Matti Hälli: Ruottinojan aurinko

Ruottinojan aurinko on Hailuoto-sarjan keskimmäinen teos.

Ruottinojan aurinko, Hailuoto-sarjan keskimmäinen teos, ansaitsee klassikkokirjan aseman.

Matti Hälli (1913−1988), jonka syntymästä tuli maaliskuussa kuluneeksi sata vuotta, on armoton kertoja. Siihen päädyin, kun innostuin lukemaan Luoto-trilogian keskimmäisen teoksen, Ruottinojan aurinko (1963).

Tämä maagista realismia edustava kirja on pursuavan rehevä ja omintakeinen. Kirjan ilmestymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta.

Kun pääsin alkuun, kirja imaisi otteeseensa.

Maagisuuden ohessa kerronnassa on myös kosolti veijaritarinaa Aapelin Siunatun hulluuden tapaan ja meren viljaksi kesämyrskyssä joutuvan kalastajan, Isosäikän Leevin kohtalosta kertova luku on miltei balladimainen. Silti kirjan tyyli on ehyt.

Keskushenkilöitä ovat ruottinojalaiset, vanha myrrysmies (poppamies/tietäjä) ja entinen Lännen lokari Ruottinojan Salomoni sekä Ruottinojan isänsä Aaprami, jolle Salomonin kuoltua lankeaa uuden ajan myrrysmiehen osa. Muita hailuotolaisia on runsaasti, ja kunkin ruokakunnan Matti Hälli maalaa tapahtuman kautta, rehevällä pensselillä henkilöiden ulkonäköä ja luonnetta myöten.

Eivät Ruottinojan miehet taikoja tee, mutta he osaavat tulkita luonnonmerkkejä ja kantaa vastuuta. Vaikka päättelykyky ja järki väittävät monessa vastaan, vanhat merkit osuvat kohdalleen, kuten myrskyn enteissä.

Varhaiskeväästä varhaiskevääseen sijoittuva tarina kuvaa hengenvoimien kamppailua ihmisten mielistä. Erilaisia mahtivoimia edustavat yhtäältä vanhatestamentilliset, viisaat ja kaikelle huuhaalle hymähdellen suhtautuvat ruottinojalaiset, toisaalta luotolaisten sitkeä taipumus taikauskoon, mitä ruottinojalaiset harkiten tukevat ja harkiten toppuuttelevat nauttien ihmisiltä saamastaan arvonannosta.

Uudeksi mahtivoimaksi saarelle ilmaantuu pohjoisesta tuleva lahkolaiskolmikko Profeetta, Lapinäijä ja liukaskielinen Välikälmi samalla, kun Hailuoto saa nuoren papin, Sarvijaakon. Kirjan keskeinen juonne on valta, jolla lahkolaiskolmikko jakaa luotolaisia, sen ajan kun valta on kestääkseen.

Mutta hurmahenkisten saarnamiesten kelkkaan lähtö ei ihmisluontoa muuksi muuta:

”− Olen minä syynännyt niitä jotka ovat tulleet tämän profeetan uskoon, Aaprami virkahti. – Ne ovat niin kuin nurinkäännettyjä sukkia, joka masi ja akka, reiät ovat vain uuvella kohalla, mutta silti olemassa.”

Taivaallisia hengenvoimia väkevämpi on kuitenkin seksuaalinen vietti, ja sen kuvaukset saivat minut tussahtamaan kerta toisensa jälkeen nauruun. Viettelijät ja viettelijättäret eivät nykyarvostusten mittapuulla tunnu kovin vetovoimaisilta, mutta maallisten lihanilojen vimmaa se ei hillitse. Kirjan herkullisia tyyppejä ovat tahollansa Ylkämiehen Kaisa, Kuja-Hanna, liikemies Keritsin, villitsijäprofeetta, Karstanperä ja Kasinojan Miina (”Miina kepsahti ketterästi hänen ympärillään, toimitti kammariin ja kiersi kuin leikkisä koiranpentu isoa hevosta.”)

Nämä kaisat, miinat ja hannat Hälli kuvaa naisihmisiksi, jotka ovat ulkoisessa olemuksessaan levinneet joka taholle. Äijät sen sijaan ovat pikemminkin käppyräisiä vanhoja huoripukkeja, kuten ahne Karstanperä.

Lahkosaarnaajien kelkkaan lähtevä Ristopinkorpi tapaa karata vaimoaan kalamökilleen Nokileton luodolla:

”Siellä oli Ristopinkorpi omaa pahuuttansa ja Kuja-Hannan lempeyttä paossa. Ristopinkorpi rakasti Kuja-Hannaa ja lapsiaan, joita oli monta niin suuresti että hänen oli välistä nostettava riita kaiken onnen ja rakkauden vastapainoksi, sillä Ristonpinkorpi uskoi tasapainon lakiin niin luonnossa kuin ihmisen elämässäkin. Saatuaan riidan valmiiksi, vain sitäkin lämpimämpää sopimista varten, Ristopinkorpi lähti housujaan kohotellen nostelemaan…”

Seksuaalisuus on Ruottinojan auringossa luomua. Kun miestään paljon nuorempi Varvaran Maija oli nälvinyt Varvaraa ”hatun putoamisesta korville” (luotolaisten ilmaisu potenssin kuihtumisesta), naapurit ennustavat äijälle näytön paikkaa:

”Iltayöstä kun Antti tuli kotiin ja istuutui pöytään, lasten jo jouduttua nukkumaan, nämä ennustelut osoittivatkin pitävän paikkansa. Antti ojensi höyryävää pottuvatia Maijaa kohti ja neuvoi: − Syö nyt akka pottuja, voi tulla kauhia yö!”

Perimmältään ihmisiä tuntuu hallitsevan ahneus, tyhmyys ja pelko. Mutta kerronnan ulkopuolelta lukija aavistaa myös uurastuksen. Luotolaiset kalastavat, pyytävät norppia ja viljelevät maitaan. Vuosisatoja he ovat auttaneet toisiaan hädässä ja yhteiselo perustuu luottamukseen. Ei tarvita kontrahteja paperille, sillä miehen sana pitää. Tässä uskossa moni antaa rahansa huijarille yhteisen Arvokala-jalostamon perustamiseksi rahansa menettäen.

Pienen sivujuonteen tuovat hailuotolaiset Lännen (ja Idänkin) lokarit. Koko joukko nuoria miehiä lähti aikanaan haaleille ja kullanetsintään Alaskan Klondykeen. Nämä vanhat miehet, Ruottinojan Salomoni heistä tärkeimpänä, pitävät yhä yhtä toisilleen neuvoja jakaen.

Matti Hällin kielestä

Viehätyin suuresti Hällin kielestä. D-kirjaimia toki kerronnassa on, mutta harkitusti sitä on myös häivytetty. Tällöin d muuttuu v:ksi, j:ksi tai katoaa: hiljaisuuvessa, täyvessä, yökauvet, näijen, asioijen, suen, oottaa, kohallaan. Tämä pätee myös epäsuorannassa kerronnassa.

Paikallisia tai alueellisia ilmaisuja on runsaasti: pulli (pullo), mavussa (maistissa, humalassa), masi (ukko), ruovikko (ruoikko), vöyry (äveriäs), lettivikainen (heikkolahjainen), maitopänikkä (peelari), manillaravatti (hirttoköysi), äkätessään (havaitessaan) kottaraisen tienvieritolpan koivussa jne.

Tämä kirja tulee saada lukijoiden ulottuville uudelleen. Se ansaitsee klassikkoaseman.

Advertisements
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Löydöt Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s