin sekä laitapuolen kulkija Rikun hyväksikäyttämiksi. Hyväsydämisyydelle tulee raja vastaan.

Vallan käyttäjiä ja jyriä omassa elinympäristössään ovat taloyhtiön hallituksen jäsen ja talon ”poliisi” Eira sekä seurakunnan pitkäaikainen työntekijä Pauliina, jolla uuden kirkkoherran saapumisjuhlan valmistelussa ei riitä muiden huomioonottokykyä.

Hannan tarinassa paha tulee rajan takaa. Monilapsinen perhe asuu rajan pinnassa ja tykkien jyske kuuluu entistä ankarampana. Evakuointia ei kuitenkaan ole tullut. Hannan perheelle lähtöilmoitus tulee liian myöhään. Perheensä menettänyt Hanna palaa joskus vankileiriltä, yksin.

Rennosti ratkaisee avioliitto-ongelmansa vieraisiin sortuneen Miikan kanssa Välkkylän marttojen Kerttu. Hän ei marttojen matkalla lasiin sylkäise ja kotiin päästyään viskaa miehensä pellolle. Uskottomuus on taustalla myös Railin tilanteessa: yhteiseksi suunniteltu omakotitalon rakennusprojekti sälyttyy yksinhuoltajanaisen harteille, mutta sinnikkyys ja sisu perivät voiton, vaikka kohtelu pankissakin on nuiva. Joulua juhlitaan keskeneräisessä talossa, kaakelilaattojen keskellä ja kertakäyttöastioita aterialla käyttäen.

Ja on vielä monta muuta tarinaa! Mietin, millainen mieskuva syntyisi, jos lukisin kirjan sivuhenkilöiden, miesten, kautta. Kokonaiskuva ”luomakunnan kruunuista” ei muotoutuisi kovin hääppöiseksi.

Akat on mainio luku- ja lahjakirja, miehille ja ennen muuta naisille. Vihje, vihje, vihje!

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s