Luke Harding: Mafiavaltio

Mafiavaltio”Putin näyttäytyy yhä useammalle kehityksen tulppana”, kirjoittaa Jussi Niemeläinen Helsingin Sanomien artikkelissaan 8. toukokuuta. Guardianin Moskovan kirjeenvaihtajana vuodet 2007−2011 toiminut Luke Harding päätyy karmaisevassa kirjassaan Mafiavaltio. Miten tavallisesta toimittajasta tuli uusbrutaalin Venäjän vihollinen (Into 2012) samaan, vain eri ilmaisuin.

Venäjän turvallisuuspoliisin FSB:n, KGB:n perillisen, kiusaamisen ja haitanteon kohteeksi alusta lähtien joutunut Harding löytää ilmiölle virallisen termin, Zersetsung. Tämä systemaattiseksi vainoamisen kellopeliksi Stasin ja KGB:n hioma järjestelmä kukoistaa Putinin Venäjällä. Kohteina ovat muiden muassa ulkomaiden suurlähetystöjen venäläiset työntekijät, ulkomaiset toimittajat, ei-putinilaiset kotimaan toimittajat, kansalaisaktivistit ja ihmisoikeusaktivistit sekä osin myös diplomaatit perheineen.

Zersetsung

Zersetsung on sekä näkymätöntä että konkreettista. Sen tavoitteena on saada uhri pelkäämään, pakottaa ruotuun tai lähtemään sekä aiheuttaa mahdollisimman paljon vahinkoa toisen uralle, maineelle, ihmissuhteille ja mielenrauhalle. Stasi kehitti siitä tieteenhaaran. Siinä missä Stasin konstit olivat lopulta psykologisemmat, KGB:llä ja sen perillisellä FSB:llä ne ovat brutaalit ja karkeat.

Miltä tuntuu tulla kotiin, kun sinne on jälleen jätetty merkki käynnistä? Lämmitys on käännetty pakkasella pois päältä, kaikki hälytyslaitteiden lukuisat paristot on poistettu, makuuhuoneen vuoteelle jätetty pornolehti tai vessaan on tehty torttu ja vesi jätetty vetämättä? Mitä kulloinkin. Kuuntelu on luonnollisesti ympärivuorokautista.

Zersetsungin tavoitteena on, että uhria eivät muut usko. Häntä aletaan pitää vainoharhaisena.

FSB voimansa tunnossa

Luke Harding joutui FSB:n hampaisiin oltuaan epäsuorasti osallisena oligarki Berezovskin haastattelussa. Sen seurauksena hänet kutsutaan kuulusteluun pahamaineiseen Lefortovon vankilaan Moskovassa. Vaikka hän saa ”vapauttavan tuomion”, Venäjän ihmisoikeustilanteesta ja yhteiskunnan läpäisevästä korruptiosta Guardianille raportoiva Harding on Venäjän valtakoneiston silmissä vihollinen.

Harding on rohkea ja toimittajan työssään hän noudattaa tiukasti länsimaista journalismietiikkaa. Hän varmistaa aina lähteensä, ja jos ei voi varmistaa, toteaa tiedon todistamattomaksi. Sellainen on sitkeä huhu Putinin suunnattomista rikkauksista välikäsien, kuten ystävänsä Gennadi Timsenkon kautta (kaasuyhtiö Surgutneftegaz, Gazprom ja sveitsiläinen Gunvor).

FSB:n koneisto jyrkkine sisäisine hierarkioineen on massiivinen. ”FSB on epäileväinen, syvästi vainoharhainen, ei-venäläiseen maailmaan tutustumaton ja altis järjettömiin ja tunteen vallassa tehtyihin tekoihin”, Harding saa kokea. Koskaan hän ei saa selvitetyksi, millä tasolla häntä koskevat päätökset, kuten karkotus, tapahtuivat.

Korruptio, korruptio, korruptio

350-sivuisen teoksensa 17 luvussa Luke Harding käy Venäjän valtakoneiston toimintalogiikkaa, missä koneiston rasvana on kaikkialle ulottuva korruptio (”Venäläinen korruptio alkaa liikennepoliisista.”). Hän väittää korruption kuusinkertaistuneen Putinin valtakaudella. Putinin tullessa valtaan valtion koneistossa työskenteli alle puoli miljoonaa ihmistä. Vuonna 2008 valtion leivissä oli jo 850 000 ihmistä. ”Yhteys on selvä ja suora. Mitä useampi byrokraatti, sitä enemmän korruptiota.”

Ihmisiä hallitaan monopolisoidulla tiedonvälityksellä ja säädösten verkostolla, missä jokainen syyllistyy väkisin rikkeisiin. Mutta ne aktivoidaan vasta palvelemaan jotain muuta tarkoitusta. Ja ellei rikkeitä löydy, niitä keksitään. Valkea pannaan tarvittaessa näyttämään mustalta.

Suoran toiminnan maa

Aleksandr Litvinenkon murhan kautta Harding käsittelee FSB:n sisäistä valtataistelua ja kostoa luopioille. Murhatutkimuksen myötä Venäjän ja Ison Britannian välit viilenevät.

Elokuussa 2008 käydään Georgian ja Venäjän välinen viiden päivän sota. Harding menee niin lähelle tapahtumia kuin mahdollista ja raportoi siviileiden kohtalosta miehittävän armeijan armoilla.

Luku Uusi porvaristo on omistettu Venäjän uusrikkaille ja heidän länsimaisille omistuksilleen. Äiti-Venäjää on ryövätty ja raiskattu!

Luku Äärioikeiston nousu tärähtää lukijan aivoon. Uusnatsien tekemät etnisten vähemmistöjen edustajien murhat nojaavat venäläisen enemmistön hiljaisen tukeen (”Venäjä venäläisille”) sekä poliisin ja FSB:n enemmistön tukeen. Äärioikeistolla on vankka kasvupohja ihmisissä, jotka eivät näe eroa nationalismin ja Putinin edistämän patriotismin välillä.

Saman hengen perintöön on laskettava myös Kremlin suosimat Naši-nuoret (”Meikäläiset”), joita Harding kuvaa luvussa Voittajat ja häviäjät. Häviäjiä ovat puolestaan kansalais- ja ihmisoikeusjärjestöt. Yksi vainon kohteista on British Council, johon kohdistettua FSB:n iskua Russia in Global Affairs -lehden päätoimittaja Fjodor Lukjanov kommentoi Hardingille: ”Olen tyystin vakuuttunut, että Venäjä ei ole piitannut kansainvälisestä kuvastaan enää pitkään aikaan.”

Harding omistaa laajan ja seikkaperäisen jakson kirjassaan Tšetšenian, Irgušian, Dagestanian ja Ossetian tapahtumille ja ennen muuta räikeille ihmisoikeusrikkomuksille, murhille, raiskauksille, kotien tuhoille ja ihmisten katoamisille. ”Turvallisuusjoukot nauttivat täyttä rankaisemattomuuden suojaa”, kuvaa Harding oikeusvaltiota nimeltä Venäjä, joka niputtaa yhteen ihmisoikeustyöntekijät ja kapinalliset.

Hardingin Moskova-kauden aikana murhataan muiden muassa ihmisoikeusaktivistit lakimies Stanislav Markelov ja Nataša Estemirova. Ainakin jälkimmäisen Harding ehti haastatella.

Silovikkien valtio

Mafiavaltio on monipuolinen, laaja ja perusteellinen teos nyky-Venäjästä, missä Boris Jeltsinin aikainen hennosti orastava demokratiakehitys korvautui nopeasti Putinin hierarkkisella FSB-silovikkien vallalla, talouden ja yhteiskunnan käsiinsä ottaneella uudella oligarkialla (”77 prosenttia korkeista virkamiehistä”).

Jouduttuaan pois maasta Luke Harding treffaa Potsdamissa Stasin menetelmien yhtä kehittäjää, psykologi Jochen Girkeä. Vladimir Putin oli vuodet 1986−1990 KGB-upseerina Dresdenissä, kunnes Jeltsin leipoi hänestä koko KGB:n johtajan. Harding päättää kiinnostavan ja valaisevan keskustelunsa Girken kanssa:

”Nuorena vakoojana hänellä [Putinilla] oli kaksoismentorit. Ne olivat KGB ja Stasi. Se näkyy. Tuloksena on syvää puutetta myötätunnosta ketään hänen kanssaan eri mieltä olevaa kohtaan. Hänen hyysäämänään Venäjästä on tullut öykkärimäinen, väkivaltainen, julma ja ennen kaikkea epäinhimillinen. Vuoteen 2011 tultaessa yli vuosikymmenen vallassa ollut Putin on vienyt päätökseensä huiman vastavallankumouksen. Hän on korvannut 90-luvun puolidemokraattiset rakenteet pystysuoralla mahdilla. Hän on vaalinut korruptiota, koska korruptio rohkaisee lojaalisuuteen. Hän on antanut FSB:lle ennenkokemattoman vallan. Ja hän on palauttanut turvallisuuspalvelun sen vanhaan KGB-tehtävään valtion varjelijaksi. Mutta hän on epäonnistunut perinpohjaisesti, koska hän ei ole keksinyt mitään uutta.”

Luce Hardingin kirjan suomennosta on tukenut Alfred Kordelinin säätiö. Suomennos on Jarkko S. Tuusvuoren.

Advertisements
Kategoria(t): Muistelmat ja elämänkerrat, Poliittinen historia, Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s