Jaakko Numminen: Pohjalaispuheita 1951−2010

NumminenPohjanmaa on kansanliikkeiden hedelmällinen kasvualusta

Ministeri Jaakko Numminen (synt. 1922) on ollut sekä korkean virka-asemansa että luottamustehtäviensä kautta erilaisten tiede-, kulttuuri- ja opetusalojen tapahtumien kestopuhuja. Nummista voi pitää yhtenä sotien jälkeisten vuosikymmenten vaikutusvaltaisimmista virkamiehistä ja usein juuri sanan voimalla.

Ministerit tulivat ja menivät, mutta energinen, mieleltään nuorekas ja aina uuteen innostuva Numminen pysyi. Hän toimi yli 20 vuotta opetusministeriön kansliapäällikkönä ja päällikkötasoisissa tehtävissä kaikkinensakin liki 30 vuotta.

Nyt Numminen on koonnut mieleisensä valikon puheitaan neljän vuosikymmenen ajalta yksiin kansiin. Suuressa osassa valikkoa yhdistävänä tekijänä on pohjalaisuus, mutta mukana on koulutus- ja tiedepolitiikkaa, kirjastoasioita sekä kirkkopolitiikkaa koskevia puheita kolmelta kymmeneltä vuodelta.

Linkki kotiseutu- ja kansallishenkisessä ketjussa

Kun Numminen nuorena puhujana vuonna 1954 Vanhalla ylioppilastalolla käsitteli J.L. Runebergia ja suomalaista historiakuvaa, hän kiinnitti huomiota siihen, miten samassa ikäpolvessa heränneet samansuuntaiset vaatimukset tuottavat tulosta. Esimerkiksi hän ottaa 1820-luvun nousevan sivistyssukupolven, J.V. Snellman, Sakari Topelius ja Elias Lönnrot heistä tunnetuimpina. Yhdensuuntaiset tavoitteet ja vaatimukset eivät ”hukkuneet harmaan arkipäiväisyyden upottavaan suohon”.

Jotain samaa tunnistan, kun Numminen summaa Eteläpohjalaisen osakunnan tutkimusretkikunnan tavoitteita ja aikaansaannoksia pian jatkosodan jälkeen. Silloinen kotiseutuhenkinen pohjalaisten opiskelijoiden ja nuorten tutkijoiden joukko ylioppilaslakit päässään matkasi polkupyörällä Pohjanmaata ristiin rastiin, keräsi aineistoa ja haastatteli ihmisiä. Hanke oli kunnianhimoinen ja tulokset ilmeisen kunnioitettavat. Numminen oli mukana ainakin viitenä kesänsä, vuosina 1948−1952.

Epäilemättä nuori Numminen koki kuuluvansa pohjalaisen nousevan sivistyneistön joukkoon, jonka innoittajina olivat puoli vuosisataa aiemmin aatteelliset, ennen muuta Vienaan ja Karjalaan suuntautuneet kansatieteelliset keräykset.

Jaakko Nummisen valikoimassa on eniten arvoa Pohjanmaalle. Tämä koskee erityisesti niitä lähihistorian merkkihenkilöitä, jotka me muualla Suomessa syntyneet tunnemme valitettavan huonosti, ehkä vain nimeltä. Yksi näistä Nummisen esiin nostamista suurmiehistä on kauhavalainen kaivertaja Matti Sippola. Tämä näkijä perusti sekä Suomen ensimmäisen nuorisoseuran että Suomen ensimmäisen työväenyhdistyksen (Vaasaan).

Nuorisoseuraliikkeen suunnannäyttäjä Juho Hietanen, yhteiskunnallinen monitoimimies Santeri Alkio, kansanurheilun ja -hiihdon suurmies Tahko Pihkala, Mäntsälän kapinan kokoon kuivumiseen ratkaisullaan vaikuttanut suojeluskuntajohtaja, kirjailija ja lehtimies Artturi Leinonen ovat olleet Nummisen juhlapuheiden kohteina. Kokonaisia henkilökuvia tai -historioita hän ei luo, vaan löytää kuvattaviinsa jonkin kertojanäkökulman.

Vaikka Kauhava, Lapua ja Ilmajoki nousevat Nummisella erityisasemaan, monilla puheilla on aidosti myös kansallista arvoa.

Jokivarsiasutus ja kansanliikkeet

Pohjanmaalle on leimallista vahvat kansanliikkeet ja yhteisöllisyys. Numminen tulkitsee uskonnollisten herätysliikkeiden, ennen muuta körttiläisyyden, valmistaneen tietä kansallisille herätysliikkeille. Uskonnollisten liikkeiden sisällä kun herrat, papit, talolliset ja torpparit olivat samanarvoisia, ja samanarvoisuus on välttämätöntä kansanliikkeen menestymiselle.

Useammassakin kohtaa Numminen näkee kansanliikkeiden hedelmällisenä kasvualustana tiiviin jokivarsiasutuksen, missä talot ovat miltei nurkkakosketuksessa toisiinsa. Kun aate siinä yhteisössä syttyi, se sai joukkovoimaa.

Mieleen tulevat menneisyydestä herännäisyys, nuorisoseuraliike, maalaisliittolaisuus ja suojeluskuntatoiminta. Meren läheisyys vaikutti: niin jääkäriliike kuin Amerikan siirtolaisuuskin olivat pohjalaisia liikkeitä. Tiiviissä kyläasutuksessa joukkoliikkeille oli toisenlaiset mahdollisuudet kuin harvaan ja hajalleen asutetussa muussa Suomessa. Toisaalta uuden aatteen oli myös vaikea murtautua läpi.

Arvostan Nummisessa laajan sivistyksen ilmenemistä muiden muassa siten, että hänen käsittelemillään ilmiöillä on historia, juuret. Pidän sivistykselle kauhistuttavana seikkana historiattomuutta. Siihen törmää nykyisin tavan takaa.

Ihailen myös Nummisen taitoa nähdä ihmisissä ja asioissa erityistä ja suurta. Taitavana sanankäyttäjänä hän nostaa kuvaamassaan kohteessa poikkeuksellisuuden, hohdokkuuden, juurevuuden, merkittävyyden. Jos hän puuttuu kuvattavansa heikkouteen, hän verhoaa sen lämpimällä huumorilla. Numminen arvostaa suuresti itseään − ego lienee aika muhkea − mutta tekee sen sympaattiseksi kyvyllään antaa arvoa myös muille, nuukailematta.

Vaikka perikeskustalaista Jaakko Nummista voi myös jossakin katsannossa sanoa porvariksi (esimerkiksi sisällissodasta hän käyttää johdonmukaisesti nimeä vapaussota), vankka alkiolainen arvopohja tulee läpi: juureva talonpoikaisuus, tinkimätön sivistymisen ideaali, yhteisvastuun, isänmaallisuuden ja kansalaisaktiivisuuden arvostus sekä heltiämätön työteliäisyys. Alkiolaisuuden lisäksi listaan on lisättävä omien juurien arvostus.

Minulle on tärkeintä sukupolvien ketju”, Numminen punnitsee oman arvonsa ja paikantaa itsensä.

Advertisements
Kategoria(t): Kulttuurihistoria, Muistelmat ja elämänkerrat Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s