Tua Harno: Ne jotka jäävät

Tua HarnoTua Harno (1984) opiskelee Teatterikorkeakoulussa dramaturgiaa, mutta on ennen alan vaihtamista valmistunut oikeustieteen kandiksi. Ne jotka jäävät (Otava 2013) on hänen esikoisromaaninsa. Käsikirjoitus voitti viime vuonna Pentti Saarikoski -kilpailun.

Tarinan kertoja neljässä sukupolvessa on Frida, entinen oikeustieteen opiskelija, nykyinen teatterikorkeakoululainen. Fridan ja Tuan yhtäläisyyttä ei voi välttää.

Nyt Tua Harno teki siis kolmannen ura-avauksen, kirjailijaksi. Sukutarina kertoo ruotsinkielisistä Henrikssoneista, nimen ”suomennoksen” jälkeen Hernkileitä. Mutta vaikka sukuhaudassa lukee Henriksson, tarina on myös Erik Kurjen, hotelli Klaus Kurjen omistajan nuoremman tyttären sukuhaaran tarina.

Suvun vanhimmassa kerrostumassa eletään 1900-luvun alkua. Erik Kurjen kahdesta tyttärestä Sigrid Eleonora (Siri), oli kaunis, ja neljä vuotta vanhempi Frida Henrietta viisas. Oman peilikuvansa äärellä viihtyvä Siri himoitsee äitinsä arvokkaita korvakoruja. Ne periytyvät ensin naimisiin menevälle. Siri tahtoo ne saada. Ainoa nuori mies, jonka seurassa Henrietta viihtyy, rakastuukin Siriin ja vie juuri aikuistuneen kaunottaren vihille.

Mutta Sirin huolitellun olemuksen viehkeys himmenee ja pian aviomies Per Henriksson (Hernkil) on yhtä kiinnostunut vaimostaan kuin vanhasta jalkalampusta. Per jää kuitenkin ajan tavan mukaan avioliittoon, mutta rakentaa muilta suljetun alueen kotiinsa. Lapset vakoilevat isän karua elämää avaimenreiän läpi. Näennäisesti läsnä olevana isä on vaimoltaan ja lapsiltaan poissaoleva.

Toisin käyttäytyy perheen tytärjoukkoon vuonna 1927 syntyvä poika, Roger Leonard Axel Edvard, Pojuksi kutsuttu. Hänen koko elämänsä on sarja lähtemisiä ja jättämisiä. Pojua kutsuu unelma, rajattomien mahdollisuuksien maa, Amerikka, eikä edes toista lastaan odottavasta Hilkka-vaimosta ole pidättelijäksi. Poju kuolee eturauhassyöpään Yhdysvaltain länsirannikolla lukuisat avioliitot, ammatit, elämän nousut ja laskut läpikäytyään.

Myös kertoja-Fridan isästä Raimosta, entisestä rockmuusikosta ja aikuisiässä pitkin maailmaa matkustelevasta liikemiehestä, tulee lähtijä, vaikka hän haluaisi jäädä. Elämässään epäonnistuneen lähtijän elämä on kolhuinen.

”Kunhan mies palaa matkoiltaan, ei jää vieraisiin satamiin, ei rakasta lentokenttää enemmän kuin kotiaan, ei rakasta hotellia enemmän kuin perhettään, tuntemattomia kaupunkeja enemmän kuin vaimoaan, vieraita ihmisiä enemmän kuin lapsiaan. Mutta joskus salassa hän rakasti, minun isäni. Hän tuntui jakautuvan kahdeksi ja ehkä useammaksi eri mieheksi eri paikoissa, niin että lopulta hänen oli annettava itselleen enemmän nimiä kuin yksi.”

Musiikilla on kirjassa suuri merkitys, tai sittenkin laulujen sanoilla, joista etsitään elämän totuuksia ja ohjeita. Raimo-isän matkaeväinä ovat Leonard Cohenin rakkautta palvovat laulut.

Entä Frida itse, vetävännäköinen, nuori nainen, joka rakastuu oikeustieteellisen opintojensa loppuunsaattamisessa kipuilevaan Emiliin? Frida ei pakanee arkipäiväistyvää rakkautta. Hänestä tulee sukurasituksen levoton jatkaja. Uuden sukupolven jääjä on mies, Emil, yhdessä vauvan kanssa.

Yleisemmällä tasolla kirja kertoo lähtemisestä ja jäämisestä, lähtijäin osalta pakenemisesta, pakoilusta, lyhytjänteisyydestä, levottomuudesta ja kyvyttömyydestä kantaa vastuuta. Vastakohtina ovat romanttinen rakkaus ja arkinen rakkaus sekä onnen etsintä läheltä tai kaukaa. Sittenki kirja on minulle enemmän suku- ja sukupolvitarina.

Tua Harno on jaksottanut tarinansa kuuteen lauluun, joista kussakin on nykyajassa Fridan minämuotoinen kertojaosuus sekä tarina edellisistä sukupolvista. Kielen värikkyydessä ja omaperäisyydessä kirjan alku lupasi paljon. Mutta Harnolle kävi kuten aloittelevalle maratoonarille: alkuosa menee kevyesti ja sitten alkaa hyydyttää. Kieli muuttuu tavalliseksi ja mukana on myös löysää (esimerkiksi isä-Raimon small talk Kaliforniassa velipuoltensa kanssa), mutta aivan maitohapoille Tua Harno ei sentään joudu, koska kykenee lopussa hienoiseen loppukiriin.

Esikoiskirjan tarina on otettu ilmeisen läheltä. Kiinnostavaa seurata, miten seuraavalla ”maratonilla” käy, kun aihe on kenties asteen etäisempi.

P.S.

Kirjailijan haastattelu on kuultavissa sunnuntaiaamuna 11. 5. radion Kirjakerhossa YLE 1:ssä kello 8:30 keskustelijana Seppo Puttonen.

Advertisements
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s