Juhani Ahoko feministi?

Papin rouvaLuin vuosikymmenten jälkeen uudelleen Juhani Ahon romaanit Juha ja Papin rouva. Olin murrosiässä ahminut Ahon keskeisimmän tuotannon, joukossa Panu, Papin tytär sekä Kevät ja takatalvi – ja aika perusteellisesti unohtanut lukemani. Papin tytär oli myös elämäni ensimmäinen teatteriesitys. Pääsin näkemään sen Kuopion yhteisteatteriin, ja kokemus syöpyi mieleen.

Molempien uudelleen lukemieni kirjojen rakenteena on kolmoisdraama, ja molemmissa Aho tavoittaa hienosti naisen mielenliikkeet toivon ja epätoivon, epävarmuuden ja syyllisyyden hetteiköissä. Aho on naisten sisäisten maailmain ymmärtäjä ja hienovireinen tulkki.

Papin rouva (1893) on aikalaisavioliittoromaani, Juha (1911) ajallisesti määrittelemätön rajakarjalainen tragedia. Sekä maalaispappilan kappalaisen vaimo Elli että itseään huomattavasti vanhemman Juhan Marja-vaimo kokevat jääneensä naiseudesta osattomiksi. Elämisenarvoinen elämä virtaa muualla ja muille. Toinen on painostettu, toinen ajautunut naimisiin. Tai kuten Ellin äiti sanoo tyttärelleen: ”Sinä, tyttö parka, et tiedä, että maailmassa tyttö hyvin harvoin saa sen, jota oikein rakastaa… usein hänen täytyy tyytyä siihen, jota voi sietää.”

Molemmissa romaaneissa mies on hyväntahtoinen, työteliäs, arkisen tylsä ja naiivilla tavalla hyväuskoinen. Aviopuolisona molemmat herättävät vaimossa vastenmielisyyttä.
Papin rouvan näyttämönä on pettävä maalaisidylli, sivupappilan nimi on Tyynelä. Vesi seisoo, virtaa ei ole.

Molempien naisten elämään osuu käypäläinen, sujuvasanainen hurmuri ja viettelijä. Elli rakastuu uudelleen vuosien takaiseen ihastukseensa, miehensä opiskelutoveriin, maailmaa nähneeseen Olavi Kalmiin, pappilan kesävieraaseen, ja löytää tämän kanssa hengenheimolaisuuden. Marjan kohtaloksi koituu rajantakainen liukaskielinen kauppamies Shemeikka, Juhan ulkoinen vastakohta.

Siihen yhtäläisyydet loppuvatkin. Siinä missä Marja heittäytyy mitta häijyn anopin kohtelusta täyttyneenä käypäläisen kyytiin, tunneanemiassaan nälkiintynyt Elli tyytyy kävely- ja keskusteluhetkiin kesävieraan kanssa ja tukahduttaa ulkoisesti sisäisen roihunsa. Hänelle riittäisi varmuus Olavin vastarakkaudesta. Sen, mielessään säilytettävän tiedon, varjeltavan salaisuuden, varassa hän jaksaisi näivettävää elämäänsä.

Voisiko Juhani Ahoa, naisen sielunmaiseman kuvaajaa, kutsua feministiksi, naisten vapautusliikkeen rivisoturiksi? Määritelmällisesti feministi on naisasia(liikkeen) kannattaja. Etsin auktorisoitua tukea Panu Rajalan Juhani Aho -elämänkerrasta Naisten mies ja aatteiden – Juhani Ahon elämäntaide (WSOY 2011).

No, ei voisi. Yrityskin luonnehtia Ahoa feministiksi olisi poksauttanut tuon ajan suffragetin Minna Canthin otsasta verisuonen silkasta suuttumuksesta. Mutta Aho oli aidosti tasa-arvoihminen, ja ymmärsi naisia.

Kyse oli sittenkin temperamentti- ja luonne-eroista:

”Kun Minna Canth kirjoitti Valvojaan kiukkuisen jutun naisten alistetusta asemasta, Jussi ei voinut olla ihailematta rouvan poleemista tyyliä, mutta piti syytöksiä miesten yhteiskuntaa kohtaan liioittelevina. Toistaiseksi hän tyytyi toppuuttelemaan naisten emansipaation ylilyöntejä. Tästä aiheesta kehittyi muutamaa vuotta myöhemmin Minnan ja Jussin kesken pahempikin välirikko”, kertoo Rajala 1880-luvun vaiheista.

Köyhiä kansanihmisiä lastuissa kuvauksessaan Ahon tendenssi on mielestäni kuitenkin selvä: miehiä hän kuvaa usein hyväntahtoisen humoristisesti, kansannaisia lämpimällä myötätunnolla.

Avainromaani?

Panu Rajalan teos syvensi ja tarkensi tietojani nuoren Juhani Ahon ja hänen henkisen mesenaattinsa Elisabet Järnefeltin suhteesta. Uutta sen sijaan oli, että Papin rouvassa Aho kuvaa verhotusti kuvernööri Alexander Järnefeltin ja hänen nuorekkaan, älyllisesti säkenöivän vaimonsa Elisabetin tukahduttavaa avioliitoa, missä Juhani Aholla on kolmannen pyörän osa kymmenen vuoden ajan. Kolmoisdraamassa Aho, nuori ”kosija”, tuli torjutuksi, kun taas Papin rouvan perhostelevan herraskainen Olavi Kalm hakee hetkellistä mielihyvää ja valloituksia ja kiinnostuu pian uudesta osakseen tulevasta ihailusta.

”Jos Aho sijoittikin omia ulkoisia piirteitään Olavi Kalmiin, kirjalliseen keikariin, väistelevään esteetikkoon, enemmän hänen tuntojaan saattoi sittenkin olla Ellin erotiikannälkäisen mielen uumenissa”, arvioi Rajala. Omien tunteittensa patoaja oli Juhani Ahoa tuplasti vanhempi Elisabet, joka kasvatti Jussistaan paitsi kirjailijan, myös naistenymmärtäjän.

Aikalaistuomio

Mutta muuttiko naisen mielenliikkeiden impressiomainen kuvaus aikalaisajattelua ja asenteita, siis kirja, joka saa vielä 120 vuotta ilmestymisensä jälkeen sisikuntani kouristelemaan myötätunnosta (Juhassa tosin kolmoisdraaman kaikkia osapuolia kohtaan)? Olavin ja Ellin välillähän ei fyysisesti tapahdu mitään, yhtä Olavin varastamaa ja Ellin torjumaa suudelmaa lukuun ottamatta.

Panu Rajalan mukaan aikalaislukijat olivat enimmältään tyytymättömiä Ahon ”epämoraalisiin asetelmiin”. ”Papin rouva osoitti arveluttavan löyhää moraalia ylipäänsä antautuessaan näinkin läheisiin tekemisiin aviomiehensä ystävän kanssa. Hehän retkeilivät karjakartanolle ja Ellin rakkaille korkeille paikoille kaksin…”

Kirjallisuudentutkija C.G. Estlander ei nähnyt romaanin mieshenkilöissä mitään vikoja, vaan hänen syyttävä sormensa osoitti ankarasti papin rouvaa… ”[H]än antautuu tunnelmien valtaan sen sijaan että huolehtisi pappilasta ja miehestään ja tämän onnesta.”

”Kuinka paljon rikkaammaksi romaani olisi tullut, jos Elli olisi tuntenut edes syyllisyyttä siitä, että oli mennyt avioliittoon ilman rakkautta ja sitten vielä uneksii vieraan miehen tuomasta onnen mahdollisuudesta … häntä ei liikuta muu kuin oma onneton rakkaudettomuutensa”, Estlander sättii.

Kontrasti Papin rouvan idean ja aikalaiskritiikin välillä on niin jyrkkä, että sittenkin Juhani Aho oli asenteiden ja ajattelun ravistelija, yhteiskunnallisesti valveutuneempana naisten asialla, mutta eri tavalla kuin Minna Canth.

Pari vuotta ennen Papin rouvan ilmestymistä Juhani Aho tapasi ylvään, nuoren, emansipoituneen kuvataiteilijan Venny Soldanin, jonka kanssa avioituu (1891). Venny sitoutui avioliittoon, mutta eli boheemia ja vapaata taiteilijaelämää, jonka Aho hänelle myös soi ymmärtäen ihmisessä, niin miehessä kuin naisessa, elävän itsellisyydentarpeen.

Nuori, kaunis, tummasilmäinen pikkusisko Tilly Soldan ”solahtaa pian luontevasti” avioparin perhe-elämään, talouden- ja lastenhoitajaksi. Uuden kolmoisdraaman ainekset ovat koossa.

Juhani Aho: Valikoima lastuja (12.12.2011) http://www.sivistys.net/vanhoja_osastoja/annelin_kirjoissa/impressionisti.html

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s