Reidar Palmgren: Sudenmarja. Otava 2012, 317 sivua.
Kaupunki hengittää Reidar Palmgrenin Sudenmarjassa (Otava 2012) muurahaisina, kirjosieppoina, tiaisina, kettuina, sudenmarjoina, saniaisina, sammaleina ja tuntemattomina poukamina. Tuula, yksi kaupungin puutarhaosaston kenttätyöntekijöistä, on saanut hoitoalueensa puistoalueen pohjoiselta lohkolta. Hän hoitaa sitä kuin äiti lastaan, jolle antaa kaikki vapaudet: ruoholle luvan kasvaa, oksille luvan kurottua puron yli, pensaille rehottaa.
Tuula on ahkera, mutta ”laiminlyönneistä” tehdään valituksia ja tehokkuusraporteissa tulee ikävää palautetta. Valittajia närkästyttää niittämättä jäänyt heinikko, syksyllä poistamatta jäänyt lehtikasa tai poiskorjaamaton, polun poikki kaatunut puu. Pian eläkkeelle siirtyvä esimies Holopainen yrittää ymmärtää omalaatuista alaistaan.
”Holopainen tiesi heinikon jääneen Tuulalta niittämättä, koska sen suojissa oli linnunpesä. Lehtikasa jäi paikoilleen, koska siili talvehti siellä. Tuulenkaato taas sai jäädä makuulle, koska sen suojassa eli peltomyyrä ja kaarnan rakosissa perhosen kotelot odottivat kuoriutumista.”
Palmgren johdattelee lukijan kuin hellä luonto-opas sellaiseen kaupunkiin, joka kuhisee elämää ja ääniä, jotka fillaristeilta ja koiriensa ulkoiluttajilta, puhumattakaan keskustan hälisevää kaupunkielämää viettäviltä tyystin tunnistamatta.
Ahmin Sudenmarjaa, lopulta aamuyöstä unen kustannuksella. Välillä pysähdyin ajatukseen: Hänestä, joka kirjoittaa näin, minä pidän, pidän kovasti.
Palmgren on näyttelijä ja kirjailija. Hän voisi olla luontokuvaaja tai taidemaalari. Impressionisti? Tai Ateneumin symbolistinäyttelyn 52 sielua perusteella hän on symbolisti. Kyllä, hän on myös symbolisti. Todellinen luonto näyttäytyy tarkassa kuvauksessakin myyttisenä ja sen hellä hoitaja Tuula on intiimissä luontosuhteessaan aistillinen nymfi.
Seksuaalisuudessaan, suhteessa mieheen hän on koiranpentu, jossa kosketukset ja tuoksut herättävät patoamattoman eroottisen nälän.
Tuula elää vaihtoehtoista elämänmuotoa, mutta ei tietoisin ideologisin perustein, vaan vaistovaraisesti. Luonnonlapsi hän on myös spontaanissa kostossaan, kun mitta on täysi.
Hänen työsuhdeyksiönsä on täynnä taimia: heinämättäitä lasten muoviammeessa, varpuja, luonnonkukkia ja koiranputkia maitopurkeista tehdyissä istutusastioissa tai vanhoissa kattiloissa. Jokaisen kasviyksilön istutukselle on syynsä ja historiansa. Ei hän niitä oikeasta kasvuympäristöstään halua riistää, vaan taata näille yksilöille vaaran uhatessa turvakodin.
Hän elää luonnon ja rationaalisen ihmisen välimaailmassa, on tutumpi metsässä pesiville pieneläimille kuin kaunaisille ja pahatahtoisille työtovereilleen. Hänen sosiaalisen taitonsa ovat olemattomat, mutta kumisaappaat kurassa ja kynnenalusissa multaa hän elää, hengittää ja on onnellinen.
Sellaisena hän on haavoittuva, kuten on se puistolohko, jota hän on yrittänyt varjella käsityömäisin hoitomenetelmin. Kunnallispolitiikassa sumeilemattomuus ja kyseenalaiset hyvävelisuhteet sekä viileä tehokkuusajattelu (”aarniluonto ei kaupunkeihin kuulu” ja ulkoiluväylien tulee olla suoria ja leveitä motorisoidulle aurauskalustolle) ottavat lopulta niskalenkin: Koirapuistohan sinne!
”Ilma oli täynnä koneiden melua ja pölyä, pihkan hajua ja pakokaasua, maa yhtä auki viillettyä multaa, kivenlohkareita ja kantoja, murskattuja pensaita ja heinikkoa, katkottuja oksia ja sahattuja mäntytukkeja. Kimalaiset lentelivät hämillään entisen pesäkolonsa jäänteiden ympärillä, linnut pyrähtelivät hädissään hakkuualueen reunoilla, varoitellen toisiaan ja poikasiaan.”
Sudenmarjan kirjoittajalla on silmää, korvaa ja sydäntä luonnon monimuotoisuudelle ja luonnon ilmentämän elämän ihmeellisyydelle. Sudenmarja on ylistys elämälle, mutta myös arvon palauttavalle kuolemalle.
Reidar Palmgren taisi ottaa kantaa myös armomurhaan, ihan vain ohimennen.
Annelin kirjoissa 
Kiitos kirjavihjeestä, Anneli!
Sudenmarjassa on todella imua, sitä lukee huomaamattaan. Kirja luo kerta toisensa jälkeen todellisentuntuisia mielennäkymiä. Maailma on siinä rakennettu taiten. Voisin kävellä siellä niemen kärjessä ja kiemurtelevilla poluilla, joilla linnut tekee pesiään…
Mietin, että minua kirjassa jotenkin häiritsivät eräät eettiset kysymykset, joita jotenkin vain sivuttiin, muttei otettu varsinaisesti pohdintaan, kerrottiin vain. Yksi esimerkki oli tuo armomurha, jonka mainitsit. Pari riviä kirjan lopussa, ei mitään enempää. Hämmentynyt lukija, ainakin minä, olen ihan kysymysmerkkinä – mikä tietysti todistaa kirjan voimasta myös.
Muutakin selittämätöntä, kysymyksiä herättävää eettistä asiaa kirjassa tuotiin kuin ohimennen esille, tapahtumina, ei mietiskelynä. Holopainen, esimerkiksi. Hänethän oli kuvattu jokseenkin hyviksenä. Mutta hänhän oli ihan järkyttävä nuoren tytön hyväksikäyttäjä! Oikeen lussukkamies, joka ei mitenkään tajua omaa osuuttaan asioiden kulussa…Tuommosia ihmisiä kyllä on oikeastikin olemassa, varsin todentuntuinen kuvaus. Mutta tätä ristiriitaa hyvän ja piittaamattoman välillä ei tuotu ollenkaan esille, mielestäni. No, en kyllä tarkoita, että romaanin tarvitsisi olla jokin analyysi, mutta ehkä tämmöinen silleenjättäminen tekee kirjasta kuitenkin pinnallisemman, kuin jos tätä ristiriitaa olisi valotettu syvemmin.
Kirjassa esitetty Tuulan tarina sen sijaan kokonaisuutena oli mielestäni varsin hienosti ”erilaisen” ihmisen kuvaus, joka todella haastoi ainakin minut ajattelemaan ja pöyhimään pölyttyneitä käsityksiäni. Miten ahdas, ja itse asiassa aika omituinen onkaan käsityksemme ”normaaliudesta”, ja miten raa´asti rajaava, ulos heittävä tämä normaaliuden normi onkaan!
Ja sitten se taidesuuntaus, joka kirjasta voisi näkyä. Ei missään tapauksessa impressionismi mielestäni: kirjassahan on ihan kerronnallisesti etenevä tarinankulku, impressionismi edellytäisi enemmän välähdyksenomaisuutta, sirpaleisia hetkiä. Mutta kyllä, symbolismia siinä mielestäni voisi nähdä. Ja jotenkin, kuinka sen ilmaisisi, vanhakantaisuus, kaipuu tai nostalgia kerronnassa voisi viitata juuri symbolismin aatoksiin. Ainakin kirja aika monella tapaa näyttäytyy enemmän modernin kuin postmodernin ajan ilmaisulta, siiäkin huolimatta, että konkreettiset tapahtumat, kuten kaupungin kasvu ja luontosuhteen rikkoutuminen ovat nykymaailmamme polttavia kysymyksiä.
Sirkka